Ikuinen Nobel-ehdokas Philip Roth tuli kuuluisaksi kohukirjalla – myöhemmin hänestä tuli amerikkalaisen kirjallisuuden ikoni

Yhdysvaltalainen menestyskirjailija kuoli sydänkohtaukseen tiistaina. Hänen uransa kesti lähes 60 vuotta.

Philip Roth
Kirjailija Philip Roth.
Philip RothMondadori Publishing house

Amerikka, juutalaisuus, seksuaalisuus, moraali, ihmisyys. Siinä muutamia teemoja, joita Philip Roth käsitteli lähes 60 vuotta kestäneen kirjailijauransa aikana.

Tiistaina menehtynyt 85-vuotias kirjailija kuuluu eittämättä merkittävimpien yhdysvaltalaiskirjailijoiden joukkoon. Merkittäväksi hänet tekee jo tuotannon määrä, sillä hän ehti julkaista uransa aikana yli 30 teosta. Määrä ei takaa laatua, mutta Rothin tuotanto on kautta linjan laadukasta.

Kuuluisuuteen Roth ponnahti vuonna 1969 provokatiivisella Portnoyn tauti -romaanilla, jonka suomensi samana vuonna Pentti Saarikoski. Kohuttu teos sisältää päähenkilön yksityiskohtaisia kuvailuja seksuaalisista haluistaan ja kokemuksistaan, joita hän vuodattaa terapeutilleen. Ei ihme, että romaani aiheutti julkaisuaikanaan pahennusta, sillä monologimuotoon kirjoitettu romaani on suorasukainen ja räävitön.

On harmillista, että Portnoyn tauti on jäänyt tunnetuimmaksi Rothin teoksista, sillä kirjailijan myöhäisempi tuotanto on täynnä merkkiteoksia.

90-luvun lopulla hän kirjoitti trilogian, johon kuuluvat Amerikkalainen pastoraali, Mieheni oli kommunisti ja Ihmisen tahra. Suomentaja Kristiina Rikman muistelee käännösurakkaa lämmöllä, vaikka Rothin pitkät lauseet olivat välillä uuvuttaa suomentajan.

– Ajoittain lauseet olivat pitkiä, yli sivun pituisia ryöpsähdyksiä. Niitä oli vaikea suomentaa, mutta toisaalta niissä pääsi hyvään flow-tilaan, kun teksti vain ryöppysi.

Rikman pitää trilogiaa edelleen hyvin ajankohtaisena. Amerikan pastoraalia on pidetty yhdysvaltalaisen elämän kuvauksena ja kritiikkinä. Ihmisen tahran yhtenä teemana on rasismi. Molemmista kirjoista on tehty myös elokuvat.

– Jos pitää mainita suuri yhdysvaltalainen romaani, niin kyllä se mielestäni on Amerikan pastoraali.

Philip Roth ja Nicole Kidman
Philip Roth ja Nicole Kidman Rothin kirjoittaman Ihmisen tahra -romaanin elokuvaversion kuvauksissa 2003.Miramax

Rikman kuvailee Rothin tyyliä suorasukaiseksi, mutta yksityiskohtaiseksi.

– Hänen suomentajallaan riittää töitä, sillä yksityiskohtia on paljon ja niiden on tietenkin oltava prikulleen oikein.

Rothilta on suomennettu noin parikymmentä teosta. Viimeisimmät romaanit on suomentanut Arto Schroderus. Muutamia keskeisiä romaaneja on yhä suomentamatta. WSOY:ltä kerrottiin, että tällä hetkellä mitään hänen teostaan ei ole varastossa saatavilla.

Roth kuului niihin kirjailijoihin, jotka eivät juuri matkustelleet. Myös haastatteluja hän antoi harvakseltaan. Kiivas kirjoitustahti piti hänet työteliäänä, eikä hänen tarvinnut tehdä laajoja markkinointikiertueita saadakseen kirjojaan myytyä.

Barack Obama ja Philip Roth.
Presidentti Barack Obama luovutti Philip Rothille Medal of Art -palkinnon Valkoisessa talossa vuonna 2011.Patsy Lynch / AOP

Roth on saanut juutalaiskirjailijan leiman, koska useissa kirjoissa kuvataan amerikanjuutalaisten yhteisöä. Roth poimi kirjoihinsa paljon omasta elämästään. Useassa kirjassa seikkailee Nathan Zuckerman, jota pidetään kirjailijan alter egona. Tosin hän itse sanoi tiukasti kaiken olevan mielikuvitusta.

Myöhemmässä tuotannossa mukaan on tullut vanhenemisen teemaa. Roth ilmoitti vuonna 2012, että aikoo lopettaa kirjoittamisen. Hän teki päätöksen luettuaan läpi koko tuotantonsa. Hän sanoi, ettei hänellä ole enää sitä tarvetta kirjoittaa, mikä on ajanut häntä läpi elämän.

Philip Roth sai uransa aikana useita merkittäviä palkintoja, kuten Pulizerin ja National Book Awardin. Roth jäi kuitenkin ilman Nobel-palkinnon tuomaa kunniaa, vaikka hän on viimeiset kymmenen vuotta keikkunut veikkauslistojen kärjessä.

– Roth oli tämän ajan merkittävimpiä kirjailijoita. On kyllä harmi, ettei hän ehtinyt saada Nobelin kirjallisuuspalkintoa, summaa Kristiina Rikman.