Keskustelu on välttämätöntä, mutta yhteisymmärrys ei – ja 7 muuta asiaa, jotka Kuplat-sarja opetti

Kuplat-sarjassa kohtasi seitsemän keskusteluparia, jotka kurkistivat ulos kuplistaan. Useimmissa tapaamisissa löytyi jotain yhteistä.

keskustelu
Lahtelaisen The Clinic -tatuointiliikkeen omistaja, lävistäjä ja kuntosalitreenaaja Teemu Almén (vas) ja maatilayrittäjä Reetta Kivi (oik), sikala, Kiven Säästöpossu, Karkkila, 16.2.2018.
Vegaani Teemu Almén tutustui Kuplat-sarjassa Reetta Kiven luomusikalaan.Jari Kovalainen / Yle

– Me eletään niin eri maailmoissa. Ei varmaan ole mitään, mitä minä tai kukaan vastaavassa tilanteessa oleva voisi sanoa, että ymmärtäisit, mitä se todellisuus todellakin on.

Karu kommentti on pitkäaikaistyöttömän Anna-Maija Tikkasen. Hän on juuri tavannut kansanedustaja Susanna Kosken toistamiseen Kuplat-sarjan päätösjaksossa.

Koko sarjan ideana oli törmäyttää toisilleen vieraita maailmoja. Samalla oli tarkoitus etsiä yhteisiä nimittäjiä. Kuplia tehtiin syksystä 2017 toukokuuhun 2018.

Sarja syntyi vastareaktiona somemaailman kasvottomalle loanheitolle. Halusimme mennä suoraan tätä ongelmaa päin ja etsiä sille ratkaisuja.

Uskoimme siihen, että eri kuplissa elävät suomalaiset kyllä pystyvät keskustelemaan fiksusti ja toisiaan arvostaen, kunhan heidät laitetaan istumaan nenätysten.

Olimmeko väärässä?

Sarjassa kohtasivat Kosken ja Tikkasen lisäksi turvapaikanhakijoiden vastustaja ja ystävä, ateisti ja pappi, vegaani ja sikatilallinen, pohjoiskarjalainen poikamies ja stadin gimma, digipomo ja digijäärä sekä downshiftaaja ja työkeskeinen yritysjohtaja.

Puheviestinnän professorin Pekka Isotaluksen mukaan suomalaisilla on alhainen sietokyky väittelyyn. Me mieluummin vaikenemme kuin olemme eri mieltä.

Väittely koetaan Suomessa helposti negatiiviseksi ja häiritseväksi.

Sosiaalisessa mediassa myös suomalaiset ovat ryhtyneet väittelemään kiivaastikin. Tähän muutokseen on suomalaisten ollut vaikea suhtautua, Isotalus arvioi.

Opimme sarjaa tehdessä ainakin kahdeksan asiaa siitä, miten vuoropuhelua voi edistää.

1. Melkein aina löytyy jotakin yhteistä

Somessa asiallinen keskustelu maahanmuutosta ja turvapaikanhakijoista on osoittautunut lähes mahdottomaksi. Kuplat-sarjassa tätä päätettiin yrittää viime lokakuussa.

Kauhavalla tunteita oli juuri kuumentanut koulussa tapahtunut nujakka, johon osallistui turvapaikanhakijaoppilaita. Samaan aikaan Helsingissä turvapaikanhakijoita tukevat aktivistit vastustivat kielteisen päätöksen saaneiden pakkopalautuksia.

Kuplissa saatettiin yhteen kauhavalainen perussuomalaisten ja Suomen Sisun kannattaja Noora Budde ja helsinkiläinen kirjailija Katri Tapola, joka oli ystävystynyt monien turvapaikanhakijoiden kanssa.

Buddea ja Tapolaa yhdisti se, että molemmat olivat syntyneet ja viettäneet paljon aikaa Pohjanmaalla.

Tapola kertoi ennen tapaamista ymmärtävänsä kyllä pohjalaista mentaliteettia ja yritteliäisyyttä, mutta hän ei hahmottanut, mitä pelättävää turvapaikanhakijoissa oli.

Katri Tapola ja Noora Budde
Katri Tapola ja Noora Budde pohtivat, ovatko turvapaikanhakijat uhka?

Ensi tapaaminen Kauhavan rautatieasemalla oli lämmin.

– Oli luontevaa heti halata. Molemmat olivat kuitenkin suostuneet antamaan tähän aikaansa, Tapola perustelee nyt puhelimessa.

Tapola koki, että he olivat jollain tapaa samanhenkisiä.

