MTV myydään Telialle? – Telia vahvistaa neuvottelut, MTV:n toimitusjohtaja: "Suhtaudumme asiaan positiivisesti"

MTV:n omistava Bonnier luopuisi kaupassa suurimmasta osasta televisiotoimintaansa.

MTV3
MTV
Henrietta Hassinen / Yle

Ruotsalainen mediakonserni Bonnier kaavailee myyvänsä MTV:n.

Ruotsalaisen verkkolehti Resumén (siirryt toiseen palveluun) tietojen mukaan Bonnier ja teleoperaattori Telia ovat lähellä yli miljardi euroa maksavan kaupan toteutumista.

Resumén tietojen mukaan Bonnier luopuu lähes kaikesta televisioliiketoiminnastaan ja myy MTV:n lisäksi ruotsalaisen TV4:n ja maksutelevisiokanava Cmoren. Bonnierille jää kuitenkin mahdollisuus vähemmistöomistajuuteen.

Bonnier-konserniin kuuluva lehti on saanut tietoja kaupasta usealta taholta, joiden mukaan kauppa julkistetaan ennen juhannusta.

Telia on vahvistanut neuvottelut. Yhtiö sanoo käyvänsä keskusteluja ja harkitsevansa yritysostoja, joilla vahvistetaan Telian sisältöpalveluja.

– Olemme keskusteluissa Bonnierin kanssa mahdollisesta yritysostosta Bonnier Broadcastingin osalta, kertoo Telian viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Camilla Ekholm.

MTV:n toimitusjohtaja Jarkko Nordlund puolestaan viestittää Ylelle, että "suhtaudumme asiaan positiivisesti, enempää emme tässä vaiheessa kommentoi".

MTV-mediakonserniin kuuluvat MTV3-kanavan lisäksi esimerkiksi Sub ja Ava sekä verkon puolella Katsomo.

Telian ostoaikeista kertoi ensimmäisenä Suomessa Taloussanomat (siirryt toiseen palveluun).

Telian tavoite laajentaa verkkosisältöjä

Telian osakkeiden myynti keskeytettiin noin tunniksi Tukholman pörssissä keskipäivällä. Yhtiön kurssi tippui heti kaupankäynnin alettua uudestaan.

Resumén tietojen mukaan Telia on neuvotellut jo pidemmän aikaa mahdollisuuksista ostaa sisältöpalveluja. Yhtiö on käynyt keskusteluja Discovery -yhtiön Pohjoismaiden toimintojen ostosta. Keskustelut eivät ole johtaneet yritysostoihin.

Telia kilpailee nettipohjaisilla mediamarkkinoilla muun muassa pohjoismaisen Tele2:n kanssa. Tele2 laajensi omia laajakaista- ja sisältöpalveluita Comhemin ostolla vuoden alussa.

Yhtiö kertonut strategiakseen vahvistaa asemaansa sisältöbisneksessä.

– Suomessa tämä on jo tapahtunut sitä myötä, että ostimme SM-liigaoikeudet kuudeksi vuodeksi. Ja olemme sitä kautta jo mukana sisältöbisneksessä. Tämä vahvistaa meidän strategista suuntaa, sanoo Telian Ekholm.

Bonnier osti MTV:n mediayhtiö Alma Medialta reilut kymmenen vuotta sitten. Bonnier tarjosi MTV:sta ja muista mediaosakkeista noin 460 miljoonaa euroa.

Klo 14:24 Juttuun täydennetty MTV:n ja Telian kommentit.