”Parempi populisti kuin mafioso”, sanoo roomalainen Domenico – Italialaisnuoret odottavat paljon uudelta hallitukselta

Yle tutustui Roomassa Viiden Tähden Liikkeen kannattajiin.

Italia
Patsas Italian presidentinpalatsin edessä.
Patsas Italian presidentinpalatsin edessä.Petri Burtsov / Yle

ROOMA ”Vai että suomalainen toimittaja? Taidatte olla niitä pohjoisen haukkoja, ihan kuten saksalaiset”, meille sanotaan kun kuvaamme Italian uuden pääministerin Giuseppe Conten poistumista Italian presidentinpalatsista.

Ilmapiiri Roomassa on nyt selvästi se, että euroalueen Italialta usean vuoden ajan vaatima tiukka talouskuri on ohitse. ”Italia ei ota vastaan käskyjä keneltäkään”, kuten hallituspuolue Pohjoisen Liiton johtaja Matteo Salvini sanoo.

Uusi populistihallitus käyttäytyy ihan kuin sillä olisi pohjaton kirstu rahaa, vaikka valtiolla on velkaa 2.302.340 miljoonaa euroa. Siis yli kaksimiljoonaa miljoonaa. Kun vielä tiedetään, ettei Italian talous kasva käytännössä lähes lainkaan ja sen budjetti on alijäämäinen, herääkin kysymys: millä uudet lupaukset rahoitetaan?

Hallitus lupaa vähävaraisille italialaisille 780 euron kuukausittaisen perustulon. Se lupaa yrityksille ja alle 80 000 euroa vuodessa ansaitseville yksityishenkilöille 15 prosentin tasaveron. Varakkaammille vero olisi 20 prosenttia. Lisäksi se lupaa alentaa eläkeikää ja poistaa maasta puoli miljoonaa paperitonta siirtolaista.

Uudistusten hintalapuksi on laskettu korkeimmillaan jopa 125 miljardia (siirryt toiseen palveluun) euroa.

Mitä niistä ajattelevat hallitukseen nousseen protestipuolue Viiden Tähden Liikkeen nuoret kannattajat?

Luca perustulosta: ”Olisihan se kivaa saada 780 euroa kuussa tekemättä mitään”

Perustulo on hieman harhaanjohtava termi, sillä hallitus ei tarjoa 780 euroa kuussa kaikille kansalaisille. Sen saadakseen, pitää olla vähävarainen ja työtön työnhakija. Eli se on käytännössä työttömyystukea.

Jos työttömälle työnhakijalle tarjotaan työtä, mutta hän ei ota sitä vastaan, menettää hän ”perustulonsa”. Tämähän muistuttaa oikeastaan Suomen aktiivimallia.

Lucaa kiehtoo ajatus lähes 800 euron saamisesta kuussa ilman, että sen eteen joutuisi tekemään mitään.

– Tällä hetkellä en saa mitään. Toisaalta mietin, onko minulla varmasti oikeus kaikkeen tuohon rahaan, hän nauraa.

Luca
LucaPetri Burtsov / Yle

Viiden Tähden Liikkeelle perustulo oli yksi merkittävimpiä lupauksia tämän kevään vaaleissa. Sen suosio oli huipussaan Etelä-Italiassa, missä nuorisotyöttömyys oli viime vuonna 51,4 prosenttia.

Kun vaalien jälkeisenä päivänä selvisi, että Viiden Tähden Liike oli voittanut vaalit ylivoimaisesti 33 prosentin äänimäärällä, ihmiset eri puolilla Sisiliaa jonottivat talousapukeskuksiin (siirryt toiseen palveluun) kysymään, mistä sitä ilmasta rahaa saa hakea.

Tapaan Rooman joukon sisilialaisia nuoria ja kysyn heiltä uuden hallituksen kalliista lupauksista, kuten perustulosta.

Angelo
AngeloPetri Burtsov / Yle

Angeloa kysymys ärsyttää.

– Minusta on hyvä juttu, ettemme mieti ihmisten hyvinvointia vain talouden numeroiden valossa, vaan mietimme myös ihmisten tarpeita, hän sanoo.

Federica on kuitenkin huolissaan, vaikka kannattaakin ajatusta perustulosta.

