Tankarin majakan vanha tutka vietiin viimein pois – "Rumilushan se oli"

Tutka tuotiin saarelle 80-luvulla.

Kokkola
Kuvassa Tankarin majakka ja saari.
Antti Kettumäki / YLE

Tankarin majakka on päässyt eroon sitä rumentaneesta vanhasta tutkasta. Puolustusvoimat nosti tutkan pois helikopterilla sunnuntaina. Asiasta kertoi ensimmäisenä Österbottens Tidning (siirryt toiseen palveluun).

Tutka asennettiin majakkaan valvomaan laivaliikennettä 1980-luvun puolivälissä. Turhaksi käyneiden tutkarakennelmien purkamista on toivottu jo vuosikaudet.

Saarelaisille tutkan poistaminen oli helpotus, kertoo Göran Wennman.

– Sellainen rumilushan se oli, ei mitenkään edustavan näköinen.

Wennmanin silmän tottumista tutkaan helpotti työ luotsiasemalla, helpottihan tutka hänen työtään.

Göran Wennman muistaa myös, kuinka tutka aikanaan tuotiin saarelle. Sitä kuljettanut mobiilinosturi ei tahtonut mahtua vanhan maakellarin ja luotsitupien välistä. Portaikkoa jouduttiin purkamaan ja maakellarin kattorakennetta repimään, jotta tukirakenteet ja myöhemmin tutka saatiin nostettua paikalleen.

Majakan ylemmän punaisen raidan kohdalle jää ainakin toistaiseksi osa tukirakenteista. Niitä ei ilmeisesti voida purkaa majakkaa vaarantamatta.