Kumpikin oli pettynyt siihen, millaista turvapaikkapolitiikkaa Suomessa on tehty. Toinen piti sitä liian löysänä, toinen epäinhimillisenä.

Budde kertoo ymmärtäneensä tapaamisessa erittäin hyvin, miksi Tapola ajattelee asiasta toisin kuin hän itse.

Budde halusi jutussa tuoda ajatuksiaan julki laajemmalle yleisölle mutta oli kiinnostunut kuuntelemaan myös eriäviä näkemyksiä.

– Samalla toivoin näkemysten vertailua hyvässä hengessä. Mikä tapahtuikin, hän arvioi viestissään puoli vuotta tapaamisen jälkeen.

2. Pitää olla halua ja kykyä keskustella

Uskonnon ja kirkon suhdetta yhteiskuntaan ruoti Kuplissa kaksi samanikäistä ja keskustelutaidoiltaan tasavertaista henkilöä: helsinkiläisen Paavalin seurakunnan kirkkoherra Kari Kanala ja tamperelainen vapaa-ajattelija Riku Salminen.

Monet jakson nähneet tai siitä lukeneet vaikuttivat ilahtuneilta asetelmasta.

– Keskustelijat olivat suunnilleen kaikesta eri mieltä, mutta keskustelivat sivistyneesti, kommentoitiin somessa.

Jo sarjaan pyydettäessä henkilöille aina korostettiin, ettei tavoitteena ole kärjistää, vaan mieluummin lisätä ymmärrystä.

Vapaa-ajattelija Riku Salminen oli blogitekstissään (siirryt toiseen palveluun) muutama vuosi sitten kertonut kannattavansa maltillista ja kunnioittavaa uskonnon ja ateismin vuoropuhelua. Sellaista hän oli nähnyt Tampereella pidetyssä seminaarissa, jossa oli mukana vapaa-ajattelijoiden ja kirkon edustajia.

"Kenelläkään ei tuntunut olevan tarvetta mustamaalata toisin ajattelijoita väärin ajattelijoiksi", Salminen kirjoitti.

Kirkkoherra Kari Kanala on tunnettu monista tempauksistaan – hänen seurakunnassaan on järjestetty esimerkiksi kirkkokaljoja lähipubissa ja haukkuhartauksia koirille ja koirien omistajille.

Kanalan mielestä on tärkeää, ettei aina vietä aikaa vain samanmielisten kanssa.

Kari Kanala ja Riku Salminen
Pappi meni baariin ateistin kanssa. Kari Kanala ja Riku Salminen keskustelivat uskonnon roolista yhteiskunnassa.

Keskustelussa Kanala ja Salminen olivat yhtä mieltä siitä, että uskonnottomien ja kristittyjen ei kannattaisi juuttua kärkevään eipäs–juupas-väittelyyn somessa.

Kanalan mukaan he seuraavat yhä Salmisen kanssa toisiaan Facebookissa.

– Hän näyttää olevan siellä samanlainen fiksu ihminen kuin tapaamisessakin, Kanala kiittelee.

Ohjelman jälkeen vapaa-ajattelijat pyysivät Kanalaa illanviettoonsa Helsingissä. Se oli Kanalalle hyvä kokemus.

Voit katsoa pitkän version Kanalan ja Salmisen keskustelusta Areenasta.

3. Asioista saa olla vahvastikin eri mieltä, kunhan se ei ole henkilökohtaista

Vegaanin ja possutilallisen kohtaamisessa oli etukäteen vahva vastakkainasettelu.

Toinen puolusti ammattiaan ja korosti luomueläintalouden hyviä puolia verrattuna tavanomaiseen tuotantoon. Toinen avasi eettistä vakaumustaan vegaanina. Puhuttiin elämästä ja kuolemasta.

Sekä vegaani Teemu Almén että sikatilallinen Reetta Kivi lähtivät mukaan keskustelevalla ja kuuntelevalla asenteella.

He ovat molemmat yrittäjiä ja suunnilleen samanikäisiä. Heitä yhdistää myös kiinnostus ympäristön hyvinvoinnista.

Lahtelaisen The Clinic -tatuointiliikkeen omistaja, lävistäjä ja kuntosalitreenaaja Teemu Almén, Kuntosali Fressi, Lahti, 12.2.2018.
Teemu Alménin mielestä vegaaniravinto sopii treenaamiseen vallan mainiosti.

Molemmat vakuuttivat jälkikäteen kuunnelleensa toista aidosti.

