Nyt käräjillä: Suosiko Levin rinteiden pomo toista hissivalmistajaa, vai tinkasi molempien hintoja alaspäin

Syyttäjä vaatii Jouni Palosaarelle sakkorangaistusta. Maksimirangaistus luottamusaseman väärinkäytöstä on kaksi vuotta vankeutta.

Levi
Levi Ski Resort Ltd:n toimitusjohtaja Jouni Palosaari
Jouni Palosaari kertoo Mäkelän puolison tarjoutuneen projektinjohtotehtäviin hissihankkeeseen. Palosaari ei tarjoukseen tarttunut.Jarmo Honkanen / Yle

Lapin käräjäoikeudessa alkaa tiistaina Levin hissiyhtiön toimitusjohtajan Jouni Palosaaren saaman rikossyytteen pääkäsittely.

Syyttäjä vaatii Palosaarelle sakkorangaistusta luottamusaseman väärinkäytöstä Levin hiihtohissien hankinnassa viisi vuotta sitten.

Rangaistusvaatimus on asteikon alapäästä. Rikoslaissa maksimirangaistus luottamusaseman väärinkäytöstä on kaksi vuotta vankeutta.

Syytteen mukaan toimitusjohtaja Jouni Palosaari kertoi toisen hissivalmistajan tarjouksen tietoja kilpailevalle hissivalmistajalle, ja suosi näin sitä tarjouskilpailussa.

Palosaari itse kiistää syytteen, ja sanoo sen sijaan tinganneensa molempien hissivalmistajien hintoja tarjouskilpailun aikana. Kahdesta hiihtohissifirmasta Doppelmayr on Levin vanha bisneskumppani, ja toinen Leitner.

Tästä kaikki alkoi

Tänään tiistaina käräjäoikeudessa käsitellään osapuolten vaatimukset ja vastaukset sekä kirjalliset todisteet. Jouni Palosaari itse on kuultavana keskiviikkona.

Kittilän kunnan omistamaa hissiyhtiötä Palosaaren käräjäprosessi ei haittaa, vaan hän on jatkanut työssään normaalisti.

Kittilän kuntaa jo vuosia ravisuttanut kärhämä alkoi juuri tästä Levin hiihtohissien hankinnasta, johon silloinen kunnanjohtaja Anna Mäkelä puuttui.

Tämän jälkeen Mäkelä sai laittomat potkut, joukko kuntapäättäjiä sai rikossyytteen, valtiovarainministeriö on puuttumassa päättäjien asemaan eikä kuntaan ole vieläkään päästy valitsemaan uutta vakinaista kunnanjohtajaa.