WHO: Ebolaepidemia ei ole vielä kansainvälistä huolta aiheuttava hätätilanne

Maailman terveysjärjestö
Vihreään pukeutunut sairaanhoitaja asettelee suojalaseja hoitajalle, joka on pukeutuneet täysin peittävään suojapukuun.
Terveydenhoitajat valmistautuvat hoitamaan ja diagnosoimaan ebolapotilaita Bikoron sairaalassa Kongon demokraattisessa tasavallassa.Mark Naftalin / Unicef / EPA

Kongon demokraattisen tasavallan ebola ei vielä vastaa kansainvälistä hätätilaa, näin linjasi kansainvälinen terveysjärjestö WHO perjantaina. Järjestön mukaan on hyvin todennäköistä, että tartuntaepidemia saadaan hallintaan. Riskiarvio kohotettiin ”erittäin korkeaksi”

– Tilanne on kehittyy, kuvaili WHO:n johtaja Tedros Adhanom Ghebreysus tilannetta toimittajille, ja kertoi, että paikalla on järjestön työntekijätiimejä valmiina aloittamaan kokeellisen rokotteen jakamisen sunnuntaina.

Näytön paikka terveysjärjestölle

Neljä vuotta sitten Maailman terveysjärjestö epäonnistui ebolan hillitsemisessä. WHO myönsi itsekin toimineensa liian hitaasti taudin vastaisessa taistelussa vuonna 2014. Länsi-Afrikassa kuoli verenvuototautiin yli 10 000 ihmistä ja 25 000 sai tartunnan.

– Ero tällä kertaa vuoteen 2014 verrattuna on kuin yöllä ja päivällä, kuvailee Suerie Moon sveitsiläisestä tutkimusinstituutista, joka oli mukana arvioimassa WHO:n neljän vuoden takaisia toimia.

Tällä kertaa terveysviranomaiset pyrkivät löytämään sadat ihmiset, jotka ovat olleet kontaktissa sairastuneisiin. WHO on lähettänyt paikalle niin henkilökuntaa kuin kokeellista rokotettakin. Neljä vuotta sitten Maailman terveysjärjestö reagoi vasta, kun kuolleita oli jo satoja. Nyt vahvistettuja ebolatapauksia on 14.

– Vuoden 2014 tapahtuneen jälkeen, tämä on järjestön toiminnalle eräänlainen testi, Moon sanoo.

Lue lisää:

Päiväntasaajan Afrikan ebola uhkaa päästä vauhtiin – riskiluokitus nyt "erittäin korkea"

Ebola vei Ibrahimin koko suvun – Nuori mies selvisi viruksesta, mutta sairauden leima ei hellitä

YK: Tuhannet ihmiset vaarassa, ellei WHO uudistu

Lähteet: AP, Reuters