Tapaamisen jälkeen Kivi kuitenkin ymmärsi vegaania entistä vähemmän. Eläinlajien asettaminen arvojärjestykseen oli hänelle yllätys.

Almén piti hyönteisten syömistä vähemmän vääränä kuin älykkään sian tappamista ihmisen ravinnoksi. Itse hän ei kuitenkaan hyönteisiä söisi.

Molemmat pysyivät odotetusti kannoissaan loppuun asti. Alménin mielestä parasta olisi, jos Kivi voisi lopettaa elinkeinonsa kokonaan.

Yhteistäkin löytyi. Molempien mielestä lihansyöntiä pitäisi kokonaisuudessaan vähentää ja siirtää kulutusta luomuun.

Kenties ennakkoluulojakin onnistuttiin karistamaan: bodaava Almén ei vastaa käsitystä tyypillisestä vegaanista. Yksi syy, miksi hän lähti juttuun mukaan, oli juuri halu rikkoa stereotypiaa.

Molemmat saivat myönteistä palautetta.

– Just tässä salilla olen ja ihmiset tulevat kehumaan. Pommin varmasti lihansyöjiä, Almén viestitti heti jutun julkaisun jälkeen.

4. Ihminen on muutakin kuin edustamansa yhteisö tai yksittäinen mielipiteensä

Kirjailija Maijaliisa Dieckmann oli ison kansanosan äänitorvi jaksossa, joka käsitteli palvelujen digitalisointia.

Dieckmann kutsuu itseään digijääräksi. Hän edusti ihmisiä, joille tietotekniikka on vielä vieraampaa kuin hänelle itselleen.

Dieckmann tapasi jaksossa valtiovarainministeriön digitalisaatioyksikön päällikön Maria Nikkilän.

Sarjassa kukin keskustelija valittiin mukaan edustamaan jotain tiettyä mielipidettä tai kokemusta. Nikkilä oli mukana viran puolesta, mutta hänen elämäänsä kurkistettiin myös yksityishenkilönä, jolla on perhe ja harrastuksia.

Se oli yksi sarjan tavoitteista. Kukaan ei edustanut vain ammattiaan tai asiantuntemustaan.

Ajatusta voisi soveltaa väittelyihin myös yleisesti: Älä leimaa vastapuolta yksittäisen mielipiteen tai aseman vuoksi. Hän on paljon muutakin.

kuplat
Digijääräksi itseään kutsuva lastenkirjailija Maijaliisa Dieckmann keskusteli valtiovarainministeriön digitalisaatioyksikön päällikön Maria Nikkilän kanssa.

Nikkilä halusi kohtaamisessa kertoa, että viranomaispalvelujen digitalisoinnissa on huomioitu nekin, jotka eivät sähköiseen asiointiin pysty.

– Ymmärsin hänen näkemyksensä hyvin. Tapaaminen muistutti siitä, että palvelut tulevat olla tasapuolisesti saatavissa myös niille, joille digitaalinen maailma on vieras.

Ohjelman loputtua Dieckmannin puhelin soi tunnin tauotta.

– Jokainen soittaja kertoi tarinoita vaikeuksistaan tässä digimaailmassa. Osuittepa kipeään paikkaan tämän ohjelmanne kanssa!

5. Huumorilla voi torjua ennakkoluuloja

Kumpi on parempi paikka asua, maaseutu vai kaupunki? Tästä väittelivät pohjoiskarjalainen Kimmo Hiltunen ja paljasjalkainen stadilainen Nina Lyijynen.

Keskustelijat kävivät ennakkoluuloja päin huumorilla.

Taksiyrittäjä ja maanviljelijä Hiltunen kammoksui pääkaupungin kiirettä, asfaltin peittämiä maisemia ja kerrostaloasumista.

Lyijysen mielikuvissa maaseutuelämään liittyy hitaus ja ainainen taivastelu.

– Jäädäänkö maalla ehkä liian suppean maailmankuvan vangiksi? järjestötyöntekijä Lyijynen pohti ennen tapaamista.

Ennen tätä Juuassa elävä Hiltunen ei ollut kierrellyt Helsingissä lainkaan.

Niina Lyijynen ja Kimmo Hiltunen
Kallion gimma Nina Lyijynen kohtasi Pohjois-Karjalan poikamiehen Kimmo Hiltusen.

Puoli vuotta myöhemmin Hiltunen on tilallaan toukohommissa.

– Kuplat pisti monet paikalliset ihmiset ajattelemmaan, että meillähän on ihan hyvät olot täällä. Vaikka me ei olla siellä Kehä III:n sisäpuolella.

