Sotasankari, poliittinen peluri ja Trumpin arvostelija – republikaanisenaattori John McCain sai uransa aikana useita eri nimityksiä

John McCainia pidettiin oman tiensä kulkijana, joka ei pelännyt tarpeen vaatiessa uhmata omiaankaan.

John McCain
John McCain.
John McCain vuonna 1973 vapauduttuaan sotavankeudesta Hanoin Hiltonina tunnetusta vankilasta.AOP

Yhdysvaltalainen pitkäaikainen poliitikko John McCain on kuollut. McCain kuoli lauantaina kotonaan Arizonassa 81-vuotiaana. Hänellä oli aivokasvain, joka eteni nopeasti.

John McCain oli tuttu näky Yhdysvaltain kongressin käytävillä yli 35 vuotta, ensin edustajainhuoneessa, sitten senaatissa.

Poliitikkona hän tuli tunnetuksi oman tiensä kulkijana, joka ei pelännyt asettua tarvittaessa vastahankaan myös oman republikaanisen puolueensa kanssa.

McCainin elämää ja poliittista uraa leimasi vuosien sotavankeusaika Vietnamissa. 31-vuotiaana vangiksi joutunut McCain on kertonut kidutuksesta ja eristyksestä, mutta myös sotavankien välisestä solidaarisuudesta.

Kokemukset tekivät hänestä yhden äänekkäimmistä kidutuksen vastustajista Yhdysvaltain kongressissa.

McCain oli sotilassukua ja itsekin ammatiltaan sotilas, kunnes eläkkeelle jäätyään lähti mukaan politiikkaan. Hän pyrki kahdesti myös presidentiksi, mutta presidenttihaaveet eivät koskaan toteutuneet.

Lapsuus sotilastukikohdissa

McCain syntyi vuonna 1936 Coco Solon laivastotukikohdassa Yhdysvaltain tuolloin hallitsemalla Panaman kanavavyöhykkeellä. Vuonna 1979 vyöhyke siirtyi Panaman hallintaan.

John Sidney McCain III oli John S. McCain juniorin ja Roberta McCainin kolmesta lapsesta keskimmäinen.

Kaksi kuvaa John McCainista nuorena laivaston lentäjänä.
Kuvia John McCainista nuorena laivaston lentäjänä hänen huoneensa seinällä senaatissa.Jim Lo Scalzo / EPA-EFE

McCain vietti lapsuutensa eri laivastotukikohdissa Yhdysvalloissa ja ulkomailla. Koulunsa hän kävi sisäoppilaitoksessa Virginiassa.

Koulun jälkeen hän meni Yhdysvaltain laivastoakatemiaan (siirryt toiseen palveluun), josta hän valmistui vuonna 1958. McCainin sotilasarvo oli kommodori.

Hän työskenteli laivaston lentäjänä ja lensi rynnäkkökoneita lentotukialuksilta.

Lentäjiä lentokeen edessä.
John McCain (edessä oikealla) vuonna 1967 laivaston lentäjänä. Lokakuussa 1967 McCainin lentämä A-4 Skyhawk ammuttiin alas Vietnamissa ja hän jäi sotavangiksi.AOP

Pitkä sotavankeus muutti elämän

McCain lähti vapaaehtoisena Vietnamin sotaan, mutta sota päättyi hänen osaltaan kohtalokkaasti. Hänen pommituslennolla ollut koneensa ammuttiin lokakuussa 1967 alas Hanoin yllä. 31-vuotias McCain joutui pohjoisvietnamilaisten sotavangiksi viideksi ja puoleksi vuodeksi.

McCain kertoo, että häntä pahoinpideltiin jo kiinnioton yhteydessä, ja myöhemmin kidutettiin.

Hänet vietiin Hoa Lon vankilaan, jota sotavangit kutsuivat liikanimellä Hanoi Hilton.

