Buenos Airesissa koirankävelyttämisen ympärille on kasvanut kokonainen ammattikunta – Tapasimme lähes 40 vuotta koiria ulkoiluttaneen ammattilaisen

Argentiinan pääkaupungissa Buenos Airesissa koiranomistajat eivät halua jättää lemmikkejään yksin päivisin kotiin. Siksi kaupungissa on tuhansia ihmisiä, jotka ulkoiluttavat koiria ammatikseen.

koira
Pariskunta ja koiria
Koirat ovat Alberto Cáceresin ja Alicia Villalba Díasin yhteinen intohimo.Erkka Mikkonen / Yle

BUENOS AIRES Paidaton mies kävelee varmoin ottein kohti puistonpenkkiä perässään toistakymmentä häntäänsä heiluttavaa koiraa. Vapaana juoksevat koirat kilpailevat huomiosta toiveissaan ylimääräinen taputus tai rapsutus.

Jo ensisilmäyksellä on selvää, että koiria ammatikseen ulkoiluttava Alberto Cáceres on lauman ehdoton johtaja.

Cáceres on rakentanut luottamusta useimpiin hoidokkeihinsa jo vuosien ajan. Toiset ovat tuttuja jopa vuosikymmenen takaa. Suurin osa koirista pysyykin Cáceresin rinnalla ilman kahlitsemista. Tähän hän myös pyrkii, vaikka kaupungin järjestyssäännöt kieltävät koirien pitämisen vapaana julkisilla paikoilla.

Alberto Cáceres hakee aamuisin koirat puistoon pakettiautollaan.
Alberto Cáceres hakee aamuisin koirat puistoon pakettiautollaan.Erkka Mikkonen / Yle

– Kun koira luottaa sinuun, niin sen voi päästää vapaaksi. Koko puistoon tulon ideahan on se, että koira voi nauttia siitä vapaana, Cáceres huomauttaa.

Yli kolmekymmentä hoitokoiraa kerrallaan

Eläinrakas Alberto Cáceres on yksi Buenos Airesin ensimmäisistä ammattimaisista koirankävelyttäjistä. Hän on elättänyt itseään koiria ulkoiluttamalla aina 17-vuotiaasta saakka eli jo 37 vuoden ajan.

Monille koirien ulkoiluttaminen on opiskelun ohessa tehtävä sivutyö tai muuten tilapäinen keino ansaita rahaa. Cáceresin perheessä koirat ovat kuitenkin koko elämäntyö, sillä myös avovaimo Alicia Villalba Días on ulkoiluttanut miehensä rinnalla koiria jo yli 20 vuoden ajan.

Pariskunnan työpäivä alkaa aamuyöllä, kun Cáceres noutaa pakettiautollaan koiria kodeistaan. Useimmiten Cáceresille on uskottu asuntoihin vara-avain, jotta hänen ei tarvitse herättää isäntäväkeä. Samaan aikaan avovaimo Villalba Días hakee koiria kävellen lähikortteleista.

Koirien nimet hyvin muistissa

Parin pakettiautokeikallisen jälkeen kaikki koirat on koottu Palermon kaupunginosassa sijaitsevaan suureen puistoon. Hoidokkikoirien lukumäärä vaihtelee päivästä ja vuodenajasta riippuen yli kolmeenkymmeneen yksilöön saakka, mutta pariskunnalla ei näytä olevan vaikeuksia korien nimien kanssa.

Kun koira luottaa sinuun, niin sen voi päästää vapaaksi

Alberto Cáceres, koirankävelyttäjä

– Eiväthän oppilaatkaan vastaa opettajalleen, jos hän kutsuu heitä väärällä nimellä. Koirien kanssa asia on samoin, Cáceres vertaa.

Puistossa pariskunta antaa koirille vettä ja katsoo niiden perään aina iltapäivän alkuun saakka. Sitten koiria aletaan taas kuskata takaisin koteihinsa.

Omistajat eivät raaski jättää koiriaan yksin kotiin

Buenos Airesin asukkaat ovat tunnettuja eläinrakkaudestaan. Monen mielestä on säälimätöntä jättää koiria yksin päiväksi kotiin. Siksi ammattiulkoiluttajille on suurta kysyntää.

