Miten käy lomalle, palkalle ja työpaikalle? Soteuudistus muuttaa toteutuessaan 220 000 suomalaisen työtä

Hallituksen kiirehtimä sote- ja maakuntauudistus vaikuttaa satojen tuhansien työntekijöiden työhön. Yle selvitti, millaisia muutoksia esimerkiksi lääkärit, sairaanhoitajat tai siivoojat voivat odottaa lähivuosina.

Sote-uudistus
Leni Söderholm ja  Taras Klimenko
Terveyskeskuslääkäri Taras Klimenko ja diabeteshoitaja Leni Söderholm pelkäävät, että sote-uudistus vaikeuttaa potilaiden auttamista.Sasha Silvala / Yle

Suomi on täynnä kuntien työntekijöitä, joita mietityttää sote-uudistuksen vaikutus omaan arkeen. Työpaikan osoite voi vaihtua ja työmatka muuttua.

Muutaman vuoden päästä myös vuosilomiin, palkanlisiin ja työaikoihin voi tulla isoja muutoksia.

Jos opposition (siirryt toiseen palveluun) ja useiden asiantuntijoiden (siirryt toiseen palveluun) kiivaasti arvostelema uudistus toteutuu, sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijät saavat uuden työnantajan. Kunnan tai kuntayhtymän työntekijöistä tulee maakunnan työntekijöitä.

Kyse on Suomen historian suurimmasta liikkeenluovutuksesta, jossa yli 200 000 työntekijän työnantaja vaihtuu.

Milloin muutos sitten näkyy työntekijöiden arjessa?

Jos eduskunta hyväksyy lait vielä tänä keväänä, sosiaali- ja terveydenhuolto siirtyy maakuntien vastuulle tammikuussa 2020. Nykyiset kuntien työehtosopimukset ovat voimassa vielä maaliskuuhun 2020 asti.

Uudistuksessa toisten työntekijöiden asema on vahvempi kuin toisten. Lääkäreistä ja hoitajista, on pulaa, mikä parantaa heidän asemiaan. Siivoojien tai ruokapalveluiden työntekijöiden asema voi olla epävarmempi.

Kokosimme 7 keskeistä asiaa, joissa työntekijöiden asema voi muuttua. Pyysimme niihin kommentteja sekä työntekijöiden että työnantajien edustajalta.

Arvioita kommentoivat Julkisen ja hyvinvointialan liiton (JHL) johdon neuvonantaja Keijo Karhumaa ja Kuntatyönantajien (KT) neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas. Molemmat ovat koulutukseltaan juristeja.

1. Lyheneekö kesäloma?

Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa on päätetty, että työntekijät siirtyvät niin sanottuina vanhoina työntekijöinä kunnista ja kuntayhtymistä maakuntakonserneihin. Se tarkoittaa, että heidän vanhat palkkansa ja työsuhteensa muut edut säilyvät ennallaan – aluksi.

Lähivuosina neuvotellaan kuitenkin uudet työehtosopimukset.

Kunta-alan työehtosopimukset korvataan maakuntatyöehtosopimuksilla. Neuvotteluissa työnantajan ja työntekijän edustajat vääntävät muun muassa lomista, eläkemaksuista ja palkkajärjestelmästä.

Kunnan ja valtion työntekijöillä on keskimääräistä pidemmät lomat. Kunta-alan työehtosopimuksessa vuosilomaa kertyy jopa 7,5 viikkoa.

Neuvotteluissa tämä on yksi asia, jossa työnantaja todennäköisesti haluaa työehdot lähemmäs yksityistä sektoria. Monessa yrityksessä vuosiloma on vain 5 viikkoa.

Henrika Nybondas-Kangas (KT):

–Maakunta on tulevaisuudessa konserni, jossa on kahdenlaisia työnantajia. Maakunnassa on liikelaitostyönantaja, jolla on paljon toimintoja, kuten lähes kaikki sairaaloiden työntekijät. Lisäksi on maakunnan omistamia osakeyhtiöitä. Etenkin osakeyhtiöitä koskevassa työehtosopimuksessa joudumme pohtimaan, miten pystymme olemaan kilpailukykyisiä yksityisen sektorin kanssa ja mihin meillä on varaa. Loma on yksi näistä asioista.

Keijo Karhumaa (JHL):

–Julkisella sektorilla pitkä loma on ollut korvausta saamatta jääneistä palkankorotuksista. Työehtosopimusneuvottelut ovat paikka, jossa tästäkin päätetään.

Henrika Nybondas-Kangas
Kuntatyönantajaa huolettaa palkkaharmonisoinnin aiheuttama hintalappu, kertoo neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-KangasSasha Silvala / Yle

2. Hajoaako työyhteisö?

Kuntien ja kuntayhtymien terveyskeskuslääkärien ja sairaanhoitajien kohdalla on melko selvää, että työnantaja vaihtuu maakuntakonserniksi.

Osa heistä siirtyy perustettavaan maakunnan sote-keskukseen, joka on valinnanvapauslain piirissä, osa taas maakunnan liikelaitokseen.