– En ole myöhemmin pelännyt kertaakaan niin paljon kuin silloin, kun suuret teräsovet kolahtivat kiinni takanani, McCain kertoi brittilehti The Daily Mailissa. (siirryt toiseen palveluun)

McCain kertoo saaneensa niin pahoja vammoja, että pelkäsi kuolevansa.

En ole myöhemmin pelännyt kertaakaan niin paljon kuin silloin, kun suuret teräsovet kolahtivat kiinni takanani.

John McCain

McCainilta evättiin sairaalahoito, kunnes vangitsijoille selvisi, että hänen isänsä oli tärkeä amiraali. Isäni henkilöllisyys liittyi suoraan selviytymiseeni, McCain kirjoitti.

McCain kertoi ilmoittaneensa häntä kiduttaneille kuulustelijoille laivansa nimen ja yksikkönsä numeron.

– Kun minulta kysyttiin tulevista kohteista, nimesin kaupunkeja, joita oli jo pommitettu, hän sanoi.

Sairaalasta McCain vietiin toiselle vankileirille, jossa hän sai helpotuksekseen kaksi sellikaveria. Hän on kertonut USA Today -lehdelle, (siirryt toiseen palveluun) että sellitoverit hoitivat hänen vammojaan ja auttoivat häntä selviytymään. Myöhemmin McCain jäi kuitenkin selliin jälleen yksin. Vankeusajastaan hän vietti kaikkiaan 3,5 vuotta eristyksissä muista.

McCain torjui vapautustarjouksen, joka ilmeisesti tehtiin propagandatarkoituksessa hänen isänsä, Tyynenmeren joukkojen komentajan, vuoksi. Kieltäytymistä seurasi pitkä pahoinpitelyjakso, jonka aikana McCain kertoo yrittäneensä itsemurhaa. Lopulta McCain taipui tunnustautumaan rikolliseksi, mitä hän kertoo hävenneensä pitkään.

McCainin eristys päättyi vuonna 1970. Hän kertoo puhuneensa sellikaverilleen tauotta neljä päivää. Kuulustelut ja kidutus jatkuivat, mutta McCainin mukaan pohjoisvietnamilaisten tarkoitus ei ilmeisestikään ollut niinkään tappaa sotavankeja kuin käyttää heitä kauppatavarana.

McCain vapautui maaliskuussa 1973. McCainin mukaan hän sai lämpimän vastaanoton eikä kohdannut samanlaista halveksuntaa kuin monet muut Vietnamista palanneet sotilaat.

Yhteydenpito vanhoihin vankitovereihin jatkui, ja McCain kertoi näiden olleen hänelle tärkeitä neuvonantajia.

Hänelle jäi pysyviä vammoja sodasta. McCain kertoo sodan muuttaneen tapaa, jolla näkee maailman.

Yhdysvaltalaisia voimakkaasti jakaneen Vietnamin sodan opetuksina hän pitää sitä, etteivät yhdysvaltalaiset kohtele enää epäkunnioittavasti sodasta palaavia.

Toinen opetus on, ettei Yhdysvaltojen pidä ryhtyä sotaan, jolla ei ole oman kansan tukea.

John McCain (keskellä), varapresidentiksi juuri valittu Mike Pence (oikealla) ja toisen maailmansodan veteraani Bill Flatters (vasemmalla) Japanin Pearl Harboriin tekemän hyökkäyksen 75-vuotispäivän seremoniassa.
John McCain (keskellä), varapresidentiksi juuri valittu Mike Pence (oikealla) ja toisen maailmansodan veteraani Bill Flatters (vasemmalla) Japanin Pearl Harboriin tekemän hyökkäyksen 75-vuotispäivän seremoniassa Washingtonissa 7. joulukuuta 2016.Michael Reynolds / EPA

Eläkkeellä politiikkaan

McCain jäi eläkkeelle seitsemän vuotta Vietnamista vapautumisensa jälkeen. Hän muutti Phoenixiin Arizonaan ja lähti mukaan politiikkaan republikaanisen puolueen riveissä.