Mies ja koira
Ciron omistaja Agustin Ruggero on tyytyväinen koiranulkoiluttajan palveluihin.Yle / Erkka Mikkonen

Yksi pariskunnan hoitokoirista on 5-vuotias amerikanpitbullterrieri Ciro. Omistaja Agustin Ruggero valittelee ajanpuutetta työn ja opiskelujen takia ja antaa siksi koiransa aamupäivisin puistoon Cáceresin ja Villalba Díasin vahdittavaksi.

– Minusta on erittäin tärkeää, että Ciro pääsee aamuisin ulkoilemaan ja tapaamaan muita koiria, etenkin kun kyse on näin suuresta koirasta, Ruggero lisää.

Parhaista koirankävelyttäjistä kilpailua

Ruggeron mukaan ulkoiluttajien täytyy pitää huolta siitä, etteivät koirat tappele keskenään. Kun kotiin palatessaan koira on hyvällä tuulella, myös omistaja voi olla rauhallisin mielin, eikä palvelusta maksettava hinta tunnu kohtuuttomalta.

Hintahaitari ulkoiluttamisessa vaihtelee paljon riippuen niin palvelun tarjoajasta kuin koiran asuinalueestakin. Edullisimmillaan koirien kävelyttämistä kuukauden ajan tarjotaan vain noin 50 eurolla. Suosituimpien koirankävelyttäjien palveluista taas kilpaillaan ja taksat saattavat olla jopa moninkertaisia.

Määräyksistä huolimatta ulkoiluttamisessa ei ole tolkkua

Alberto Cáceresin lähes neljä vuosikymmentä kestäneen uran aikana ammattikoiranulkoiluttajista on tullut arkipäivää Buenos Airesissa. Pienen piirin kuriositeetista on kasvanut keskiluokan käyttämä suosittu palvelu, joka tarjoaa töitä tuhansille.

Koira autossa
Unkarinvizsla Uma on mukana pakettiauton etupenkillä, kun Alberto Cáceres hakee lisää koiria kyytiin.Yle /Erkka Mikkonen

Ammattikävelyttäjien määrän kasvaessa myös heihin kohdistunut arvostelu on lisääntynyt. Joillekin koiralaumojen kanssa puistoissa vaeltavat ulkoiluttajat aiheuttavat ärtymystä tai pelkoa. Siksi Buenos Airesin kaupunki on pyrkinyt sääntelemään ammattia 2000-luvun alusta lähtien.

"Koirat ovat kuin lapsia"

Koirienkävelyttäjien täytyy nykyään esimerkiksi suorittaa pakollinen kurssi ja rekisteröityä toimeensa tehdäkseen virallisesti töitä. Yhden ulkoiluttajan on myös kielletty kävelyttää kerrallaan yli kahdeksaa koiraa. Käytännössä määräyksiä ei kuitenkaan vahdita, ja siksi vain harva todellisuudessa noudattaa niitä.

Tärkeintä on rakkaus ja kärsivällisyys

Alberto Cáceres, koirankävelyttäjä

Mediassa on ollut myös esillä tapauksia, joissa koirienulkoiluttajat ovat jättäneet heitteelle hoidossaan olleita koiria. Alicia Villalba Días korostaakin ammatissa aitoa kiintymystä koiriin.

– Tärkeintä on rakkaus ja kärsivällisyys, sillä koirat ovat kuin lapsia. Koirat vaistoavat ulkoiluttajansa mielialan: Jos kävelyttäjä pysyy rauhallisena, niin myös koira käyttäytyy hyvin, Villalba Días sanoo.

Buenos Aires on lemmikkikoirien suurkaupunki

Joka toisessa buenosairesilaisessa kodissa on lemmikkieläin. Ylivoimaisesti suosituin lemmikki on koira, joita on noin 430 000 vajaan kolmen miljoonan asukaan suurkaupungissa.

Alberto Cáceres selittää kaupunkilaisten kiintymystä koiriin niiden terapeuttisella vaikutuksella.

– Moni hankkii koiran eroamisen jälkeen, koska tämä motivoi taas lähtemään ulos ja tapaamaan uusia ihmisiä. Toisille koira on lapsen korvike, Cáceres pohtii syitä korien suosioon.

Korien hoitamisen työläys voi tulla kuitenkin yllätyksenä, etenkin jos kyse on suuresta koirasta. Silloin kuvaan astuvat Buenos Airesin ammattimaiset koirienulkoiluttajat.