Jääkärinäyttelyssä ennätysmäärä kävijöitä Vaasassa – 20 vuoden takainen ennätys rikkoutuu

Pohjanmaan museon Jääkärit-näyttelyn on nähnyt jo lähes 15000 kävijää. Näyttely on avoinna vielä sunnuntaihin saakka.

jääkärit
Yleisnäkymä Jääkärit-näyttelystä.
Jarmo Panula/Yle

Pohjanmaan museon Jääkärit-näyttely Vaasassa on kerännyt lähes 15 000 kävijää. Kyseessä on museon kävijäennätys yksittäiselle näyttelylle.

Näyttely esittelee jääkäriliikkeen historiaa Vaasan ja Pohjanmaan näkökulmasta. Se on ollut Vaasan museotoimelta suursatsaus, sillä budjetti avustuksineen oli noin 80 000 euroa.

Näyttelypäällikkö Riina Peltosen mukaan aihe on paikallisesti merkittävä ja osuu historian keskustelua herättäviin kipukohtiin.

– Monet asiakkaat ovat käyneet täällä useampaan kertaan. Jossakin olemme onnistuneet, Peltonen sanoo.

Jääkärit olivat Suomen itsenäistymisen alla Saksaan sotilaskoulutukseen lähteneitä suomalaisia. Suomeen palattuaan heillä oli merkittävä rooli sisällisodassa valkoisten puolella sekä sodissa vuosina 1939–45. Suuri osa jääkäreistä oli kotoisin Pohjanmaalta.

Vanha ennätys 1990-luvulta

Näyttely avattiin lokakuussa ja se on avoinna vielä sunnuntaihin asti. Peltonen uskoo, että 15 000 kävijän raja ehtii rikkoutua.

Vanha kävijäennätys on noin 20 vuoden takaa, jolloin sisällissotaa käsitellyt näyttely keräsi 12 000 kävijää. Useimmiten museon näyttelyissä käy muutama tuhat ihmistä, joskin ne ovat pääasiassa myös kestoltaan lyhyempiä.

Hyvä vire pyritään pitämään yllä. Museon tulevat näyttelyt esittelevät muun muassa taiteilija Eero Nelimarkkaa sekä valokuvia Vaasasta itsenäisyyden ajalta.

Jääkärinäyttelyssä on vieraillut myös paljon koululaisia. Siinä missä aikuiset ovat olleet kiinnostuneita historiallisista faktoista, lasten huomio on saattanut kiinnittyä muualle.

– Näyttelyssä mukana oleva vanha lankapuhelin on ollut lasten mielestä hirveän ihmeellinen. Se on todella hämmästyttänyt, Peltonen nauraa.