Norjan yleisradioyhtiön työntekijät lakkoon

Työntekijät ovat tyytymättömiä palkkatasoonsa, joka jää jälkeen muiden mediayhtiöiden tasosta.

Norsk Rikskringkasting
Norjan yleisradioyhtiö NRK.
NRKGrethe Ulgjell / AOP

Norjan yleisradioyhtiön NRK:n 1 700 työntekijää ovat aloittaneet puoliltapäivin lakon palkkaneuvottelujen epäonnistuttua.

Lakon seurauksena NRK:n tarjonta TV:ssä, radiossa ja internetissä supistuu tuntuvasti.

Lakon syynä ovat erimielisyydet palkankorotusten tasosta. Työntekijöitä edustava Norjan journalistilitto katsoo, että NRK:n työntekijöiden palkkataso on liian matala verrattuna yksityisten mediayhtiöiden tarjoamaan palkkaan.

– Meidän on kavennettava palkkaeroa mediän ja muiden suurten mediayhtiöiden välillä. Emme pääse samaan palkkatasoon, mutta emme hyväksy sitä, että vuosipalkka on 110 000 kruunua pienempi, sanoo Journalistiliiton NRK:n osaston puheenjohtaja Richard Aune NRK:lle.

110 000 kruunua on noin 9 500 euroa.

Journalistiliiton mukaan työnantajapuoli ei ole antanut neuvotteluissa tuumaakaan periksi.

Työnantajajärjestö Spekter myöntää palkankorotuksen tarpeen, mutta sanoo pitäytyvänsä Norjan yleiseen palkankorotuslinjaan.