Tässä he ovat – Ylen ylioppilaskone kertoo kevään ylioppilaiden nimet

Yle julkaisee kaikkien tämän kevään ylioppilaiden nimet. Listat täydentyvät sitä mukaa, kun tietoja saadaan kouluilta.

Uudet ylioppilaat
Ylioppilaskoneen pääkuva-animaatio
Yle / Asmo Raimoaho

Ylioppilaskokelaiden ja heidän läheistensä odotus palkitaan vihdoin, kun tämän kevään ylioppilastulokset kerrotaan tänään perjantaina. Ylioppilastutkintolautakunta on ilmoittanut tutkintojen tulokset kouluille tänä aamuna kello 8.

Yle julkaisee uusien ylioppilaiden nimet Ylioppilaskoneessa.

Tiedot päivittyvät sitä mukaa, kun uusia nimiä saadaan kouluilta. Suurin osa nimistä julkaistaan perjantain aikana.

Kevään ylioppilaskirjoituksiin oli ilmoittautunut 40 894 ihmistä. Se on lähes 700 enemmän kuin vuoden 2017 keväällä.

– Tänä keväänä ylioppilaskirjoituksiin osallistuneita eli ihmisiä, jotka saivat kokeista pisteitä, oli kaikkiaan 39 982. Luvussa on mukana nyt lakin saavien lisäksi kokeita uusivia ja tutkintonsa hajauttavia kirjoittajia, kertoo aktuaari Alex Hellsten Ylioppilastutkintolautakunnasta.

Torstai-iltapäivän tiedon mukaan ylioppilaaksi pääsee tänä keväänä 26 780 kokelasta. Luku todennäköisesti kasvaa vielä ennen lakkiaispäivää. Tänä vuonna lakkiaisia juhlitaan lauantaina 2. kesäkuuta.

Uusista ylioppilasta 312 on sellaisia, jotka saavat lakin nyt vaikka eivät ole osallistuneet tämän kevään kirjoituksiin. Alex Hellstenin mukaan nämä tulevat ylioppilaat ovat osallistuneet kirjoituksiin aikaisemmin, mutta ovat saaneet lukio-opintonsa valmiiksi vasta tämän vuoden puolella.

Ylioppilastutkintolautakunta ei julkaise tänä keväänä nimiä omilla nettisivuillaan tietoturvasyistä. Se on kuitenkin luvannut toimittaa kouluilta puuttumaan jäävät tiedot Ylelle 25. toukokuuta. Tämän jälkeen nämäkin nimet lisätään Ylioppilaskoneeseen.

Osa nyt ylioppilaaksi pääsevistä on kieltänyt nimensä julkaisun. Heidän nimensä puuttuvat myös Ylioppilaskoneesta.

Lue myös:

Ylioppilaskokeiden pisterajat, 2018

Ylioppilaskirjoitusten huipputulokset: Neljä nappasi jopa 8 laudaturia

Kahdeksan laudaturin Elsa Österåker haravoi kesän hautausmaata – kauempana tulevaisuudessa siintää tutkijan työ

Yo-ennätyksen 16 aineella lyönyt: "Se meni ihan luontevasti"

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.