Hypo: Suomen asuntomarkkinoista tuli entistä epävakaammat ulkomaisten sijoittajien myötä, osa taloyhtiöistä vaarassa joutua pikavippaajiksi

Luottolaitos neuvoo asunnonostajaa kiinnittämään huomiota taloyhtiön omistajarakenteeseen ennen kauppakirjan kirjoittamista.

asunnot
Kerrostalo.
Henrietta Hassinen / Yle

Asuntokaupan yllä näkyy tummia pilviä ensimmäisen kerran vuosiin, arvioi Suomen Hypoteekkiyhdistys (Hypo).

Luottolaitos arvioi, että Suomen asuntomarkkinasta on tullut pysyvästi aiempaa epävakaampi, koska Suomen markkinoille pyrkii entistä enemmän ulkomaisia toimijoita.

Kansainväliset asuntorahastot ovat tehneet tuhansien asuntojen kauppoja Suomessa. Hypon mukaan tulevaisuudessa riskinä on se, että kannattavuuslaskelmien muuttuessa ulkomaiset sijoittajat poistuvat Suomesta .

Hypon mukaan syntyvyyden lasku vähentää perheasuntojen tarvetta entisestään ja muuttomäärät laskevat pysyvästi. Lisäksi erot taloyhtiöiden väliset erot lisääntyvät.

Sijoittajaenemmistö taloyhtiössä riskitekijä

Hypo katsoo, että tavalliselle osakkaalle uusi riskitekijä muodostuu taloyhtiön omistajarakenteesta. Hypon mukaan viimeisen kymmenen vuoden aikana sijoittajien omistamien asuntojen määrä lisääntyi 150 000 kappaleella.

Samalla entistä useammasta taloyhtiöstä on muodostunut sijoittajien eikä tavallisten omistusasujien talo. Hypo neuvoo, että ostajan kannattaa ennen asuntokauppakirjan kirjoittamista selvittää taloyhtiön omistajarakenne muiden tietojen lisäksi.

– Jos taloyhtiön muut omistajat ovat lähinnä sijoittajia, etenkin rahastoja, ovat riskit ja esimerkiksi taloyhtiön tulevat remonttilainat kalliimpia, Hypo arvioi tuoreessa asuntomarkkinakatsauksessaan.

Hypo arvioi, että osa taloyhtiöistä voi päätyä vastoin tahtoaan pikavippaajiksi asuntosijoittajille tai -rahastoille, jos nämä eivät selviydy vastikemaksuistaan.

Uusia asuntoja valmistuu tiuhaan

Tänä vuonna Suomeen valmistuu vajaat 45 000 uutta asuntoa, mikä on 60 prosenttia enemmän kuin vuonna 2015. Asuntoja valmistuu runsaiten sitten 1990-luvun alkupuolen.

Lähes puolet asunnoista valmistuu pääkaupunkiseudulle, Tampereelle ja Turkuun. Samalla vanhojen asuntojen kysyntä on laskenut Hypon Asuntoindeksin mukaan alkuvuonna näillä kolmella alueella.

Kaikesta tästä huolimatta kuluttajien asunnonostoaikeet ovat Hypon mukaan korkeimmalla tasolla viiteen vuoteen.