Klassisen musiikin jättipalkinto sopraano Nina Stemmelle

Ruotsalainen laulaja Nina Stemme saa miljoonan dollarin arvoisen Birgit Nilsson-palkinnon.

oopperalaulajat
Sopraano Nina Stemme esiintymässä.
Sopraano Nina Stemme esiintymässä BBC:n sinfoniaorkesterin kanssa Lontoossa syyskuussa 2017.AOP

Ruotsalaisen sopraanon Birgit Nilssonin muistosäätiön palkinto on myönnetty Nina Stemmelle. Palkinnon saaja julkistettiin aamupäivällä Tukholmassa.

Birgit Nilsson -palkinto on rahallisesti suurin klassisen musiikin palkinto. Palkittu saa miljoona dollaria.

Sopraano Nina Stemme on kansainvälisesti tunnettu oopperalaulaja, jota pidetään Birgit Nilssonin jälkeen Ruotsin lahjakkaimpana dramaattisena sopraanona.

Birgit Nilsson -palkinto on jaettu kolme kertaa vuodesta 2009. Ensimmäisen palkinnon sai laulaja Placido Domingo, jonka sanotaan käyttäneen palkintorahansa oman musiikkipalkinnon perustamiseen.

Toisena palkittiin italialainen kapellimestari Riccardo Muti. Muti on toiminut muun muassa La Scala -oopperan kapellimestarina.

Viimeksi palkinto jaettiin vuonna 2014 Wienin filharmonikoille.

Kuningas Kaarle Kustaa luovuttaa palkinnon lokakuussa Tukholman Kuninkaallisessa oopperassa pidettävässä gaalassa. Samalla vietetään sopraano Birgit Nilssonin 100-vuotissyntymäjuhlaa.

Aiheesta muualla:

Birgit Nilsson Prize given to Nina Stemme (siirryt toiseen palveluun)