Suomen Kerran viimeiset lautasliinat Kotkassa valmistuvat tänään – tuotanto jatkuu Imatralla

Seitsemäntoista työntekijää siirtyy Kotkasta Imatralle.

Suomen Kerta Oy
Suomen kerta Oy
Suomen Kerran toimitilat Imatralla.YLE

Kynttilöitä, kertakäyttöastioita ja ja muita kattaustarvikkeita valmistavan Suomen Kerta -yhtiön tuotanto Kotkassa loppuu torstaina.

Hovinsaarella valmistettujen lautasliinojen tuotanto siirretään kahden viikon kuluessa yhtiön Imatran-tehtaalle. Torstaina pysäytetään viimeiset kaksi tuotantolinjaa.

Kotkan tehtaan kaikille työntekijöille on tarjottu siirtoa Imatralle.

– Meillä on hyvä tilanne siltä osin, että suurin osa työntekijöistä siirtyy Imatralle. Heitä on yhteensä 17, yhtiön tuore toimitusjohtaja Linda Huikko kertoo.

Työntekijöitä Kotkan tehtaalla oli yhteensä noin 25. Vain muutama jäi omasta tahdostaan Kotkaan tai työllistyi muualle. Suomen Kerran outlet-myymälä jatkaa Kotkassa, joten yhtiölle jää kaupunkiin kaksi työntekijää.

Kotkan tehtaan lakkauttaminen on seurausta yhtiön yrityssaneerauksesta, johon se asetettiin talousvaikeuksien vuoksi viime vuonna. Muun muassa iso investointi toimitiloihin Imatralla velkaannutti yhtiötä.

Yhtiö tavoittelee muutoksella kustannussäästöjä. Kotkan-tehdas on toiminut vuokratiloissa, kun Imatralla yhtiö toimii omistamassaan Kerta-talossa.

Suomen Kerta lopetti myös Imatralla tappiota tuottaneen kartonkisten lautasten ja massapuristeiden valmistuksen (siirryt toiseen palveluun) viime vuonna. 11 työntekijää irtisanottiin.