NYTimes: Trump Jr tapasi Arabiemiraattien ja Saudien edustajaa ennen vuoden 2016 vaaleja, tarjosivat apua vaalikampanjaan

Yhdysvaltain vaalirahoituslait kieltävät ulkomaisen tuen kampanjoilta.

Donald Trumpin vaalikampanja
Donald Trump jr. kuvattuna huhtikuussa.
Donald Trump nuorempi kuvattuna huhtikuussa.Shawn Thew / EPA

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin vanhin poika Donald Jr tapasi elokuussa 2016 Yhdistyneiden arabiemiirikuntien ja Saudi-Arabian kruununprinssien edustajan, joka tarjosi edustamiensa tahojen apua Trumpin vaalikampanjassa. Asiasta uutisoi New York TImes lauantaina (siirryt toiseen palveluun).

Lehden mukaan kokouksen järjestäjä oli Erik Prince, joka on tunnettu Blackwater-turvafirman perustajana. Blackwaterin henkilökunta on aiemmin muun muassa osallistunut Afganistanissa ja Irakissa CIA:n salaisiin operaatioihin.

Myös israelilaisen konsulttiyrityksen perustaja Joel Zamel osallistui kokoukseen. Häneen liitetyn yrityksen kerrotaan valmistelleen salaista, miljoonien dollareiden verkkokampanjaa, jonka tarkoitus oli manipuloida äänestäjiä Trumpin hyväksi. Tarkoitukseen olisi artikkelin mukaan käytetty tuhansia sosiaalisen median tilejä.

Kruununprinssien edustajana toimineen libanonilais-amerikkalaisen liikemiehen George Naderin kerrotaan sanoneen Trump nuoremmalle, että kruununprinssit edustamissaan maissa ovat halukkaita auttamaan Donald Trumpia voittamaan presidentinvaalit.

Yhdysvallat on vuodesta 1974 lähtien kieltänyt ulkomaiset avustukset poliittisiin kampanjoihin. Maan kampanjarahoitukseen liittyvä lainsäädäntö myös kieltää ulkomaiden kansalaiset tekemästä yhteistyötä kampanjoiden kanssa. Myös mainosten ostaminen jonkin ehdokkaan puolesta tai ehdokasta vastaan on maassa kielletty ulkomaalaisilta tahoilta.

Saudi-Arabian ja Yhdistyneiden arabiemiirikuntien edustajat eivät ole vastanneet uutistoimisto Reutersin kommentointipyyntöihin aiheesta.

Wall Street Journal -lehti kertoi viime kuussa (siirryt toiseen palveluun), että Venäjän mahdollista sekaantumista Yhdysvaltain vaaleihin tutkiva erikoissyyttäjä Robert Mueller on tavannut Zamelin ja Muellerin johtama ryhmä selvittää Zamelin yrityksen yhteyttä George Naderiin.

Zamelin asianajajan uutistoimistolle antaman lausunnon mukaan hänen asiakkaansa "ei tarjonnut mitään Trumpin kampanjalle, ei vastaanottanut mitään Trumpin kampanjalta, ei pyytänyt mitään, eikä häntä pyydetty tekemään mitään."

Lähteet: Reuters