Kemissä kulkevat Muksubussit: Sähköavusteisen polkupyörän kyytiin mahtuu 8 lasta

Muksubussilla päiväkotien pienryhmät voivat liikkua kaupungin alueella entistä kätevämmin, kun ne eivät ole enää sidottuja maksullisiin kyyteihin.

Kemi
Muksubussit Kemissä.
Torstaina kulkupelejä testasivat Kemin Takajärven päiväkotilaiset.Risto Koskinen / Yle

Kemin kaupungin varhaiskasvatus on ottanut torstaina käyttöönsä kaksi Muksubussia. Muksubussi on sähköavusteinen kolmirattainen polkupyörä, jonka kyytiin mahtuu kahdeksan lasta. Muksubusseja on käytössä Suomessa kahdeksassa kaupungissa.

Kyydityspyörään mahtuu kahdeksan lasta. Muksubussilla päiväkotien pienryhmät voivat liikkua kaupungin alueella entistä kätevämmin, kun ne eivät ole enää sidottuja maksullisiin kyyteihin.

– Hyödynnämme Muksubussia tekemillämme reiteillä, joiden varsille tehdään geokätkeilyä, rasteja, arvoituksia tai jotain muuta. Muutama reitti on jo valmista, sanoo Kemin kaupungin varhaiskasvatusjohtaja Kaisa Rauvala.

Kemissä on käytössä varauslista, josta jokainen päiväkoti voi varata Muksubussin käyttöönsä.

Aikaisemmin Muksubussit on otettu käyttöön muun muassa Torniossa (siirryt toiseen palveluun).