Uutistoimisto: Pohjois-Korea perui Etelä-Korea-tapaamisen, myös Trump-tapaaminen vaarassa

Yhdysvallat ilmoittaa kuitenkin jatkavansa ensi kuulle sovitun Pohjois-Korea-huippukokouksen valmistelua.

Pohjois-Korea
Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un seuraa ohjuskoetta.
Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un seurasi ohjuskoetta päiväämättömässä valokuvassa.KCNA / EPA

Pohjois-Korea ilmoittaa eteläkorealaisen Yonhap-uutistoimiston (siirryt toiseen palveluun) mukaan, että Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin tapaaminen on vaarassa.

Yonhap kertoo, että Pohjois-Korea on perunut keskiviikolle suunnitellun tapaamisen Etelä-Korean kanssa. Yonhapin mukaan Pohjois-Korea on suuttunut Etelä-Korean ja Yhdysvaltojen sotaharjoituksista.

Etelä-Korean ja Yhdysvaltojen vuosittaiset sotaharjoitukset alkoivat perjantaina. Ne kestävät kaksi viikkoa.

Yhdysvaltojen ja Pohjois-Korean johtajien on ilmoitettu tapaavan Singaporessa 12. kesäkuuta.

Yonhap siteeraa uutisessaan Pohjois-Korean valtiollista KCNA-uutistoimistoa.

Keskiviikkoisessa Koreoiden korkean tason tapaamisessa oli tarkoitus keskustella jatkotoimista Koreoiden johtajien huhtikuisen tapaamisen jälkeen.

Yhdysvallat aikoo kuitenkin jatkaa ensi kuulle sovitun Pohjois-Korea-huippukokouksen valmistelua. Yhdysvaltojen ulkoministeriöstä kerrotaan, ettei Pohjois-Korea ole ilmoittanut mistään muutoksista.

Lähteet: AFP, AP