Professori pitää mahdollisena, että sote kaatuu: "Se voisi kaataa hallituksen"

Valtio-opin professori Heikki Paloheimon mukaan olisi hyvä, mikäli maakuntavaalit siirtyisivät lokakuulta myöhemmäksi. Keskustele aiheesta jutun lopussa.

Sote-uudistus
Pohjois-Karjalan keskussairaalan sisäänkäynti
Uusin laajennus on noussut Tikkamäelle vanhan sairaalarakennuksen yhteyteen.Ismo Pekkarinen / AOP

Eduskunnan perustuslakivaliokunta ei saanutkaan sotelausuntoaan valmiiksi täksi viikoksi, kuten oli alun perin tarkoitus. Valiokunnan puheenjohtaja Annika Lapintien (vas.) mukaan valiokunnan jäsenillä on vielä tarve keskustella soteuudistuksesta. Lapintie ennakoi torstaina, että perustuslakivaliokunnan lausunto soten valinnanvapaudesta valmistuu vasta ensi viikolla.

Hänen mukaansa valinnanvapauteen liittyy vaikeita periaatteellisia kysymyksiä. Asiantuntijoita ei enää kuulla, mutta jäsenet keskustelevat. Varsinainen mietinnön antaja sosiaali- ja terveyslautakunta odottaa myös perustuslakivaliokunnan lausuntoa.

Perustuslakivaliokunnasta on käsittelyn aikana vuodettu mietintöluonnoksia. Turun yliopiston julkisoikeuden professori Juha Lavapuro kommentoi Twitterissä, että kyseessä on todella vakava asia (siirryt toiseen palveluun).

Ilta-Sanomille vuodettujen mietintäluonnosten mukaan perustuslakivaliokuntaa huolettaa uudistuksen aikataulu, kaavailtujen maakuntien rahoitus ja valinnanvapauden yhdenvertaisuuden turvaaminen.

Tampereen yliopiston valtio-opin emeritusprofessori Heikki Paloheimo arvioi Ylen Ykkösaamussa, että valinnanvapausmalliin liittyvät peruslailliset ongelmat ovat taas syynä siihen, että sote seisoo.

– Niiden seurauksena sote palautettiin uuteen valmisteluun perustuslakivaliokuntaan vuosi sitten, kun valiokunta totesi, että on monia ongelmia. Sama tilanne näyttää edelleen jatkuvan. Siksi valmistelu on hidasta, Paloheimo arvioi.

Heikki Paloheimo
Heikki PaloheimoYle

Vain muutamasta äänestä kiinni

Paloheimon mukaan hallituksella on kova kiire saada paketti valmiiksi tällä vaalikaudella, sillä eduskuntavaalit ovat edessä ensi vuoden keväänä. Ellei jo sitä ennenkin, mikäli sotepaketti tulee kaatumaan.

Paloheimon mukaan on todennäköisesti vain muutamasta äänestä kiinni, meneekö läpi sote läpi eduskunnassa vai kaatuuko se.

– Mikäli lainsäädäntö tulee kesäkuussa hyväksytyksi, enemmistö on vain muutamasta äänestä kiinni. Hallitus on erittäin pahassa paikassa. Varmaa enemmistöä ei ole.

Sote voi kaataa hallituksen

Paloheimon mukaan on selvää, että hallitus kaatuu, mikäli enemmistöä ei saada soten taakse eduskunnassa. Hän viittaa pääministerin aiempiin lausuntoihin.

– Mikäli Sipilän aiempiin sanomiseen on luottaminen, niin kyllä se sitä tarkoittaisi. Sipilä on esittänyt varautuneensa siihen, että hän menisi presidentille pyytämään hallituksen eroa ja tulisi uudet vaalit, mikäli enemmistöä ei saada.

– Se olisi tarkoituksenmukaista siksikin, että jos hallitus kaatuu, uuden hallituksen neuvotteleminen vuodeksi ei olisi kovin tarkoituksenmukaista.

Maakuntavaaleja voidaan lykätä

Oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) arvioi Ylen A-studiossa torstaina eduskunnan käsittelyn venyvän suuntaan, joka on siirtämässä maakuntavaalit lokakuulta myöhäisempään ajankohtaan.

Paloheimo ei näe ongelmaa siinä, jos maakuntavaalit järjestettäisiin vasta ensi vuoden keväänä eduskuntavaalien yhteydessä.

– Maakunta- ja sotemallin täytäntöönpanon kannalta siinä ei tulisi mitään ongelmaa. Hallituksella on ollut tässä pikemminkin poliittinen tavoite saada kaikki valmiiksi ennen ensi vuoden eduskuntavaaleja.

Paloheimon mukaan olisi hyvä, mikäli maakuntavaalit siirtyisivät lokakuulta eteenpäin. Näin puolueilla jäisi tarpeeksi aikaa virittää omat tavoitteensa ja äänestäjille aikaa pohtia vaihtoehtojaan, sen jälkeen kun lainsäädäntö on tullut hyväksytyksi. Hallitus on lähtenyt siitä, että neljä kuukautta riittää.

– Kyllä siihen puolen vuoden aika olisi hyvä olla, Paloheimo sanoo.

Lue lisää:

Oikeusministeri: Veitsenterällä ollaan, pysyykö maakuntavaalien aikataulu

IS: Valinnanvapaus ei toteudu hallituksen aikataulussa

Maakuntavaalit uhkaavat lykkääntyä – Perustuslakivaliokunnan sote-lausunto viivästyy ja valmistuu ensi viikolla