Kongon terveysministeri: Ebola-epidemia levinnyt miljoonakaupunkiin

Terveysviranomaiset pelkäävät verenvuotokuume ebolan lähtevän leviämään nopeasti suurissa asutuskeskuksissa.

Ebola
Terveystyöntekijät valmistautuivat tapaamaan mahdollisesti ebolaan sairastuneita ihmisiä Bikoron sairaalassa, Kongossa 12. toukokuuta.
Terveystyöntekijät valmistautuivat tapaamaan mahdollisesti ebolaan sairastuneita ihmisiä Bikoron sairaalassa, Kongossa 12. toukokuuta.Mark Naftalin / AFP

Kongon demokraattisessa tasavallassa pahimmat pelot ovat käyneet toteen, kun ensimmäinen vahvistettu ebolatartunta on havaittu miljoonan asukkaan Mbandakan kaupungissa.

Aiemmin tartuntoja tai tartuntaepäilyjä oli todettu ainoastaan Kongon luoteisosassa sijaitsevalla Bikoron alueella. Maailman terveysjärjestö WHO varoitti kuitenkin viime viikolla, että tauti on vaarassa levitä muutaman tunnin matkan päässä olevaan Mbandakaan.

Maan terveysministeri Oly Ilunga Kalenga vahvisti myöhään keskiviikkona, että Mbandakassa on vahvistettu ensimmäinen virustartunta. Ministerin mukaan ebolaepidemia on saavuttanut nyt "uuden vaiheen".

Verenvuotokuume ebola tunnetaan parhaiten siitä, että sen uhrit kärsivät voimakkaasta sisäisestä ja ulkoisesta verenvuodosta. Ensioireina on kuumetta, lihaskipua, ripulia ja pahoinvointia. Valtaosa sairastuneista kuolee.

Kaksi vuotta sitten päättynyt epidemia tappoi yli 11 300 ihmistä etupäässä Guineassa, Sierra Leonessa ja Liberiassa. Tartunnan sai lähes 30 000 ihmistä.

Nyt puhjenneen epidemian aikana ebolaan arvioidaan kuolleen yli 20 ihmistä Kongon demokraattisen tasavallan koillisosassa.

Kokeelliset rokotukset alkavat

WHO ilmoittaa, että rokotukset kokeellisella ebolarokotteella on tarkoitus aloittaa viikonloppuna.

Ensimmäiset annokset saapuivat Kongon demokraattiseen tasavaltaan keskiviikkona. Rokotteen kuljettamista maan syrjäseuduille hankaloittaa se, että rokote pitää säilyttää jopa -80 asteen lämpötilassa.

Ebolarokotteella ei ole vielä virallista myyntilupaa, mutta sitä on aiemmin testattu menestyksekkäästi länsiafrikkalaisessa Guineassa.

Aiheesta muualla:

DR Congo Ebola outbreak spreads to Mbandaka city (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: Reuters, AFP, STT