Turhuuksien rovio -romaanista tunnettu kirjailija Tom Wolfe on kuollut

Wolfe kiteytti kirjoihinsa Yhdysvaltain 1960- ja 1980-lukujen yhteiskunnallisia ilmiöitä.

Tom Wolfe
Tom Wolfe
Tom Wolfe kuvattuna vuonna 2016.Dan Callister / AOP

Yhdysvaltalainen kirjailija Tom Wolfe on kuollut 88 vuoden iässä.

Yksi Wolfen tunnetuimpia teoksia on romaani Turhuuksien rovio vuodelta 1987. Teoksen aiheena ovat New Yorkin 80-luvun jupit.

Wolfe kirjoitti niin kaunokirjallisuutta kuin esseitä. Hänen suosikkiaiheitaan olivat luokkaerot, valta, rotukysymykset, korruptio ja seksi.

Hän kirjoitti myös esimerkiksi Yhdysvaltain ensimmäisistä astronauteista.

Wolfe aloitti uransa toimittajana aluelehdistöstä. Hän kuului 1960-luvun uuden journalismin uranuurtajiin, kuten gonzojournalismin keksijänä pidetty Hunter S. Thompson.

Juttua muokattu kello 18.56: Wolfen agentti korjasi uutistoimisto AP:lle, että Wolfe oli kuollessaan 88 vuoden, ei 87 vuoden ikäinen.

Aiheesta lisää:

Ylen arkistojuttu: Tom Wolfe: Turhuuksien rovio (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: AP