Ebolapotilaita karkasi sairaalasta Kongossa – satoja altistuneita jäljitetään

Terveysviranomaiset yrittävät jäljittää satoja ihmisiä, joiden epäilleen olleen kontakteissa paenneiden potilaiden kanssa.

ebola
Terveystyöntekijöitä desinfioitiin Bikoron sairaalassa Kongossa 12. toukokuuta.
Terveystyöntekijöitä desinfioitiin Bikoron sairaalassa Kongossa 12. toukokuuta.Handout / UNICEF / EPA

Kolme ebolaa sairastavaa potilasta pakeni muutaman viime päivän aikana sairaalasta Kongon demokraattisessa tasavallassa.

Lääkärit ilman rajoja -järjestö kertoo, että kaksi potilaista kuoli: toinen kotonaan, toinen sen jälkeen kun hänet oli viety takaisin sairaalaan. Kolmas henkilö lähti sairaalasta ennen kotiuttamislupaa, mutta hänet on tavoitettu.

Tapaukset tulivat ilmi Kongon luoteisosassa sijaitsevassa Mbandakan kaupungissa, jonne virus levisi viikko sitten.

Viranomaiset yrittävät jäljittää yli 600 ihmistä, joiden epäilleen olleen kontakteissa potilaiden kanssa.

Lääkärit ilman rajoja painottaa, että ebolapotilaiden pakkohoito sairaalassa ei toimi vaan ihmisten tulisi saada ennen kaikkea terveysvalistusta viruksen leviämisen estämiseksi.

– On tärkeää, että potilaat itse sitoutuvat karanteeniin, järjestö sanoo. – Tämä on sairaala eikä vankila. Emme voi laittaa kaikkea lukkojen taakse.

Ebolan hoitoon ei ole olemassa lääkettä, joten tartuntoja on pyritty ennaltaehkäisemään eristämällä potilaita.

Eniten ebolatartuntoja tai tartuntaepäilyjä on todettu Kongon luoteisosassa sijaitsevalla Bikoron alueella, mutta viikko sitten viruksen kerrottiin levinneen noin 130 kilometrin päähän, Mbandakan kaupunkiin.

Terveysviranomaiset pelkäävät ebolan leviävän pääkaupunkiin Kinshasaan, jonne Mbandakasta on vilkasta laivaliikennettä Kongo-jokea pitkin.

Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan Kongon demokraattisessa tasavallassa ebolatartunnan on saanut tähän mennessä 58 ihmistä, joista 27 on kuollut.

Aiheesta muualla:

3 Ebola patients escape quarantine in large Congolese city amid growing outbreak (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: STT, AFP, Reuters