Noin sata startup-yritystä aloittaa vuosittain Suomessa ponnistuksen kohti menestystä

Suurin osa startup-yrityksistä ei kuitenkaan ole toiminnassa enää viiden vuoden jälkeen. Lupaavimmat yritykset nousevat ohjelmistoalalle, kertoo Etlan tuore tutkimus.

Startup-yritys
Startupien vaikutukset kansantalouteen
Startupien vaikutukset kansantalouteen

Suomessa aloittaa vuosittain noin sata startup-yritystä, joita voi kuvailla lupaaviksi ja mahdollisesti skaalautuviksi. Skaalautuva yritys pystyy kasvattamaan toimintaansa ilman, että kulut kasvavat vastaavalla tavalla.

Startupien määrä vastaa noin kahta prosenttia kaikista vuosittain aloittavista nuorista yrityksistä, joilla on perusedellytykset kasvulle.

Useimmiten lupaavimmat startupit nousevat ohjelmistoalalle, käy ilmi Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tuoreesta tutkimuksesta. Tutkimustulokset julkaistiin tänään Startupit kansantaloudessa -kirjassa.

Vuonna 2016 Suomeen perustettiin pääomasijoittajia kiinnostavia startupeja 79. Niiden kasvuodotuksetkin olivat jo lähtökohtaisesti muita korkeammat. Joka kolmannella näistä potentiaalisista kasvuyrityksistä oli kuitenkin vaikeuksia saada riittävästi rahoitusta, Etla kuvailee tiedotteessa.

Enemmistö startupeista ei onnistu

Tutkimuksen uusi havainto oli, että tyypillisesti menestyvät yrittäjät ovat olleet aiemmin palkansaajina yrityksissä, jotka ovat olleet poikkeuksellisen tuottavia. Hyvistä yrityksistä lähtevät työntekijät siis myös perustavat hyviä yrityksiä.

Aamu-tv:n haastattelussa vieraillut tutkimusjohtaja Petri Rouvinen kuvaili startupien positiivisen tuloksen tulevan usein kuitenkin kivuliaasti. Viiden toimintavuoden jälkeen on hyvä, jos edes viidennes aloittaneista yrityksistä on hengissä. Monen alkutaival on kansantalouden kannalta negatiivinen.

Yritysten kariutumiset koettelevat sosiaaliturvaverkkoja ja tuottavat epäonnistumisia yksilötasolla, Rouvinen totesi.

Kirjan mukaan hyvässä startup-toimintaympäristössä on kaksi yhtä lailla tärkeää piirrettä: hyvien yritysten ja yrittäjien valikoituminen ja kasvu sekä huonojen karsiutuminen ja ohjautuminen uusien asioiden ja ideoiden edistämisen pariin.

Tutkimusjohtaja Mika Maliranta muistutti aamu-tv:n haastattelussa, että ihmisten täytyy liikkua yritysten välillä. Keskustelussa todettiin myös, että jossain tapauksissa voi olla karhunpalvelus auttaa vaikeuksissa olevia yrityksiä. Toisinaan yritetään pitkittää elinkaarta, vaikka pitäisi laittaa saattohoito käyntiin.

Startupit kansantaloudessa -kirja (siirryt toiseen palveluun) (pdf-tiedosto).

Aiempia uutisia aiheesta

Suomalaisyrityksiin virtaa ennätysmäärin kasvurahaa – "Hankitaan robotit ja pidetään tuotanto Suomessa"

Uuden pelin puute painaa Supercelliä – Pelifirman liikevaihto ja tulos putosivat selvästi

Sitra kasvatti listaa yrityksistä, jotka näkevät kiertotaloudessa bisneksen – nyt mukana myös nyhtökaurafirma

Wired listasi: Tällaisia ovat Helsingin kymmenen kiinnostavinta startup-yritystä