Arkeologit selvittävät kulttuurikerroksia Oulun ydinkeskustan kaivauksilla

Kesän museokaivaukset ovat alkaneet Oulussa. Kaivauksissa on löytynyt jo tynnyriviemärin osia 1700-luvulta.

Oulu
Oulun Pakkahuoneenkadun kaivaukset kesällä 2018.
Museovirasta valvoo Oulussa tänä kesänä viidessä eri kohteessa tehtäviä kaivauksia.Risto Degerman / Yle

Museovirasto valvoo kaivaustöitä Oulun ydinkeskustassa Pakkahuoneenkadun tietyömaalla. Tutkijat ovat löytäneet tähän mennessä ainakin tynnyriviemäreitä, jotka ajoittuvat 1700-luvulle.

Valvonta Pakkahuoneenkadulla jatkuu pitkälle kesäkuuhun. Muuallakin Oulussa on kesän aikana useita työmaita, joissa museovirasto on mukana. Kohteita on kaikkiaan viisi.

Museoviraston tutkija Matleena Riutankosken mukaan Pakkahuoneenkadulta on jo löydetty asutusrakenteita ja viemärirakennelmia.

Kohteessa on kaksi kaivinkonetta tekemässä tienparannustöitä, joiden yhteydessä arkeologit selvittävät mahdolliset löydöt.

– Kun kaivuri löytää jotain, se tarkastetaan ja dokumentoidaan. Esinelöytäjä ei välttämättä kaikkea edes huomata. Tutkimme lähinnä löytyviä kulttuurikerroksia, kertoo tutkija Matleena Riutankoski.