Aktiivimallin leikkuri iski eniten yli 50-vuotiaisiin ja miehiin

Maaliskuun lopulla Kela tarkisti lähes 172 000 ihmisen aktiivisuustiedot. Heistä 52,3 prosenttia täytti ehdon.

työttömyysturvan aktiivimalli
Ovi Kelaan.
Emmi Korhonen / Lehtikuva

Aktiivimallin leikkuri iski eniten yli 50-vuotiaisiin ja miehiin, kertoo Kela tiedotteessaan. Kelan mukaan työttömyysetuutta alennetaan aktiivimallin takia useammin miehillä kuin naisilla, ja iäkkäillä useammin kuin nuorilla.

Kela maksoi alennettua työttömyysetuutta huhtikuussa yli 68 000 ihmisille. Heistä 60 prosenttia oli miehiä, kun kaikista etuuden saajista miehiä oli 53 prosenttia.

Alennettua etuutta saaneista 37 prosenttia oli yli 50-vuotiaita, kun kaikista työttömyysetuuksien saajista 50 vuotta täyttäneitä on 27 prosenttia.

Alla olevasta grafiikasta näkyy kuntakohtaisesti aktiivimallin ehdon täyttäneiden prosenttiosuus Kelan työttömyysturva-asiakkaista (tarkastelujakso päättyi 31.3.2018). Ahvenanmaan kunnat eivät ole mukana vertailussa.

Grafiikka
Yle Kuvatoimitus | Kela

Maaliskuun lopulla Kela tarkisti lähes 172 000 ihmisen aktiivisuustiedot. Heistä 52,3 prosenttia täytti ehdon: lähes 68 000:lla oli työtuloja, kun taas reilu 26 000 oli työllistymistä edistävissä palveluissa.

Lue lisää:

Yle sai Suomen suurimman työttömyyskassan laskelmat: Lähes puolet ansiosidonnaista saavista ei täytä aktiivimallin ehtoja

Analyysi: Aktiivimalli lyö metallimiestä ja ekonomia useammin kuin tarjoilijaa, mutta auttaako se ketään heistä työllistymään?

Palveluala selvinnyt aktiivimallin leikkurilta muita pienemmin kolhuin – joka kolmannen ansioturvaa leikattu

Yritykset tylyinä aktiivimallista: Tarpeeton temppulista ja hyöty tasan nolla

Kelan päällikkö aktiivimallista: Työttömien aktiivisuudessa ei mitään merkittävää muutosta

Aktiivimalli leikkaa peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea 94 000:lta – Katso oman kuntasi tilanne