Suomi kirittää muita Pohjoismaita 5G -verkon edistäjänä – tavallisen kansalaisen taskuun 5G ilmestyy vasta vuosien kuluttua

Pohjoismaiden pääministerit sitoutuvat viemään 5G-teknologiaa yhdessä eteenpäin.

5G
Pohjoismaiden pääministereille esitellään itsestään ajavaa autoa.
Pohjoismaiden pääministereille esiteltiin itsestään ajavaa autoa Örnsköldsvikissä, Ruotsin itä-rannikolla keskiviikkona.Riikka Uosukainen / Yle

T-pod-rekka rullaa hotellin kulman takaa ja pysähtyy pohjoismaisten pääministerien eteen Örnsköldsvikissä, Ruotsin itä-rannikolla.

Hytitöntä, ilman kuljettajaa liikkuvaa sähkörekkaa ohjataan 850 kilometrin päässä Boråsissa, länsi-Ruotsissa. 5G-teknologia mahdollistaa datamassan lähettämisen ja auton ajon.

Syksyllä muutamia T-pod-rekkoja liikkuu kokeiluna ruotsalaisilla teillä.

– Alan kehityksen kannalta toivomme, että lainsäädäntö muuttuu nopeasti tulevina vuosina, Einride-yhtiön yksi perustajista Filip Lilja sanoo. Hän uskoo, että itseohjautuvat autot ilmestyvät liikenteeseen alle viidessä vuodessa.

Liljaa eivät huoleta uutiset itsestään ajavien autojen kolaroinneista.

– Ne ovat traagisia tapahtumia, mutta samalla on muistettava, että pelkästään Yhdysvalloissa, jossa useimmat onnettomuuksista ovat sattuneet, kuolee 37 000 ihmistä liikenteessä joka vuosi, Filip Lilja sanoo. Hän uskoo, että itsestään ajavien autojen kehittyvä teknologia tulee ajan myötä vähentämään inhimillisistä virheistä johtuvia liikenneonnettomuuksia.

Lennokki onnettomuuspaikalle

Itsestään ajavan auton lisäksi Pohjoismaiden pääministereille esiteltiin muun muassa kaupungin valoja ohjaavaa sovellusta, kymmenien tuhansien sensorien ohjaamaa kalateollisuutta ja pelastuspaikalle ilmestyvää lennokkia. Uutta teknologiaa soveltavia firmoja oli paikalla kaikista Pohjoismaista, Suomesta Nokia.

Pohjoismaat yrittävät yhdistää voimiaan ja olla 5G-kehityksen kärjessä globaalissa kilpailussa. Käytännössä se merkitsee aluksi esimerkiksi yhdenmukaisen lainsäädännön kehittämistä ja tietojen vaihtoa hallitusten, tutkijoiden ja teollisuuden kesken.

Ruotsin, Suomen, Tanskan, Norjan ja Islannin pääministerit allekirjoittivat asiasta yhteisen julistuksen tänään Höga Kustenilla epävirallisen tapaamisen yhteydessä. Maat sitoutuivat viemään 5G-teknologiaa eteenpäin kaikilla yhteiskunnan aloilla ja luomaan edellytykset sen kehitykselle.

Monet ministerit vertasivat 5G:n tuloa viisikymmentä vuotta sitten alkaneeseen NMT-matkapuhelinverkkojen yhteiseen kehittämiseen. Sen yhteydessä Suomeen syntyi Nokia-ilmiö ja Pohjoismaihin tuhansia työpaikkoja.

Pelastuspaikalle lentävä lennokki.
Pelastuspaikalle lentävä lennokki.Riikka Uosukainen / Yle

Suomi haluaa olla Pohjoismaiden ykkönen

Kaikissa Pohjoismaissa on jo testiverkkoja, mutta ensimmäiset kaupalliset verkot saadaan käyttöön ensi vuonna. Suomi aikoo avata etunenässä kaupallisen 5G-verkon jo ensi vuoden alussa. 5G-huutokauppa järjestetään meillä ensimmäisenä Pohjolassa ensi syksynä.

– Kun saadaan ensimmäiset kaupalliset verkot tänne, kyllä meille tullaan myös katsomaan miten homma toimii käytännössä. Se, joka pääsee ensimmäisenä avaamaan on etulyöntiasemassa myymässä sitä samaa teknologiaa muuallekin, pääministeri Juha Sipilä sanoo.

Muut Pohjoismaat seuraavat perässä tulevina vuosina. Ruotsin pääministeri Stefan Löfven ei halunnut ilmoittaa aikataulua, mutta tiettävästi myös Ruotsi on järjestämässä omaa 5G-huutokauppaa ensi vuonna.

Löfvenin mukaan 5G teknologia ja sen mukanaan tuoma robotisaatio ja automaatio saattavat pelottaa ihmisiä, mutta hänen mukaansa meillä ei ole muuta pelättävää kuin jäädä muista jälkeen. Hän, niin kuin muutkin pääministerit uskovat 5G:n vallankumoukselliseen voimaan työpaikkojen lisääjänä.

Yritykset hoputtavat lainsäädäntöä

Islannin pääministeri Katrín Jakobsdóttir korosti, että 5G ja sen mahdollistamat yritysten innovaatiot tulee merkitsevät tavallisille ihmisille monenlaista arjen helpottumista. Siitä esimerkkinä Islannin Vodafone keskittyi esityksessään älykkääseen kaupunkiin kuten siihen miten Reykjavikin valoja voidaan tarvittaessa säätää täsmänä vaikka onnettomuuden sattuessa.

Örnsköldsvikissä paikalla olleiden yritysten toive lainsäätäjille oli yhteinen. 5G-teknologian käyttöä mahdollistava lainsäädäntö pitäisi saada kuntoon nopeasti ja yhtenevästi Pohjoismaiden alueella.