HSL: Jos Tallinnan ilmainen joukkoliikenne kopioitaisiin meille, joutuisi kaupunkilainen maksamaan lisää kuntaveroa

Tallinnan ilmainen joukkoliikenne on tuottanut kaupungille voittoa. HSL:n toimitusjohtaja ei lämpene ilmaisuudelle.

Helsingin seudun liikenne (HSL)
Rautiotievaunu ajossa illan hämärässä.
Henrietta Hassinen / Yle

Tallinnan ilmainen joukkoliikenne on osoittautunut menestykseksi, uutisoi Yle tänään.

Viiden vuoden aikana noin 35 000 ihmistä on siirtänyt kirjansa muista kunnista Tallinnaan. Uusien veronmaksajien vuoksi Tallinna on tehnyt voittoa ilmaisella joukkoliikenteellä jopa 20 miljoonaa euroa vuosittain.

Helsingin seudun liikenteen HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi arvelee, että HSL:n käyttäjät asuvat jo HSL-alueella eikä vastaavaa verohyötyä tulisi täällä. Rihtniemen mukaan kunnallisvero päinvastoin nousisi, jos joukkoliikenne muutettaisiin ilmaiseksi.

– HSL:n talousarvio on noin 720 miljoonaa euroa tänä vuonna. Siitä puolet kerätään lipputuloilla ja puolet eli 360 miljoonaa euroa saadaan kuntaosuuksina. Ilmaisuuden takia pitäisi saada suurempaa kuntaosuutta, joka merkitsisi 1–2 prosenttiyksikköä lisää kuntaveroon, riippuen vähän kunnasta.

– Kyllä se olisi aika huomattava verolisäys, Rihtniemi sanoo.

Hän muistuttaa, että lisäksi ilmaisen joukkoliikenteen maksajiksi tulisivat kaikki, eivät vain käyttäjät.

– Jo nyt nekin, jotka eivät käytä joukkoliikennettä, maksavat tuossa kuntansa puolikkaassa.

Joukkoliikenteen rahoituksesta päättävät poliitikot

Rihtniemen mukaan tutkimuksissa on myös todettu, että joukkoliikenteen arvostus on suurempaa, jos käyttäjä panostaa siihen itse.

Tallinnan ilmaisen joukkoliikenteen idean isä, virkamies Allan Alaküla puolestaan kertoi Ylelle, että Tallinnassa ilmaisuus ei tuonut pelättyjä levottomuuksia ja sotkua, vaan busseissa ja raitiovaunuissa on entistä turvallisempaa ja siistimpää.

HSL:n Rihtniemi muistuttaa, että joukkoliikenteen rahoitus on poliittinen päätös, josta lopulta päättää HSL:n hallitus (siirryt toiseen palveluun) kuntien kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen.

Virossa valtio on päättänyt tarjota kaikille maakunnille mahdollisuutta muuttaa joukkoliikenteensä ilmaiseksi valtion tuella.

– Suomen valtion panostus on alle prosentti HSL:n käyttötaloudesta, Rihtniemi sanoo.

HSL: Viitteitä hyötyliikunnan vähentymisestä

HSL:ssa on seurattu Tallinnan ja muidenkin kaupungin kokeiluja.

– Näyttää siltä, että lyhyiltä kävelymatkoilta on siirrytty joukkoliikenteen käyttäjiksi ja se ei ole tietenkään toivottava kehitys, koska me muutenkin liikumme vähän. Jos siirtymä tapahtuisi yksityisautoilusta ja nimenomaan tiheästi liikennöidyillä alueilla yksityisautoista joukkoliikenteeseen, se olisi hieno kehitys, Rihtniemi sanoo.