Vuonna 1982 hänet valittiin Yhdysvaltain kongressin edustajainhuoneeseen ja neljä vuotta myöhemmin senaattiin. Senaatissa hän istui siitä asti.

Vuonna 2008 hän oli republikaanien presidenttiehdokas, mutta hävisi vaalit demokraattien Barack Obamalle. McCain oli pyrkinyt presidenttiehdokkaaksi ensi kertaa jo vuonna 2000, mutta hävisi silloin republikaanien esivaalit George W. Bushille.

Heinäkuussa 2017 McCainilla diagnositoitiin aivosyöpä, minkä vuoksi hänen oli vähennettävä työntekoa senaatissa.

John McCain
John McCainille myönnettiin Philadelphiassa vuonna 2017 vapauden mitali hänen elämäntyöstään. Mitali myönnetään vuosittain ihmisille, jotka ovat puolustaneet rohkeasti vapautta maailmassa.

Itsenäinen republikaani

McCain oli aikoinaan presidentti Ronald Reaganin innokas tukija ja arvomaailmaltaan republikaani.

McCain oli kuitenkin tunnettu siitä, ettei pelännyt kyseenalaistaa tarvittaessa puolueensa kantaa.

Hän esimerkiksi kannatti vuonna 1983 Yhdysvaltain merijalkaväen vetämistä Libanonista (siirryt toiseen palveluun) ja löysi myöhemminkin arvosteltavaa republikaanihallinnon ulkopolitiikasta, kertoo muun muassa Biography-nettisivusto (siirryt toiseen palveluun).

1990-luvulla McCain ajoi diplomaattisuhteiden palauttamista Vietnamin kanssa. Hän myös vieraili useita kertoja Vietnamissa sodan jälkeen.

Senaattorit John McCain ja Amy Klobuchar vierailulla Hoa Lon vankilamuseossa Vietnamissa.
Senaattorit John McCain ja Amy Klobuchar vierailulla Hoa Lon vankilamuseossa Vietnamissa huhtikuussa 2009. McCain oli itse vankina Hoa Lossa Vietnamin sodan aikana.Matt Steinglass / EPA

McCain kannatti Persianlahden sotaa, mutta arvosteli puolustusministeriötä useita kertoja muun muassa siitä, ettei se lähettänyt enemmän joukkoja Irakiin.

Sisäpolitiikassa McCain oli usein valmis etsimään kompromisseja yli puoluerajojen yhdessä demokraattien kanssa.

Republikaanien presidentin Donald Trumpin aloitteista McCain vastusti muun muassa Obaman terveydenhoitouudistuksen, Obamacare kumoamista. McCain peräänkuulutti (siirryt toiseen palveluun) asiassa republikaanien ja demokraattien yhteistyötä.

John McCain juttelee toisen Vietnamin-veteraanin, demokraattisenaattori John Kerryn kanssa.
John McCain juttelee toisen Vietnamin-veteraanin, demokraattisenaattori John Kerryn kanssa kongressissa syyskuussa 2014.Michael Reynolds / EPA

Kiivas kidutuksen vastustaja

McCain on ollut yksi kiivaimpia kidutuksen vastustajia Yhdysvaltain kongressissa.

McCain asettui usein vastustamaan republikaanisen presidentin George W. Bushin hallinnon menetelmiä niin sanotussa terrorismin vastaisessa sodassa. Hän muun muassa tyrmäsi julmana ja epäinhimillisenä vesikidutuksen, jota Bushin hallinto (siirryt toiseen palveluun) piti tietyissä olosuhteissa laillisena.

Emme voi kiduttaa tai kohdella epäinhimillisesti vangitsemiamme terroristreja.