Epäselviäkin kohtia on, esimerkiksi sellaisen lääkärin kohdalla, joka nyt työskentelee sekä terveyskeskuslääkärinä että neuvolalääkärinä. Terveyskeskuksen yleislääkärin vastaanotot kuuluvat sote-keskukseen, neuvolatoiminta ei kuulu.

Vielä ei tiedetä, millaiseksi tällaisen lääkärin toimenkuva muotoutuu, ja työskenteleekö hän tulevaisuudessa maakunnan sote-keskuksessa vai liikelaitoksessa – vai molemmissa.

Vielä sumeampi tulevaisuus on tukitoiminnoissa. Monet siivoojat, kokit ja toimistotyöntekijät työskentelevät osin maakuntaan siirtyvissä sote-puolen tehtävissä ja osin kuntaan jäävissä, esimerkiksi kouluun liittyvissä tehtävissä.

Uudistuksen edetessä pitää päättää, mitä tapahtuu keittäjälle, joka tekee ruokia sekä soteen kuuluvalle vanhainkodille että kunnan varhaiskasvatukseen kuuluvalle koululle.

Henrika Nybondas-Kangas:

–Tavoitteena on, että maakunnan edustajat pystyvät kertomaan vuoden 2019 lopussa, muuttuuko työpiste vai ei. On melko varmaa, että esimerkiksi kirurgisen osaston erikoissairaanhoitaja työskentelee liikelaitoksen sairaalassa. Tukitoiminnoissa voi olla pidempään epävarmaa, missä kaupungissa tai maakunnan osassa työpiste on.

Keijo Karhumaa:

–Maakunta päättää, miten palvelut tuotetaan: teetetäänkö ne omana työnä, oman yhtiön kautta vai ulkoistetaanko niitä. Mitä tukitoimintoihin tulee, sote-yhtiöissä ei ole tapana, että esimerkiksi siivoojat tai ruoan valmistajat olisivat omia. Nämä palvelut tilataan alan yrityksiltä.

Keijo Karhumaa.
Pienipalkkaisten tukipalveluiden työntekijöiden asema on sote-uudistuksessa epävarmin, sanoo JHL:n johdon neuvonantaja Keijo Karhumaa.Sasha Silvala / Yle

3. Joidenkin palkat paranevat – työnantaja pelkää hintalappua

Työnantajapuota huolettaa se, että sote- ja maakuntauudistus nostaa kustannuksia palkkojen harmonisoinnin vuoksi.

Harmonisointi tarkoittaa sitä, että jos Keravalla siivooja on saanut pienempää palkkaa kuin siivooja Vantaalla, palkkatason pitää uudessa maakunnassa olla sama kaikille samankaltaista tehtävää hoitaville työntekijöille.

Kuntatyönantajat arvioi vuonna 2016, että sote- ja maakuntauudistus nostaa palkkakustannuksia 75–700 miljoonalla eurolla (siirryt toiseen palveluun). Maaliskuisen työtuomioistuimen päätöksen vuoksi KT arvioi kustannusten nousevan “enemmän”.

Henrika Nybondas-Kangas:

–Me olemme ehdottaneet, että harmonisoinnille säädetään laissa jokin katto. Yritämme pitää kiinni siitä, että harmonisoinnista ei tulisi kestämätöntä lisälaskua.

*Keijo Karhumaa:
*

–Työtuomioistuin on aiemmin vuonna 2018 antanut ennakkotapauspäätöksen, että palkkoja pitää nostaa ylöspäin (siirryt toiseen palveluun) korkeinta palkkaa saavan tasolle. Joidenkin palkka siis paranee.

Marika Johansson
Marika Johansson on yksi Keravan ravintokeskuksen työntekijöistä, joiden työnantaja saattaa sote-uudistuksessa vaihtua. Varmaa se ei ole.Sasha Silvala / Yle

4. Tuleeko uusiin sote-keskuksiin pätkähoitajia ja silpputyötä?

Osa nykyisistä kuntien ja kuntayhtymien terveysasemien työntekijöistä työskentelee tulevaisuudessa yksityisissä sote-keskuksissa. Sote-keskukset kilpailevat keskenään asiakkaista.

Suomalaiset saavat valita aina puoleksi vuodeksi, minkä keskuksen asiakkaiksi he kirjautuvat. Työnantajilla voi olla halu palkata myös työntekijöitä puolen vuoden määräaikaisuuksiin.

Henrika Nybondas-Kangas:

–Jos nyt on vakituisessa työsuhteessa, on maakunnassakin vakituisessa työsuhteessa. Mutta jos mennään ajassa eteenpäin, ja ihminen työskentelee sote-keskuksessa, määräaikaisten työsuhteiden määrä on yksi tapa saada joustoa aikaan. Maailmasta tulee varmasti monen kohdalla epävarmempi.

