Tilanne jännittynyt Gazassa ja Länsirannalla – Turkki pisti Israelin lähettilään jäähylle

Palestiinan terveysministeriön mukaan yksi henkilö on kuollut Gazan rajalla tiistaina. YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimisto arvostelee Israelin toimia Gazan mielenosoituksia vastaan.

Lähi-itä
Kuvassa mies heittämässä kiveä. Maastoa palaa hänen edessään.

Mielenosoittajat ovat jo liikkeellä Gazassa ja Länsirannalla. Gazassa on aamupäivällä haudattu maanantaisten levottomuuksien uhreja.

Kymmeniä tuhansia ihmisiä osallistui mielenosoituksissa kuolleiden hautajaisiin, kertoo israelilainen Haaretz-lehti (siirryt toiseen palveluun).

Yksi tiistaina haudatuista oli kahdeksan kuukauden ikäinen vauva, joka kuoli hengitettyään kyynelkaasua Gazan rajan lähellä.

Levottomuuksien on pelätty yltyvän hautajaisten jälkeen iltapäivällä.

Israel on vahvistanut joukkojaan Gazan rajalla tiistaina, raportoi israelilainen The Jerusalem Post -lehti. (siirryt toiseen palveluun) Israel on syyttänyt palestiinalaista islamistijärjestö Hamasta palestiinalaisten yllyttämisestä mielenosoituksiin.

Voimakkaita reaktioita muilta mailta

Monet maat ovat reagoineet Israelin tilanteeseen.

Turkki on pyytänyt Israelin Ankaran suurlähettilästä poistumaan maasta "joksikin aikaa", raportoi uutistoimisto Reuters.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan reagoi maanantaina kovin sanoin Gazan ja Israelin rajan tapahtumiin. Erdogan syytti Israelia kansanmurhasta ja kutsui maata "terrorivaltioksi". Turkki on myös kritisoinut Yhdysvaltain suurlähetystön siirtoa Tel Avivista Jerusalemiin.

Britannia on vaatinut riippumatonta tutkintaa Gazan ja Israelin rajan väkivaltaisuuksista. Ranskan ulkoministeri Jean-Yves Le Drian kutsui tiistaina tilannetta Lähi-idässä "räjähdysherkäksi" ja kritisoi Yhdysvaltain toimia alueella.

Kuwaitin YK-lähettiläs on ehdottanut, että Yk:n turvallisuusneuvosto kokoontuisi Israelin tilanteen tähden.

YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimisto kritisoi Israelia

YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimisto arvostelee Israelin toimia Gazan mielenosoituksia vastaan.

Toimiston mukaan israelilaiset vaikuttavat olevan valmiita ampumaan kaikkia mieltään osoittavia palestiinalaisia päin, uhasta riippumatta.

Toimisto korostaa, että kansainvälisen oikeuden mukaan tappavaa voimaa saa käyttää vain viimeisenä vaihtoehtona. Israel ei voi perustella palestiinalaisten ampumista sillä, että he ovat Hamasin kannattajia.

– Aidan lähestyminen ei ole tappava, henkeä uhkaava teko, eikä sillä voi perustella ampumista, sanoo toimiston tiedottaja Rupert Colville.

Israel syyttää Gazaa hallitsevaa islamistista Hamasia mielenosoitusten järjestämisestä ja sanoo vain puolustavansa omaa aluettaan.

Toimiston mukaan rajalla ammuttujen joukossa oli palestiinalainen, jonka molemmat jalat oli amputoitu.

– Kuinka suurena uhkana voi pitää jalatonta ihmistä korkean aidan toisella puolen? kysyy Colville.

Gazan terveysministeriön mukaan useimmat Gazan rajalla maanantaina menehtyneistä palestiinalaisista kuolivat israelilaisten luoteihin.

Nakba-päivä lisää jännitystä

Jännitystä lisää myös palestiinalaisten viettämä Nakba-päivä, jolla muistetaan palestiinalaisten karkotuksia 70 vuotta sitten Israelin tieltä.

Vuoden 1948 tapahtumat olivat palestiinalaisille nakba eli suuri katastrofi.

Nykyarvioiden mukaan silloin noin 700 000 palestiinalaista pakeni tai karkotettiin Egyptin hallinnoimaan Gazaan, Jordanian Länsirannalle, muualle Jordaniaan, Syyriaan ja Libanoniin. Lähi-idän asiantuntija Hannu Juusola on käsitellyt asiaa tarkemmin esitelmässään (siirryt toiseen palveluun).

Nakba-päivää vietetään Israelin itsenäisyyspäivää seuraavana päivänä.

Palestiinalaiset lakkoilevat

Tiistaina palestiinalaiset aloittivat yleislakon maanantain mielenosoituksissa kuolleiden puolesta.

Maanantai oli verisin yksittäinen päivä Gazassa sitten vuoden 2014 Gazan sodan. Raja-alueen mielenosoituksissa kuoli palestiinalaisviranomaisten mukaan ainakin 58 palestiinalaista ja yli 2 700 loukkaantui.

Lakon tähden liikkeet ovat kiinni Itä-Jerusalemissa ja Länsirannalla.

– Kaikki kaupat ovat kiinni Jerusalemissa Gazan kaistalla ja Gazan rajalla tehtyjen verilöylyjen tähden, ja koska Yhdysvaltain suurlähetystö siirrettiin Jerusalemiin, kertoo Jerusalemissa myyjänä työskentelevä Wadie Halawani.

Mielenosoitukset ovat jatkuneet rajalla maaliskuusta lähtien

Palestiinalaiset ovat osoittaneet mieltään rajalla ainakin viidessä kohteessa pitkässä protestissa, joka alkoi jo 30. maaliskuuta.

Mielenosoitukset kiihtyivät maanantaina, kun palestiinalaiset protestoivat Yhdysvaltojen päätöstä siirtää suurlähetystönsä Tel Avivista Jerusalemiin.

Palestiinan terveysviranomaisten mukaan ainakin 104 palestiinalaista on kuollut mielenosoituksissa niiden alkamisen jälkeen.

Lähteet: Reuters, STT