Omenapuut kukkivat etuajassa, mutta sato riippuu pölyttäjien työstä – Näin saat mehiläiset viihtymään pihassasi

Myös vadelma ja mustikka tarvitsevat pölyttäjiä kantaakseen satoa.

omenapuut
Helsingin Kumpulassa on näyttäviä omenapuita.
Helsingin Kumpulassa on näyttäviä omenapuita.Kari Ahotupa / Yle

Lämpimät säät ovat saaneet omenapuut puhkeamaan kukkaan tavallista aiemmin Etelä-Suomessa. Esimerkiksi Helsingin Kumpulassa omenapuut ovat jo täydessä loistossaan.

Marttaliiton puutarhaneuvoja Asta Kuosmanen, millainen sato on tänä vuonna odotettavissa?

– Omenasadosta ei voi vielä tässä vaiheessa tietää, mutta kukinnasta päätellen siitä voi tulla hyvä. Talvivaurioita tuskin on puissa, ja viime kesän kosteus edisti kukkasilmujen muodostumista.

– Satoon vaikuttavat kuitenkin tämän kesän säät sekä tuholaisten ja pölyttäjien määrät, Kuosmanen sanoo.

Suomen ympäristökeskuksen vanhempi tutkija Terhi Ryttäri, mille muille satoa tuottaville kasveille pölyttäjät ovat tärkeitä?

– Luonnonkasveista esimerkiksi mustikan, vadelman ja puolukan sadot ovat pitkälti riippuvaisia pölyttäjistä, Ryttäri sanoo.

Suomen ympäristkökeskuksen vanhempi tutkija Terhi Ryttäri.
Suomen ympäristkökeskuksen vanhempi tutkija Terhi Ryttäri.Kari Ahotupa / Yle

Mitä kotipuutarhuri voi tehdä, että pölyttäjat viihtyisivät omalla pihalla?

– On tärkeää jättää vähän huolimattomasti hoidettuja nurkkia ja kolkkia. Voi olla vaikka vanhoja lahoavia puita, halkopinoja, risukasoja ja puutarhajätekomposti. Niissä on hyviä paikkoja monille hyönteisille.

Millaisista kasveista pölyttäjät tykkäävät?

– Ne pitävät sellaisista kasveista, mitkä tuottavat paljon mettä ja siitepölyä.

– Niitä kannattaa istuttaa pihalle sellainen valikoima, että kukkivia kasveja riittää keväästä syksyyn ja pölyttäjät saavat ravintoa.

– Kukkien väriloisto houkuttelee pölyttäjiä. Nurmikon leikkuuta voi lykätä, kunnes voikukan kukinta on ohi, Ryttäri vinkkaa.

Helmisinililja.
Helmisinililjan mesi maistuu mehiläisille.Kari Ahotupa / Yle

Minkälaiset torjuntamenetelmät ovat pölyttäjille turvallisia?

– Suosittelen luomumenetelmiä. Esimerkiksi leppäkerttu on erinomainen kirvojen torjuja.

Omenapuu on saanut juhla-asun Helsingin Kumpulassa.
Omenapuu on saanut juhla-asun Helsingin Kumpulassa.Kari Ahotupa / Yle