Ruotsalainen NextJet-lentoyhtiö hakeutui konkurssiin – Kaikki lennot peruttiin

Lähes kolme neljäsosaa NextJetistä on suomalaisomistuksessa.

lentoliikenne
Kuvassa Nextjet lentokone.
Nextjet

Ruotsissa toimiva, suureksi osaksi suomalaisomisteinen NextJet-lentoyhtiö on hakeutunut konkurssiin. Sen kaikki lennot peruttiin välittömästi.

NextJet on Ruotsin suurin alueellinen lentoyhtiö. Se ei ole saanut toimintaansa kannattavaksi ja se on kärsinyt talousvaikeuksista jo pitkään.

Suomalaiset yritykset Herrfors, Solving, Air Åland ja Alandia Air omistavat yhteensä 72 prosenttia NextJetistä.

Sollentunan kaupungissa keskustaan pitävä NextJet on lentänyt pääasiassa Pohjoismaiden sisäisiä lentoja. Se on lentänyt Suomessa muun muassa Helsinkiin, Kokkolaan, Maarianhaminaan, Ouluun, Poriin, ja Turkuun.

Se on myös lentänyt Suomen sisäisiä lentoja Porista Helsinkiin. Porin kaupunki on luvannut tukea NextJetin toimintaa 3,5 miljoonalla eurolla, mutta tuesta on maksettu Ylen haastatteleman Porin kaupunginjohtajan Aino-Maija Luukkosen mukaan vasta 150 000 euroa.

Yhtiö kehottaa lipun ostaneita asiakkaita olemaan yhteydessä matkatoimistoon, josta lippu on ostettu. Mikäli lippua ei ole ostettu matkatoimiston kautta, tulee asiakkaiden olla yhteydessä suoraan omaan luottokorttiyritykseensä.