Asfalttityöt hidastavat liikennettä valtaväylillä ja pikkuteillä pitkin kesää – katso kartalta, mitä reitillesi osuu

Vilkkaimmilla reiteillä päällystystöitä tehdään öisin.

liikenne
asfaltointia
Tänä kesänä Liikennevirasto uusii maanteiden päällysteitä 3 000 kilometrin matkalta. Siihen kuluu lähes 120 miljoonaa euroa.AOP

Tulevan kesän pisin asfalttityömaa on Nelostiellä Helsingin ja Lahden välillä, jossa uusittavaa tietä on lähes yhtäjaksoisesti noin 90 kilometrin matkalla. Päällystystöitä ei kuitenkaan tehdä koko tuolla matkalla yhdellä kertaa, eikä kaikilla kaistoilla koko matkalta.

Pisin, 27 kilometrin mittainen osuus Järvenpään Haarajoelta Lahden Karistoon aloitetaan juhannuksen jälkeen, ja se valmistuu syyskuussa, kertoo Uudenmaan ELY-keskuksen projektipäällikkö Tuomas Vasama.

Tietyömaan pituus on hänen mukaansa kolmesta viiteen kilometriä kerralla.

Tien päällystystyöt haittaavat liikennettä jonkin verran, mutta ne pyritään ajoittamaan niin, että haitta olisi mahdollisimman pieni.

Ajoittain liikenne voi kuitenkin olla hetken aikaa kokonaan poikki.

– Satunnaisia odotuksia voi tulla, kun työmaata aloitetaan, siellä voi olla iso työkone tiellä poikittain, Vasama sanoo.

Alla olevasta Liikenneviraston kartasta voi katsoa, missä töitä tehdään ja osuvatko ne vaikkapa omalle kesälomareitille. Juttu jatkuu kartan jälkeen.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Törmäystyyny suojelee ihmisiä ja autoja

Tänä kesänä Liikennevirasto päällystää maanteitä noin 3 000 kilometrin matkalta ja käyttää siihen lähes 120 miljoonaa euroa. Kaikkein vilkkaimmilla kohdilla asfalttitöitä tehdään öisin kello 21–06.

Tietyömaan kohdalle merkittyä nopeusrajoitusta pitäisi siis muistaa noudattaa myös virka-ajan ulkopuolella. Rajoitus suojelee sekä jalkaisin moottoritien pielessä liikkuvia työntekijöitä että ohiajavaa liikennettä.

Kuolemaan johtaneita turmia tietöissä ei ole Vasaman mukaan sattunut vuosikausiin, muita onnettomuuksia kyllä.

– Peili kolahtaa kypärään tai käsi osuu ohikulkevaan autoon, hän kuvailee.

Turvallisuutta on parannettu muun muassa rajaamalla tietyömaata autolla, jonka perään on kiinnitetty törmäystyyny.

– Jos joku sattuu ajamaan päin, auto törmää törmäystyynyyn, joka menee kasaan. Se suojaa sekä työntekijöitä että tyynyyn törmäävää autoa, Vasama sanoo.

Moottoriteitä pienemmillä maanteillä voidaan käyttää saattoautoa, joka ohjaa vuorotellen kummankin suunnan liikennettä.

– Ne on havaittu hyviksi, ei tule ajettua väärästä kolosta vasta kuivuvalle asfaltille.

Lusin suora päällystetään ennen juhannusta

Pitkiä tieosuuksia päällystetään myös vilkkaasti liikennöidyllä Ykköstiellä Espoon Tuomarilasta Vihdin Palojärvelle saakka, yhteensä 18 kilometriä.

Pitkiä uusittavia osuuksia on myös Kuutostiellä Ruokolahden ja Parikkalan välillä, yhteensä lähes 75 kilometrin matkalla.

Uutta asfalttia laitetaan lisäksi Nelostielle juhannusruuhkista tutun Lusin liepeillä Heinolassa. Työ on määrä aloittaa kesäkuun alussa ja saada valmiiksi hyvissä ajoin ennen juhannusta, Vasama kertoo.

Juttua korjattu 17.5. kello 6.50: Haarajoki sijaitsee Järvenpäässä, ei Keravalla, niin kuin jutussa aiemmin kerrottiin.