Keijo Karhumaa:

–Näin ei välttämättä käy nykyisten työntekijöiden kohdalla. He siirtyvät vanhoina työntekijöinä nykyisillä työehdoilla. Mutta entä uudet palkattavat työntekijät? Tarkoittaako tämä entistä enemmän pätkä- ja silpputyötä? Lääkäreistä ja hoitajistahan on pulaa, mutta tukipalveluissa uhka on suurempi.

5. Piteneekö työmatka ja vaihtuuko työpaikan osoite?

Etenkin tukitoimintoja, kuten laskutusta, siivousta tai keittämistä, kootaan yksittäisistä kunnista isompiin maakunnan yksiköihin. Myös terveyskeskusten työntekijöille uudistus voi tarkoittaa osoitteen vaihtumista.

Maakunta päättää, mitä kiinteistöjä se käyttää ja mitkä vanhat terveyskeskuskiinteistöt se jättää käyttämättä. Silloin käytöstä jäävän keskuksen työntekijöiden työpaikan osoite vaihtuu.

Henrika Nybondas-Kangas:

–Voi olla epävarmaa vielä pitkään, missä päin maakuntaa työpiste tulevaisuudessa on.

Keijo Karhumaa:

–Jos palveluverkosto ei pysy ennallaan, työmatkat pitenevät. Työpaikka voi siirtyä kymmeniä kilometrejä. Tämä on yksi monista kysymyksistä, joihin kukaan ei vielä osaa tapauskohtaisesti vastata.

6. Kunnan viranhaltijasta osakeyhtiön työntekijäksi?

On todennäköistä, että maakuntauudistuksen ensimmäisen siirtymävaiheen jälkeen maakunta päättää yhtiöittää tai ulkoistaa joitain tukitoimintoja. Monessa kunnassa näin on jo tehty. Esimerkiksi Hyvinkäällä kunnan ruokahuolto on yhtiöitetty, jotta sama ruokahuoltoyhtiö voi tehdä ruoat terveyskeskuksiin ja kouluihin myös maakuntauudistuksen jälkeen.

Muuten voisi käydä niin, että kunnan ruokahuollolta loppuvat työt, kun se ei voi myydä sote-keskukselle ruokahuoltoa. Yrityksen on helpompi toimia.

Maakunta voi joko perustaa oman osakeyhtiön ruokahuoltoa varten, tai myöhemmin ulkoistaa ruokahuollon yksityiselle yritykselle.

Henrika Nybondas-Kangas:

–Olemme arvioineet, että 60 000 työntekijää on tavalla tai toisella osakeyhtiöitettävien toimintojen piirissä. Se on sitä porukkaa, jonka sijoittamisesta ei vielä pysty sanomaan. Työntekijä saattaa siirtyä maakunnan osakeyhtiöön tai yksityiseen yritykseen.

Keijo Karhumaa:

–Kyllähän kunnat ulkoistavat koko ajan toimintoja osakeyhtiöille, mutta tämä uudistus lisää ulkoistamista. Joillakin työntekijöillä kunnassa ansaittu lisäeläke voi kadota. Uudistuksessa on sovittu, että lisäeläke säilyy, jos työntekijä siirtyy sote-yhtiöön. Jos työntekijä siirtyy esimerkiksi siivousalan yhtiöön, oikeus lisäeläkkeeseen katoaa.

Arja Kinnunen
Arja Kinnunen työskentelee Keravan ravintokeskuksessa, jonka kohtalo soteuudistuksessa on auki.Sasha Silvala / Yle

7. Onnistuuko työ paremmin vai huonommin?

Sosiaali- ja terveysuudistusta on arvosteltu siitä, että potilaiden hoitamisesta tulee sirpaleisempaa.

Se, miten hyvin työntekijä pystyy työnsä tekemään, on tärkeä osa työssä viihtymistä ja jaksamista. Vielä on mahdotonta sanoa varmuudella, millaiseksi esimerkiksi nykyisen terveyskeskuslääkärin tai sairaanhoitajan työ muodostuu uusissa sote-keskuksissa.

Kysyimme kommenttia kahdelta ammattilaiselta Keravan terveyskeskuksessa.

Leni Söderholm, diabeteshoitaja:

–Oman työni diabeteshoitajana hoidan varmasti kuin ennenkin. Mutta asiointi yhteistyökumppanien kanssa voi vaikeutua.

Taras Klimenko, lääkäri:

–Valitettavasti (potilaiden hoitaminen) todennäköisesti heikkenee. Mitä enemmän tulee toimijoita, sitä enemmän menee aikaa sen selvittämiseen, mitä potilaalle kuuluu.

Lisää aiheesta:

Ulkoistusvimma vai lamaannus - mitä tapahtuu, jos sote kaatuu? Katso A-studio TV 1 klo 21.05.

Lue myös:

Ymmärrätkö miten sote vaikuttaa sinuun? Kokeile Ylen pelillä

Analyysi: Hetemäen muistio sote-säästöistä taisi olla karhunpalvelus uudistukselle – nyt kustannusten hillinnän onnistumista todella pitää epäillä

Taloustieteilijät varoittavat sotesta: "On vaikea uskoa, että koko maassa markkinat saataisiin toimimaan"