Suomi ei ollutkaan köyhä kolkka – hopeaesineet vahvistavat suomalaisten korkean käsityötaidon jo Ruotsin vallan aikana

Kansallismuseon uutuushankinta, hopeinen juomakannu, on yksi osoitus siitä, että suomalaiset kultasepät ovat taitaneet korkeatasoisen muotoilun jo vuosisatoja.

kultasepäntyö
Hopeisia ehtoollisastioita, pikareita ja kaksi viinikannua näyttelyvitriinissä
Suomalaisten kultaseppien käsissä hopea taipui muun muassa viinikannuiksi, kalkeiksi eli ehtoollismaljoiksi ja koristevadeiksi.Tiina Kokko / Yle

HämeenlinnaVitriinissä ylhäisessä yksinäisyydessä komeileva kokonaan kullattu hopeinen juomakannu on Kansallismuseon uutuushankinta. Taidokkaan esineen on valmistanut turkulainen kultaseppämestari Axel Hansson Båga, ja vuoden uskotaan olevan 1680. Juuri kyseisenä vuonna vietettiin Arvid Hornin ja Maria Elisabet Krusen häitä, jonne juomakannu on todennäköisesti valmistettu.

Ajatusta vahvistaa se, että toinen juomakannun kyljessä komeilevista vaakunoista on allianssivaakuna. Siinä Hornin ja Krusen vakuunakilvet ovat rinnakkain. Kruse oli Uudenmaan ja Hämeen läänin varamaaherrana ja Länsipohjan läänin maaherrana toimineen Hornin toinen vaimo.

Ehkä juomakannusta on juotu maljoja pariskunnan häissä tai se on ollut häälahja. Nyt se on kuitenkin nähtävillä Hämeen linnassa suomalaista hopeaa 1600-luvulta 1830-luvulle esittelevässä Hohto-näyttelyssä.

"Juuri häihin sopiva esine"

Hohto-näyttelyn kuraattori, Jouni Kuurne palaa vielä yksinäisen vitriinin juomakannuun. Kuurnen mielestä se on mielenkiintoinen myös ulkonäöltään.

– Verrattuna muihin samanaikaisiin barokkijuomakannuihin, tämä on hyvin pelkistetty muodoltaan. Yksinkertainen ja kooltaan melko pieni. Juuri häihin sopiva esine.

Kaksi miestä katsoo vitriinissä olevaa hopeista juomakannua
Hohto-näyttelyn kuraattorit Arthur Aminoff (vas.) ja Jouni Kuurne ihailevat Kansallismuseon uutuushankintaa, juomakannua todennäköisesti vuodelta 1680.Tiina Kokko / Yle

Axel Hansson Bågan käsissä syntynyt sulavalinjainen juomakannu katselee Hämeen linnan näyttelysalin yli kohti isompaa vitriiniä. Siellä ylvästelee muita barokkikauden juomakannuja, mutta paljon suurempia ja koristeellisempia.

Varsin muhkea on osittain kullattu juomakannu 1700-luvun alusta. Taidonnäyte on kultaseppä Nathanael Heidemanin käsialaa, ja se on mahdollisesti hänen mestarinäytteensä. Juomakannun kannessa on kuvattuna Salomon tuomio.

Ei sittenkään aivan köyhä kolkka

Juomakannujen lisäksi Hohto-näyttelyn antia ovat niin kirkkohopeat, kynttilänjalat, pikarit, sokerikot, suolakot, kermakot, kahvi- ja teepannut, ruokailuvälineet, kulhot kuin muutamat kattilat, makeismaljat, leipäkorit ja mustepullotelineet.

Ehkä Suomi ei sittenkään ollut niin köyhä maa Ruotsin vallan aikana, haluaa näyttely vakuuttaa kävijän. Suomessa toimi lukuisia verstaita, joissa kultaseppämestarit oppipoikineen takoivat kaikkea tarpeellista hopeasta.

– Työt ovat erittäin korkeatasoisia, vakuuttaa näyttelyn toinen kuraattori Arthur Aminoff. Hän sanoo, että kaikki käsityön taitajat puusepistä ja tinavalureista alkaen osasivat työnsä.

Hopeisia sokerikkoja ja kermakkoja vitriinissä näyttelyssä
Myös sokerikot ja kermakot hohtavat Hämeen linnan näyttelyssä.Tiina Kokko / Yle

Jos Ruotsin puolelta valtakuntaa katsoi itäiseen maakuntaan, saattoi kulmakuntaa hyvinkin pitää köyhänä kolkkana. Suomesta löytyi kuitenkin kauppiaskaupunkeja, kuten Turku, Viipuri ja Oulu, joista löytyi myös varakkuutta.

