Ministeri Leppä sovinismisyytöksistä: Olen ollut aina tasa-arvon puolestapuhuja

Hän sanoo, ettei hyväksy keneltäkään asiatonta käytöstä johtamassaan ministeriössä.

Jari Leppä
Jari Leppä
Jari LeppäJyrki Ojala / Yle

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä on kommentoinut erityisavustajansa potkuja.

Yle uutisoi aiemmin lauantaina, että Jari Leppä antoi erityisavustajalleen potkut. Hänen entinen erityisavustajansa Satu-Marja Tenhiälä on syyttänyt häntä sovinismista. Hänen mukaansa ministeri ei pidä koulutetuista naisista, ja haluaa nostaa arkielämän sovinismin keskusteluun. Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti (siirryt toiseen palveluun).

Ministeri Jari Leppä sanoo tiedotteessa olleensa aina tasa-arvon puolestapuhuja.

Hän sanoo, että ei hyväksy asiatonta käytöstä keneltäkään johtamassaan ministeriössä. Ministerin mukaan kaikki ihmiset ovat samanarvoisia riippumatta iästä, sukupuolesta, asuinpaikasta, ihonväristä tai seksuaalisesta suuntautumisesta.

– Jo kotona minulle opetettiin, että kaikkia ihmisiä kohtaan on oltava tasa-arvoinen ja kohtelias.

Hänen mukaansa erityisavustajan ja esimerkiksi ministeriön asiantuntijoiden ja eduskunnan yhteistyön pitää olla saumatonta. Ministeri sanoo, että ei ollut tyytyväinen näihin vaatimuksiin Tenhiälän osalta.

Ministeri sanoo tiedotteessa, että on pyrkinyt tukemaan nuorten naisten menestymistä politiikan saralla ja aikoo tehdä näin myös tulevaisuudessa.

Lue myös:

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä antoi potkut erityisavustajalleen – "Olen nostanut nyt kissan pöydälle", sanoo ministeriä sovinismista syyttävä entinen avustaja