Israel laajentamassa jälleen siirtokuntiaan palestiinalaisalueella: "2 500 asuntoa jo tänä vuonna"

Myöhemmin tarkoitus on rakentaa vielä tuhansia asuntoja lisää, sanoo puolustusministeri Avigdor Lieberman.

Israelin siirtokunnat
Pisgat Ze'evin siirtokunta Anatan kylässä Länsirannalla.
Pisgat Ze'evin siirtokunta Anatan kylässä Länsirannalla.Atef Safadi / EPA

Israelin puolustusministeri Avigdor Lieberman aikoo pyytää lupaa 2 500 uuden asunnon rakentamiseen tänä vuonna Länsirannan palestiinalaisalueen juutalaissiirtokuntiin, kertovat muun muassa uutistoimisto AFP ja Jerusalem Post -lehti. (siirryt toiseen palveluun)

Asunnot on tarkoitus rakentaa 30 eri siirtokuntaan.

Liebermann kertoo pyytävänsä suunnittelukomitealta lisäksi hyväksyntää 1 400 asunnon rakentamiseen myöhemmin. Lähikuukausina pyydetään lupaa vielä tuhansille muille asunnoille, puolustusministeri sanoo.

Muun muassa YK ja Kansainvälinen tuomioistuin (siirryt toiseen palveluun) ovat tuominneet siirtokunnat laittomiksi.

Palestiinalaiset vastustavat niitä kiivaasti. Tiistaina palestiinalaishallinto pyysi Kansainvälistä rikostuomioistuinta tutkimaan Israelin toimet palestiinalaisia vastaan, muun muassa juutalaissiirtokuntien rakentamisen miehitetyille palestiinalaisalueille.

Israelin ja palestiinalaisten välit ovat viime aikoina jälleen kiristyneet. Viime viikolla kymmeniä palestiinalaisia mielenosoittajia kuoli Gazan ja Israelin rajalla yhteenotossa, jossa Israelin joukot avasivat tulen. Mielenosoituksella vastustettiin Israelin miehityspolitiikkaa ja Yhdysvaltain Israelin-lähetystön siirtämistä Tel Avivista kiisteltyyn Jerusalemiin.

Lue myös:

Palestiinalaisten ulkoministeri pyysi kansainvälistä rikostuomioistuinta tutkimaan Israelin toimet – Israel tyrmää

Lähteet: AFP, Yle Uutiset