Federica
FedericaPetri Burtsov / Yle

– Sisiliassa on valtava määrä nuoria vailla töitä. Jos he saavat ilmaista rahaa, miten varmistamme sen, etteivät he vaan jää kotiin laiskottelemaan, hän kysyy.

Domenico tasaverosta: Jos rahaa löytyi saksalaispankeille, kyllä sitä löytyy myös kansalle

Ylivoimaisesti kallein hallituksen lupauksista on 15 prosentin tasavero. Sen on laskettu maksavan yli 50 miljardia euroa vuodessa.

Tällä hetkellä keskimääräinen veroprosentti on Italiassa 43 prosenttia. Tosin veroja kierretään todella paljon.

Tuskinpa ketään harmittaisi maksaa vähemmän veroja, joten ajatus tasaverosta on varma äänten kerääjä vaaleissa. Se olikin yksi oikeistopopulistisen Pohjoisen Liiton päälupauksista kevään eduskuntavaaleissa.

– Kivaltahan se kuulostaa, mutta miten ihmeessä Italialla on varaa siihen? Verotulot tippuvat selvästi, Alessia pohtii tasaveroa.

Mainitsen hänelle mahdollisista dynaamisista vaikutuksista, eli siitä, että ihmisillä on veronalennusten jälkeen enemmän rahaa kulutukseen, mikä puolestaan hyödyttää kansantaloutta.

– Tämä on Italia. Älä käytä sanaa dynaaminen, hän nauraa.

Alessandro
AlessandroPetri Burtsov / Yle

Alessandro on samaa mieltä siitä, että uudistus tulee Italialle kalliiksi.

– Mistä valtio repii rahat? Olemme jo valmiiksi melkein konkurssissa, hän pohtii.

Vaikka hän onkin uuden hallituksen kannalla, pitää hän kovia lupauksia pelkkänä poliittisena pelinä, eikä usko niiden toteutuvan.

Domenico
DomenicoPetri Burtsov / Yle

Domenico uskoo rahojen kyllä löytyvän, jos poliittinen tahtotila on oikea.

– Entiset poliitikkomme, jotka olivat kaikki mafiosoja, kyllä löysivät rahaa itselleen sekä saksalaisille pankeille. Eiköhän sitä löydetä myös tätä tasaveroa varten, hän toteaa.

Alessia paperittomien siirtolaisten maasta poistamisesta: ”Muun Euroopan pitää auttaa”

Populisteja ei Italiassa nostanut valtaan pelkästään heikko taloustilanne ja tyytymättömyys poliittisen järjestelmän korruptioon.

Maahanmuuttovastaisuus oli merkittävässä roolissa erityisesti Pohjoisen Liiton suosion kasvussa.

Nyt hallitusohjelmaan lisättiin sen johtajan Salvinin pyynnöstä kohta, missä luvataan poistaa Italiasta puoli miljoonaa paperitonta, karkotuspäätöksen saanutta siirtolaista.

Alessia
AlessiaPetri Burtsov / Yle

– Ymmärrän hyvin, että ihmiset pakenevat sotia ja köyhyyttä. Mutta emme me yksin pysty näitä ihmisiä auttamaan, muun Euroopan tulee auttaa, Alessia sanoo.

Hän pitää Dublinin sopimusta, jonka hallitus on luvannut hylätä, epäoikeudenmukaisena. Sen mukaan turvapaikanhakijan on haettava turvapaikkaa siitä maasta, mihin hän ensimmäisenä saapuu.

Keskellä Välimerta sijaitseva Italia on tästä syystä epäsuotuisassa tilanteessa, koska sinne on kaikkein helpointa tulla, Alessia uskoo.

Italialaisiin on iskostunut hyvin vahvana tunne siitä, että muu Eurooppa ei ole auttanut sitä pakolaiskriisin hoidossa. Siksi kaikki poliittiset puolueet ovat alkaneet käyttää maahanmuuttokriittistä kieltä.

Luca on sitä mieltä, ettei Salvinin lupaus paperittomien karkottamisesta ole ihan viimeiseen asti mietitty.

–Mihin heidät karkotetaan? He ovat paperittomia, eli heidän kotimaansa ei ole tiedossa. Libyaanko heidät lähetetään orjaleireille?

28.5.2018: Täsmennetty tietoa Etelä-Italian nuorisotyöttömyydestä