1. yle.fi
  2. Uutiset

Professori: Tuulivoima siirtymässä raskaaseen sarjaan – Iin hanke tiputti tuulivoiman hinnan kerralla kilpailukykyiseksi

Uusiutuvien energiamuotojen asiantuntijan mukaan tuuli voi olla edullisin tapa tuottaa sähköä Suomessa

tuulienergia
Tuulimylly Ykspihlajan tuulivoimapuistossa.
Tuulimylly Ykspihlajan tuulivoimapuistossa.Kalle Niskala / Yle

TuuliWatin investointi on ensimmäinen osoitus maailmalla yleistyneestä tuettomasta tuulivoimatuotannosta myös Suomessa.

Uusiutuvan energiatuotannon professori Peter Lundin mukaan onnistunut Iin investointi voi tarkoittaa sitä, että tuulivoimasta tulee Suomessa yksi raskaan sarjan energiamuodoista puupolttoaineiden, maakaasun ja ydinvoiman rinnalle.

TuuliWatin kertomat tuotantoluvut tarkoittavat Lundin mukaan sitä, että investointi lisää ilman tukea tuotetun tuulivoiman markkinakelpoisuutta. Ilman yhteiskunnan tukea tuotannolle, tuulivoima tuotanto Suomessa on ollut riskisijoitus rahoittajille.

– Rahoituksen saaminen voi tällaisten hankkeiden myötä helpottua olennaisesti. Iin onnistunut toteutus voi avata ovia myös isommille hankkeille lähivuosina, Aalto -yliopiston professori Lund arvioi.

Tuulen hinta tippui kerralla kolmanneksen

TuuliWatin omistajina ovat rahoittajien silmissä vakavaraiset energiayhtiö St1 ja S-osuusliikkeen ydin SOK. Lundin arvion mukaan luotettavat omistajat, joita professori kutsuu Roope Ankoiksi, madaltavat investoinnin kustannuksia ja alentavat jopa kymmenellä prosentilla tuotantokustannuksia.

Näillä hinnoilla tullaan mahdollisuuteen, että mietitään tarkemmin valtion tukiroolia, missä voisi saada parhaimman tuloksen pienimmällä panostuksella

Peter Lund

TuuliWatti lupaa tuottaa tuulisähkönsä alle 30 eurolla megawattitunti. Professori Lundin mukaan luvattu hinta on kolmanneksen halvempi, mitä Suomessa on aikaisemmin arvioitu. TuuliWatin tuotantohinnalla tuulivoima syrjäyttää pohjoismaisilta sähkömarkkinoilla kokonaan kivihiilen ja vaikuttaa lyödessään läpi kaasun ja ydinvoiman asemaan markkinoilla.

Iin tuleva tuotanto ei vielä hetkauta edes olemassa olevan tuulisähkön tuotantomääriä. Investointi kuitenkin kertoo professori Lundin mukaa siitä, mihin energiamarkkinoilla ollaan menossa.

Tuuli kaipaa rahallisen tuen sijaan muuta tukea

Jos tuulivoima ei tarvitse jatkossa enää kuin pienen osan nykyisestä noin 200 miljoonan vuosittaisesta tuotantotuesta, Lundin mukaan päättäjien kannattaa miettiä, millä muilla tavoilla edullisen tuulen tuotantoa lisätään.

– Näillä hinnoilla tullaan mahdollisuuteen, että mietitään tarkemmin valtion tukiroolia, missä voisi saada parhaimman tuloksen pienimmällä panostuksella.

Lundin mukaan tuulivoima voi jatkossa vähentää energiapolitiikan riskejä, kun melko nopeasti rakennettavaa tuotantoa voi tehdä paremmin tarpeen mukaan. Hän vertaa tilannetta ydinvoimarakentamiseen Olkiluodossa ja Pyhäjoella.

Tuulivoima tarvitsee rinnalleen muuta tuotantoa tai tekniikkaa, jolla tasataan muun muassa sitä, kun aina ei tuule.

Lue seuraavaksi