Käräjäoikeus: Jätehuoltoyhtiön johto ei jättänyt veroja maksamatta tieten tahtoen

Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:n toimitusjohtajaa ja talousjohtajaa syytettiin törkeästä veropetoksesta, koska kaatopaikan saneeraukseen käytetystä lasijätteestä jätettiin verot maksamatta. Käräjäoikeus katsoi, ettei lasijätteen käyttöä pimitetty tarkoituksella.

verorikokset
Pyöräkuormaaja siirtelee muoviroskia Kujalan jäteasemalla Lahdessa.
Mika Moksu / Yle

Käräjäoikeus on hylännyt Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:n johdon veropetossyytteet. Syyttäjä epäili, että yhtiön toimitusjohtaja ja talousjohtaja olisivat jättäneet tarkoituksella jäteverot maksamatta kaatopaikan saneerauksessa käytetystä lasijätteestä.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus hylkäsi molempien syytteet. Oikeus katsoi, ettei toimitusjohtajan toiminta asiassa ollut tahallista. Talousjohtaja taas ei ollut sellaisessa asemassa, että hän olisi voinut ratkaista, mistä jätteistä verot maksetaan ja mistä ei.

Jätehuoltoyhtiö on maksanut verot jätelasista jälkikäteen, mutta on tehnyt veropäätöksestä oikaisuvaatimuksen.