Villejä runoiltoja järjestävälle helsinkiläisporukalle 10 000 euron tunnustus

Runoklubeistaan tunnetuksi tullut Helsinki Poetry Connection saa historian ensimmäisen Kirsi Kunnas -palkinnon.

Lavarunous
Kasper Salonen ja Outi-Illuusia Parviainen
Kasper Salonen ja Outi-Illuusia ParviainenJouni Viitala

WSOY:n jakaman tunnustuksen perusteluissa todetaan, että raati halusi palkita runoilijan sijaan ryhmän, joka on edistänyt elävän runouden perinnettä Suomessa.

Helsinki Poetry Connection tunnetaan parhaiten Poetry Jam -klubi-illoista, joita se on järjestänyt kuusi kertaa vuodessa. Toiminta alkoi kymmenen vuotta sitten.

Yhdistyksen puheenjohtajan Outi-Illuusia Parviaisen mukaan Kirsi Kunnas -palkinto korostaa entisestään sitä, että lavarunous on osa kirjallisuuden kenttää.

– Näemme, että lavarunous on tärkeä osa suomalaista kirjallisuutta, Parviainen sanoo.

Alun perin runoilija Harri Hertellin perustama porukka on esitellyt tapahtumissaan sekä suomalaisia että ulkomaalaisia runoilijoita, prosaisteja, laulaja-lauluntekijöitä, muusikoita, rap-artisteja ja jopa performanssitaiteilijan.

Heinäkuussa Helsinki Poetry Connection lähettää pikkubussillisen runoilijoita kahden viikon Suomen kiertueelle.

Ensimmäistä kertaa jaettavan Kirsi Kunnas -palkintoraadin puheenjohtajana toimi kustantaja Paula Halkola.