Taneli Heikan kolumni: Järjetön käytös pelasti minun migreenini

Voimakas jokapäiväinen päänsärky eli migreeni on tuskallinen tauti. Kolumnistimme Taneli Heikka jätti kohtauslääkkeensä ottamatta, ja päivittäinen kärsimysnäytelmä loppui. Mutta takana oli muutakin. Hän alkoi tehdä enemmän asioita, joista tykkäsi.

päänsärky
Taneli Heikka
Taneli HeikkaPetteri Sopanen / Yle

Eräänä päivänä heräsin, ja olin terve. Sairastettuani kolmekymmentä vuotta ei ollut helppoa ymmärtää, mitä oli tapahtunut.

Olen sairastanut migreeniä koko aikuisikäni. Migreeni on voimakas päänsärky, jonka kautta nykyihminen pääsee lähimmäksi keskiaikaisen kidutuksen asiakaskokemusta ilman välitöntä kuolemanvaaraa.

Vaivani alkoi lukioikäisenä tunnollisen ihmisen viikonloppumigreeninä. Keski-iän työkurimuksessa se muuttui krooniseksi kivuksi. Jo vuosia päätäni on kivistänyt joka päivä.

Epäonnistuneiden estolääkekokeilujen jälkeen minusta tuli kohtauslääkkeiden suurkuluttaja. Triptaaneita, noita lääketeollisuuden kovia joulupaketteja migreenikoille, kului enemmän kuin maksa ja Kansaneläkelaitos sallisivat.

Kipuun ei totu. Siihen alistuu.

Välillä tuntui epäoikeudenmukaiselta, kun silmää kaivettiin lusikalla päästä päivittäin. Myönteisinä hetkinä ajattelin, että voisihan tauti olla tappavakin. Harvoin uskalsin toivoa kivutonta elämää. Kipuun ei totu. Siihen alistuu.

Kunnes kolmisen kuukautta sitten heräsin. Tuntui oudon hyvältä. Mihinkään ei sattunut. Puolilta päivinkin olo oli ok. Iltapäivä kohteli minua hellästi, ja illalla oli käsissään silkkihansikkaat. Olin jättänyt kohtauslääkkeet kokeeksi pois kolmisen päivää aiemmin, ja odotin murhaavaa kaksintaistelua demoneja vastaan.

Demonit vaikenivat.

Merkillisiä, kivuttomia päiviä tuli kaksi, sitten kolme. Päivät muuttuivat viikoiksi, lopulta kuukausiksi.

Tässä kolumnin taitteessa, jos siirrytään yksityisestä yleiseen, ajatuksen langanpäät pakenevat. Onko kokemuksellani merkitystä muille ihmisille? Mitä ihmettä oli tapahtunut? Tai ellei ihmettä, mitä sitten?

Kysyin asiaa Facebook-kavereiltani. He kehottivat pohtimaan, mikä elämässäni oli muuttunut ennen tuota erikoista aamua. Olinko muuttanut elämäntapojani? Tai eikö selitys löytyisi väitöskirjan valmistumisesta tai miesten vaihdevuosista?

Jätin tekemättä sitä, mihin kannustaa pelkkä raha. Vietin säännöllisesti aikaa hiljaisuudessa.

Ystäväni olivat oikeassa. Olin muuttunut. Mutta ehkä hieman eri tavalla kuin he olettivat.

Olin alkanut tehdä enemmän asioita, joista pidän. Jätin tekemättä sitä, mihin kannustaa pelkkä raha. Vietin säännöllisesti aikaa hiljaisuudessa. Asetuin kuuntelemaan, mitä olisi tehtävä, ellen tekisi sitä, mistä oli tullut tapa.

Yhteiskuntatieteilijät puhuvat maailman kompleksisuudesta. Sillä tarkoitetaan ongelmia, jotka ovat liian monimutkaisia ratkaistavaksi yhtä osatekijää korjaamalla. Kompleksisena ongelmana voi pitää esimerkiksi globaalia kapitalismia. Tavoittelemme sen luomaa vaurautta, mutta samalla tuhoamme elämää ylläpitävän ympäristön.

Pääni oli jo vuosikymmeniä yrittänyt kertoa, että minun on etsittävä ratkaisuja elämäntapani ja arvojeni kompleksiseen ongelmavyyhtiin. Kova työnteko ja siitä saatavat palkinnot eivät enää lisänneet hyvinvointiani. Aloin tehdä kokeellisia muutoksia, jotka vahvistivat terveyttä ylläpitäviä ajatuksia ja tapoja. Matka oli jatkunut jo pari vuotta, kun tulin tunnelista ulos tuona kivuttomana päivänä.

Näin kompleksisten ongelmien asiantuntijat kehottavat toimimaan. On kuunneltava, mitä sisimpämme, toiset ihmiset ja ympäristö kaipaavat. On kokeiltava toimintavaihtoehtoja ilman varmuutta niiden toimimisesta ja toimintamekanismeista. Ratkaisu pätee yhtä lailla kansantauteihin, sosiaalisiin ongelmiin kuin ympäristökriisiin.

Tämä kaikki kuulostaa kenties järkevältä. Mutta huomaan palaavani ihmeen mahdollisuuteen.

Mistä tulee sykäys ja voima lähteä matkalle, jossa ainoa kartta on ympäristöstä ja sisimmästä tulevat moniselitteiset viestit? Järjen selitysyritykset ovat epätyydyttäviä.

En mainosta ihmeitä ratkaisuksi terveysongelmiinne. Rokottakaa lapsenne ja syökää ilmavaivalääkkeenne. Vaikka tein bänksit migreenilääkkeiden kanssa, ibuprofeeni ja minä olemme yhä läheisissä väleissä, enkä vaihtaisi käsikauppalääkkeitäni hopeaveteen.

Varastakaa kuitenkin aikaa myös järjettömyyksiin. Emme tunne kaikkia mekanismeja, joilla ihmisen elimistö alkaa parantaa itse itseään. Emme tunne lakeja, joilla tuo muutos pääsee valloilleen. Tunnemme vain lankakeriä, joiden päitä runoilijat, taiteilijat, tutkijat ja mystikot hamuavat.

Veisatkaa viis velvollisuuksista, joita pidätte ehdottoman välttämättöminä.

Kuunnelkaa lintuja ja hiljaisuutta. Ihmetelkää keväänvihreitä puita, jotka heräävät talven jälkeen. Veisatkaa viis velvollisuuksista, joita pidätte ehdottoman välttämättöminä. Veisatkaa ylipäätäänkin, sillä laulaminen rentouttaa ja suihkussa on hyvä akustiikka.

Jos huomaatte tekevänne itsellenne tai toisillenne hyvää, jatkakaa. Olette oikealla tiellä. Jonain päivänä saatatte herätä terveenä.

Taneli Heikka

Kirjoittaja on journalistiikasta väitellyt viestinnän tutkija, toimittaja ja yrittäjä. Hän on kirjoittanut tieteellisiä artikkeleita, kolumneja ja tietokirjoja, joista tunnetuin on suomalaista konsensusta analysoinut Lumedemokratia. Heikalla on pitkä kokemus yhteiskunnallisesta keskustelusta esimerkiksi politiikan toimittajana ja Alma Median Helsingin-toimituksen esimiehenä. Nykyään hän auttaa verkostoja luomaan uutta arvoa dialogin keinoin.