John McCain

– Yhdysvaltojen täytyy olla mallikansalainen, jos haluamme muiden pitävän meitä esimerkkinä. Se kuinka käyttäydymme kotona vaikuttaa siihen, miten meidät nähdään ulkomailla. Meidän täytyy taistella terroristeja vastaan ja samalla puolustaa niitä arvoja, jotka ovat yhteiskuntamme perustana. Emme voi kiduttaa tai kohdella epäinhimillisesti vangitsemiamme terroristeja, McCain sanoi ulkopoliittisessa puheessaan vuonna 2008 Politifact-nettisivuston mukaan. (siirryt toiseen palveluun)

John McCain
Puolustuskomiteaa johtanut John McCain kommentoi marraskuussa 2016 Halifaxin turvallisuuskokouksessa presidentiksi valitun Donald Trumpin kommenttia vesikidutuksesta. Trump sanoi presidentinvaalikampanjan aikana, että hän aikoo pyrkiä muuttamaan lakeja, jotka kieltävät vesikidutuksen.

Trumpin kriitikko

McCainin välit Trumpiin olivat huonot. Trump puhui pilkallisesti McCainin sotasankaruudesta. McCain arvosteli puolestaan Trumpia muun muassa vuonna 2018 julkaistussa elämänkerrassaan.

Time-lehden mukaan elämänkerrasta suuri osa on omistettu Trumpin arvioinnille, vaikka tämän nimi ei kaikissa yhteyksissä esiinnykään. On selvää, että McCain on eniten huolissaan Yhdysvaltain presidentistä, lehti kommentoi. (siirryt toiseen palveluun)

Suoraan McCain arvostelee kirjassa Trumpia muun muassa tavasta, jolla tämä puhuu maahanmuuttajista sekä siitä, ettei hänellä ole empatiaa pakolaisia kohtaaa. Trumpin tapa leimata epäedulliset uutiset valeuutisiksi on McCainin mukaan kopioitu itsevaltiailta, jotka haluavat kontrolloida vapaata lehdistöä.

McCainin kerrotaan sanoneen, ettei hän halua Trumpin osallistuvan hautajaisiinsa, muun muassa Business Insider -lehti (siirryt toiseen palveluun) ja uutiskanava NBC (siirryt toiseen palveluun) kertovat.

Kahdesti naimisissa

John ja Cindy McCain poseeraavat Cernobbiossa Italiassa.
John ja Cindy McCain poseeraavat Cernobbiossa Italiassa syyskuussa 2017.Matteo Bazzi / EPA-EFE

McCain avioitui ennen Vietnamin sotaa vuonna 1965 mallin Carol Sheppin kanssa. Heillä on yksi tytär Sidney. McCain myös adoptoi Sheppin kaksi lasta Dougin ja Andyn. Pariskunta erosi vuonna 1980.

Samana vuonna hän meni naimisiin opettajan Cindy Lou Hensleyn kanssa. Heillä on neljä lasta, Meghan, John IV, James sekä Bangladeshissa syntynyt adoptiotytär Bridget.

Taistelu aivokasvainta vastaan

McCain sairastui vuonna 2017 pahalaatuiseen glioblastooma-aivokasvaimeen. Hän kertoi asiasta julkisuuteen aloittaessaan syöpähoidot heinäkuussa 2017. Saman vuoden joulukuussa hän lopetti työskentelyn Yhdysvaltain senaatissa.

Vielä sairaana McCain kommentoi aktiivisesti Yhdysvaltain politiikkaa. Hän kritisoi ankarasti presidentti Donald Trumpia heinäkuussa pidetystä tapaamisesta Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa.

Elokuun 24. päivänä McCainin perhe kertoi, että hän oli päättänyt lopettaa syöpähoidot.

John McCain
John McCainille myönnettiin Philadelphiassa vuonna 2017 vapauden mitali hänen elämäntyöstään. Mitali myönnetään vuosittain ihmisille, jotka ovat puolustaneet rohkeasti vapautta maailmassa.

Lähteinä käytetty muun muassa:

Santa Monica Observer, BBC, CNN, The Daily Mail, US Today, Newsweek, Foreign Policy, Biography.com, Politicfact, Time, Business insider, NBC

Artikkelista korjattu 26.8. klo 8.40 McCainin sotilasarvo. Hän oli laivaston kommodori.