Yhdysvallat: Kauppasota on pantu jäihin – Kiina ja Yhdysvallat eivät toteuta tuontitulleja

Yhdysvaltojen valtiovarainministeri Steven Mnuchin ilmoitti asiasta sunnuntaina. Kiina oli kertonut sovun synnystä jo aiemmin.

Yhdysvallat
Rullatuja teräspaaleja tehtaassa.
Terästehdas Yhdysvalloissa MichiganissaJeff Kowalsky / EPA

Yhdysvaltojen valtiovarainministeri Steven Mnuchin vahvistaa, että Yhdysvallat ja Kiina ovat sopineet, etteivät ne määrää toisilleen ylimääräisiä tuontitulleja.

Kiinan varapääministeri Liu He kertoi sovun synnystä kiinalaiselle uutistoimisto Xinhualle aiemmin sunnuntaina.

Trump ilmoitti maaliskuun alussa määräävänsä kovat tullit teräkselle ja alumiinille ja sanoi, että halvan teräksen tuonti Kiinasta haittaa amerikkalaisia tuottajia ja kansallista turvallisuutta.

Ilmoituksesta alkoi kauppasotaa enteilevä kierre, jossa Kiina ja Yhdysvallat uhkailivat toisiaan aina vain uusilla tuontitulleilla.

Mnuchin sanoi Fox Newsin haastattelussa, että kauppaneuvotteluissa edistyttiin, ja maiden välille on saatu puitesopimus, jota aletaan nyt toteuttaa. Sen ajaksi tullit pannaan jäihin.

– Kauppasota on nyt pantu jäihin, Mnuchin sanoi.

Hänen mukaansa Kiina on luvannut, että Yhdysvaltojen kauppavaje pienenee olennaisesti. Kauppaministeri Wilbur Ross matkustaa seuraavaksi jatkamaan neuvotteluja.

Mnuchinin mukaan Yhdysvallat odottaa, että esimerkiksi Kiinan maataloustuotteiden tuonti kasvaa jo tämän vuoden aikana 35–40 prosenttia. Lisäksi energian vienti pitäisi saada tuplattua.

Jos Kiina ei tottele, Trump voi määrätä tuontitullit voimaan

Valtionvarainministeri Mnuchin ei kertonut tarkkoja tavoitteita kauppavajeen kuromisesta mutta vakuutti, että niitä on määritelty joka sektorille erikseen.

– Presidentti (Donald Trump) voi aina määrätä tuontitullit voimaan, jos Kiina ei kunnioita sitoumuksiaan, sanoi Mnuchin.

Maat neuvottelivat kauppasuhteistaan perjantaina ja lauantaina Washingtonissa korkean tason poliitikkojen kesken. Kiinan varapääministeri Liu johti Kiinan valtuuskuntaa ja tapasi vierailullaan myös Trumpin.

Neuvottelujen jälkeen maat kertoivat päässeensä yhteisymmärrykseen toimista, joilla tasapainotetaan niiden välistä kauppaa.

Maiden mukaan Kiina aikoo lisätä huomattavasti yhdysvaltalaisten tuotteiden tuontia, minkä tarkoituksena on pienentää Yhdysvaltain kauppa-alijäämää Kiinaan nähden.

Lue myös:

Kiinan varapääministeri: Kiina ja USA perääntyvät kauppasodasta, eivät toteuta uhkauksiaan tuontitulleista

Kiina hieroo kauppasopua Yhdysvaltain kanssa mittavilla summilla

Lähteet: AFP, STT