1. yle.fi
  2. Uutiset

Texasin kouluampuja myönsi surmanneensa kymmenen ihmistä

Poliisin mukaan ampuja oli tehnyt suunnitelmia teostaan päiväkirjoihinsa ja puhelimeensa.

Texas
Kukkia ja pehmoleluja ampumapaikalla.
Santa Fen lukion ulkopuolelle oli tuotu kynttilöitä ja kukkia uhrien muistoksi Teksasissa perjantaina 18. toukokuuta.AFP

Poliisin mukaan teosta pidätetty 17-vuotias Dimitrios Pagourtzis on myöntänyt ampuneensa kymmenen ihmistä. Hän myös kertoi, että oli tekonsa aikana ampunut ihmisiä valikoidusti eikä ampunut ihmisiä, joista piti.

Texasin osavaltio on nostanut ampujaa vastaan murhasyytteet, joista voi osavaltion lakien mukaan saada kuolemantuomion. Yhdysvaltain oikeusministeriö tutkii mahdollisuutta syyttää epäiltyä myös massatuhoaseiden käytöstä.

Paikallismedian (siirryt toiseen palveluun) mukaan poliisi oli löytänyt muutamia kotitekoisia räjähdyslaitteita koulun sisältä ja ulkopuolelta. Mikään niistä ei räjähtänyt.

Poliisin mukaan ampuja oli tehnyt suunnitelmia teostaan päiväkirjoihinsa ja puhelimeensa. Ampuja oli myös suunnitellut tekevänsä itsemurhan tekojensa jälkeen.

Koulutoverit ovat kuvailleet Pagourtzisia ujoksi ja hiljaiseksi. Yksi samaa koulua käynyt kertoo, että Pagourtzis piti videopeleistä, jotka simuloivat sotaa, mutta ampuja ei koskaan puhunut kenenkään tappamisesta.

Poliisin mukaan ampujalla ei ole aiempaa rikostaustaa.

Texasin osavaltiossa Santa Fen lukiossa perjantaina lähellä Houstonia tapahtuneessa kouluampumisessa kuoli yhdeksän oppilasta ja yksi opettaja. Myös kymmenen ihmistä haavoittui ampumisessa.

Lisää aiheesta:

Analyysi: USA:ssa on tänä vuonna ammuttu koulussa keskimäärin kerran viikossa

Silminnäkijä Texasin ampumisesta: "Joku meni taideaineiden luokkaan ja alkoi ampua lapsia"

Kymmenen ihmistä kuollut kouluampumisessa Texasissa, ampuja saatu kiinni

Lähteet: AP, Reuters, AFP

Lue seuraavaksi