Tohtoriksi väittelevä ihmisoikeusjuristi: Poliisin väljät valtuudet ovat uhka oikeusturvalle

Markku Fredman pitää kaavailtuja tiedustelulakeja liian tulkinnanvaraisina.

juristit
asianajaja lakimies Markku Fredman
Markku Pitkänen / Yle

Julkisuuden valokeila on seurannut asianajaja Markku Fredmania jo liki 30 vuotta.

Fredman oli ihmisoikeusjuristi jo ennen ihmisoikeusjuristi-sanan keksimistä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa Strasbourgissa hän on ajanut juttuja enemmän kuin kukaan muu suomalainen asianajaja.

Lauantaina 19.5. mies väittelee Turun yliopistossa oikeustieteen tohtoriksi. Väitöskirjan nimenä on Puolustajan rooli – Rikoksesta epäillyn ja syytetyn avustajan roolin kehitys Suomessa 1980-luvulta nykypäivään.

Neuvostoliittolaisesta lentokonekaapparista se alkoi

Uransa alussa, vuonna 1990, Fredman puolusti neuvostoliittolaista lentokonekaapparia Oleg Kozlovia.

Kozlovin palauttaminen Neuvostoliittoon aiheutti suurta päänsärkyä erityisesti silloiselle oikeusministerille Tarja Haloselle. Fredman vei tapauksen ​ Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen ​(EIT) saakka.

Se oli Suomen ensimmäinen EIT-juttu. Kozlov sai kotimaassaan asiallisen kohtelun palautuksen jälkeen, eikä ihmisoikeusloukkausta todettu.

Suurin mullistus suomalaisessa oikeusajattelussa tapahtui jo ihmisoikeussopimukseen liittymistä valmisteltaessa. Sopimus tuli Suomessa voimaan vuonna 1990.

– Kun Suomi liittyi Euroopan ihmisoikeussopimukseen, suuri joukko täkäläisiä lakeja oli jo jouduttu muuttamaan sopimusvelvoitteiden mukaiseksi, Fredman sanoo.

– Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen luoma oikeuskäytäntö on tullut yhdeksi suomalaisenkin oikeusajattelun johtotähdeksi. Sen raameissa täällä on oikeutta käytävä ja lakeja säädettävä.

Tiedustelulakiesityksissä liikaa tulkinnanvaraisuutta

Markku Fredman on ollut mukana valmistelemassa poliisin valtuuksia koskevaa esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädäntöä.

Hän kouluttaa ​ahkerasti​ niin poliiseja, syyttäjiä kuin tuomareitakin.

Eduskunnan käsittelyssä olevat tiedustelulait askarruttavat pitkän linjan asianajajaa. Liian moni asia jää lakiteksteissä hämärän peittoon.

– Salaisella tiedustelutoiminnalla saatuja tietoja päätyy myös rikostutkintaan. Samalla herää tietysti epäilys, olisiko siellä myös jotakin sellaista tietoa, joka voisi kumota rikosepäilyn tueksi esitettävän näytön. Sitä emme saa koskaan tietää.

– Myös rikoksen uhrin näkökulmasta on lohdutonta, jos käy ilmi, että viranomaisilla oli etukäteen tieto jostakin rikoshankkeesta, mutta jostakin taktisesta syystä siitä ei ikinä kerrottu ajoissa.

Käräjäsalijuristin ammattitaitovaatimukset ovat nousseet

Fredmanin väitöskirjan kokoavana teemana on puolustusasianajajan rooli rikosjutuissa 30 viime vuoden aikana.

Puolustusasianajajan työ on ammatillistunut.

– Meillä oli 1980-luvulle asti laaja maallikkoasioitsijoiden ammattikunta. He saattoivat hoitaa rikosjuttuja jopa valtion kustannuksella.

– Tilanne muuttui 2000-luvun alussa, kun avustajien kelpoisuusvaatimukseksi säädettiin vähintäänkin lakimiestutkinto. Tätä nykyä käräjillä saavat asioida vain asianajajat ja erityisen toimiluvan saaneet niin sanotut lupalakimiehet.

Rutiinijuttuja ei käräjäsaleihin asti enää viedä. Rattijuopumuksetkin siirtyvät ensi vuonna poliisin sakkomenettelyyn, eikä niitä sen jälkeen käsitellä tuomioistuimissa muutoin kuin muutoksenhakuna.

– Käräjäsaleissa ei ole enää helppoja juttuja. Suuret jutut valmistellaan etukäteen kirjallisesti, ja suullinen pääkäsittely hoidetaan normaalisti alusta loppuun muutamana peräkkäisenä päivänä.