Mies ampui rynnäkkökiväärillä kerhotilaa kohti – ase edelleen kadoksissa

Etelä-Karjalassa on tapahtunut kolme vakavaa väkivallantekoa, jotka saattavat liittyä toisiinsa.

pahoinpitely
Poliisiauto
Poliisi tutkii Imatralla ja Lappeenrannassa tapahtuneita väkivallantekoja.Emmi Korhonen / Lehtikuva

Kaakkois-Suomen poliisi tutkii parhaillaan Lappeenrannassa ja Imatralla sattuneita poikkeuksellisia väkivaltatapauksia.

Perjantai-iltana 4. toukokuuta Imatralla oli pahoinpidelty mies. Maassa maannutta vuonna 1989 syntynyttä miestä olivat useat henkilöt lyöneet ja potkineet. Iskut ovat poliisin mukaan osuneet päähän, minkä takia asiaa tutkitaan törkeänä pahoinpitelynä.

Rikoskomisario Marko Heinosen mukaan teosta on vangittu kaksi Lappeenrantalaista miestä. Heistä toinen on syntynyt vuonna 1989 ja toinen 1991.

Poliisi olettaa, että nämä vuonna 1989 ja 1991 syntyneet sekä heidän lisäkseen 1961 syntynyt mies olisivat maaliskuussa yrittäneet suistaa Kuutostiellä Lappeenrannan ja Taavetin välisellä tieosuudella joutsenolaisen miehen auton tieltä. He olivat ajaneet autollaan joutsenolaisen miehen kuljettaman auton etupuolelle, kääntyneet ympäri ja törmänneet auton keulaan niin, että auto kärsi pahoja vaurioita.

Ajoneuvon pakkopysäytyksen jälkeen miehet pahoinpitelivät joutsenolaista miestä pesäpallomailoilla. Heidät otettiin tapahtumapaikalta kiinni, ja heidät vangittiin 13.3.2018.

Poliisi epäilee miehiä tapon yrityksestä ja törkeästä pahoinpitelystä.

Rynnäkkökiväärillä kerhotilaan

Samana iltana kun Imatralla toukokuussa pahoinpideltiin mies, sattui Lappeenrannassa ammuskelutapaus. Karhuvuoren ja Myllymäen välisellä teollisuusalueella ammuttiin poliisin mukaan voimakkaalla aseella noin kymmenen laukausta kello 22–24 välisenä aikana.

Poliisin tutkimuksissa on selvinnyt, että ammunta on tapahtunut ohi ajaneesta henkilöautosta kerhotilaa kohti. Ampumisessa on mahdollisesti käytetty rynnäkkökivääriä. Laukaukset ovat menneet rakennuksen seinistä läpi ja päätyneet huoneisiin sisälle.

– Kun sellaisella aseella lähtee ampumaan jotain kerhotilaa kohti, niin oletuksena on, että tarkoitus on ollut surmata sisällä olleet henkilöt, kertoo rikoskomisario Marko Heinonen.

Poliisi ei ole löytänyt ammuntaan käytettyä rynnäkkökivääriä. Poliisi on perjantaina 18.5.2018 ottanut kiinni kolme miestä. Heistä kaksi asuu Etelä-Karjalassa ja yksi Pohjois-Kymenlaaksossa. Heidät on vangittu epäiltynä murhan yrityksestä ja törkeästä ampuma-aserikoksesta.

Imatralla sattuneella pahoinpitelyllä ja Lappeenrannassa olleella ammuntatapauksella saattaa poliisin mukaan olla yhteys.

– Se on asia, jota poliisi selvittää. Siltähän se vaikuttaa, että kun nämä ovat niin ajallisesti lähekkäin sattuneet, että niillä voi olla yhteys toisiinsa, kertoo rikoskomisario Marko Heinonen Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta.

Alueella sijaitsee paikallisen Helvetin enkeleiden MC Carelian kerhotila, mutta poliisi ei ota kantaa liittykö asia kyseiseen moottoripyöräkerhoon. MTV:n Uutiset kertoo (siirryt toiseen palveluun), että MC Carelian presidentti olisi pidätetty 4.5. epäiltynä törkeästä pahoinpitelystä.