Taidokkaat esineet kertovat kultasepistä, tyylisuunnista ja varallisuudesta, mutta myös Suomen ja Ruotsin yhteisestä historiasta.

Euroopan vaikutteet rantautuivat Tukholman kautta Suomeen

Turku oli Ruotsin itäisen maakunnan kaupungeista ensimmäinen, johon perustettiin kultaseppien ammattikunta. Se tapahtui luultavasti jo 1500-luvulla. Kultaa, hopeaa ja jalokiviä työstänyttä mestaria kutsuttiin kultasepäksi. Varsinainen hopeasepän ammattinimike syntyi vasta 1900-luvulla.

Niin kultaseppien kuin muidenkin käsityöläisammattien mestareiden määrä oli tarkkaan kontrolloitu.

– Mestareiden määrä oli rajattu juuri sen takia, että siihen aikaan asiakaskunta oli suhteellisen rajallinen. Haluttiin turvata toisaalta se, että pysytään korkeatasoisessa käsityössä ja toisaalta se, että kaikilla mestareilla on mahdollisuus hankkia elantonsa, Jouni Kuurne kertoo.

Muhkea hopeinen barokkijuomakannu näyttelyvitriinissä
Kultaseppä Nathanael Heidemanin juomakannu.Tiina Kokko / Yle

Hopeaesineiden tyllisuunnat ja muoti tulivat Suomeen maailmalta. Varhaisimmissa esineissä näkyvät saksalaisvaikutteet, mikä oli varsin luonnollista, sillä Suomeen oli muuttanut saksalaistaustaisia kauppiaita 1600-luvulla.

Vaikutteita eri aikakausina on saatu myös Ranskasta ja Englannista. Muotoiluaatteet kulkeutuivat Euroopasta pohjoisen perille, usein pääkaupunki Tukholman kautta.

– Erikoisuutena on Viipuri, jonne on selvästi tullut 1600-luvulla vaikutteita suoraan Baltian kautta, Arthur Aminoff sanoo.

Viipurilaisten pikari ja kuninkaan kalkki

Vaikka Hämeen linnan näyttely esittelee suomalaisseppien taidokkaita hopeatöitä, on mukaan mahtunut myös kaksi kultaesinettä. Toinen niistä on pikari, jonka Viipurin porvarit lahjoittivat tsaari Pietari Suurelle hänen valloitettuaan kaupungin vuonna 1710.

– Pikariin on kaiverrettu Viipurin kaupunginvaakuna ja toisella puolella on fregatti, jossa on vara-amiraalin lippu nostettuna, valottaa Arthur Aminoff pikarin koristelua.

Puolitoistakiloinen pikari muutti idästä länteen, kun se myytiin huutokaupassa Tukholmassa vuonna 1900-luvun alkupuolella..

Kultainen pikari ja ehtoollismalja näyttelyvitriinissä
Hohto-näyttelyn kultainen parivaljakko: viipurilaisten pikari ja kuninkaan lahjoittama kalkki.Tiina Kokko / Yle

Kultaisen pikarin kanssa Hohto-näyttelyssä loistavat kultaiset kalkki ja pateeni, ehtoollismalja ja siihen kuuluva ehtoollisleipälautanen.

Kustaa III lahjoitti kalkin Karjalankannaksen rannikolla sijaitsevalle Koiviston kirkolle. Kuningas purjehti vuonna 1777 tapaamaan serkkuaan keisarinna Katariinaa Pietariin. Kesken matkan hänen laivansa joutui rantautumaan myrskyn takia suojaan Koiviston saarelle.

Koiviston kirkkoherralle selvisi vasta myöhemmin, kuka arvovaltainen vieras oli viettänyt päivän Koivistolla. Kuninkaan rantautumisesta ei tuolloin juuri huudeltu. Mutta kun tapaus selvisi kirkkoherralle, pyysi hän kuninkaalta kirkkoon muistoksi tämän muotokuvaa.

Voi vain kuvitella, miten kirkkoherran silmät rävähtivät ammolleen, kun kuninkaan lahja oli muotokuvan sijasta kultainen kalkki, jonka oli tehnyt yksi Tukholman sen hetken taitavimmista kultasepistä pariisilaisen mallin mukaan.

Nykyisin Kansallismuseon hallussa olevalla kalkilla on vielä yksi erinomainen ominaisuus, ja Aminoff sen paljastaa:

– Vastaavaa ei löydy Ruotsista.