Tapaaminen vaikutti keskustelijoihin niin, että molempien mielikuva maalla tai kaupungissa asuvista ihmisistä muuttui myönteisemmäksi.

– Kyllä ihmiset pääsääntöisesti haluavat tulla toimeen ja ymmärtää toisiaan paremmin. Myös minä, Lyijynen vahvistaa.

Poikamies Hiltuselle on tullut myös puheluja naisilta.

- No, oliko tämä ihan kuin Napakymppi? toimittaja Pasi Peiponen utelee Hiltuselta.

- No ei nyt ihan.

- Onko emäntäehdokkaita joukossa?

- En nyt vielä kommentoi, Hiltunen naurahtaa puhelimessa.

6. Ei ole yhtä totuutta

Vähiten vastakkainasettelua Kuplissa oli, kun tämän vuoden alussa käsiteltiin suhtautumista työhön.

Vähän aiemmin oli julkisuudessa hämmästelty Helsingin Sanomien haastattelemaa ideologisesti työtöntä Ossi Nymania (siirryt toiseen palveluun).

Iltalehdelle Nyman totesi (siirryt toiseen palveluun), että “kaikki olisivat onnellisempia, jos saisivat päättää, mitä tekevät elämällään sen sijaan, että pakotetaan tekemään mitä tahansa töitä.”

Työn merkitystä pohtivat Kuplat-sarjassa downshiftaaja Jarmo Vestola ja sote-yhtiö Pihlajalinnan entinen toimitusjohtaja Aarne Aktan.

Vestola pyrkii downshiftaajana karsimaan oman työnteon ja kulutuksen minimiin. Hänen tavoitteensa on päästä pois työelämästä 45-vuotiaana ja keskittyä esimerkiksi liikuntaan.

Aarne Aktan taas on omistautunut työnteolle.

– En ole riivattu, mutta en ehkä hirveän kaukana siitä, hän kuvaili haastattelussa työtahtiaan.

Pihlajalinnan entinen toimitusjohtaja Aarne Aktan ja downshiftaaja Jarmo Vestola.
Pihlajalinnan entinen toimitusjohtaja Aarne Aktan tapaa downshiftaaja Jarmo Vestolan.

Millainen työ on merkityksellistä? Onko Vestolan harrastama downshiftaus yhteiskunnan kannalta itsekäs valinta?

Nämä olivat Vestolan ja Aktanin keskustelun keskeiset teemat.

Vestola korosti, ettei hän elä yhteiskunnan tuilla, vaan tekee osa-aikaisesti töitä ja sijoittaa sen, minkä on saanut säästettyä.

Tapaamisen jälkeen Aktan jäi pohtimaan Vestolan motiiveja ja kertoo ymmärtävänsä tämän maailmaa nyt paremmin.

– Ei ole yhtä totuutta. Paljon tai vähän työn tekeminen ei ole itsearvoisesti hyvä tai huono asia, Aktan summaa viestissään.

7. Yhteisymmärrys ei ole välttämätöntä, mutta keskustelu on

Sarjan keskusteluissa toimittajat eivät jatkuvasti puuttuneet tilanteeseen, vaan kunkin jakson päähenkilöillä oli melko vapaat kädet tehdä keskustelusta sellainen, kuin he itse halusivat.

Periaatteena oli, että tapaamisen henki välittyy jutuissa mahdollisimman aitona.

Sarjan ensimmäisessä jaksossa Anna-Maija Tikkanen ja Susanna Koski puhuivat köyhyydestä ja eriarvoistumisesta. Lähtökysymys kuului: kuinka paljon ihminen voi itse vaikuttaa kohtaloonsa?

Päätösjaksossa Koski ja Tikkanen kohtasivat uudelleen.

Kun Tikkanen ensi kertaa kuvasi Koskelle vaatimatonta arkeaan, tämä liikuttui. Toisella kerralla Koski valitsi erilaisen, selvästi etäisemmän linjan.

Tapaamishetkellä kuitenkin molemmat, hyvin vastakkaiset Kosken reaktiot vaikuttivat aidoilta.

Koski toi esiin ajatuksia, jotka joku toinen saman linjan poliitikko olisi peittänyt kaunopuheeseen. Koski oli rehellinen.

Myöhemmin hän kertoi pyrkineensä keskustelussa ratkaisuihin.

Tikkasen kokemukseksi jäi, ettei Koski ymmärrä häntä lainkaan.

Koski taas sanoi kokevansa asian ihan päinvastoin:

– Me ajateltiin monestakin asiasta pikemminkin samaan tapaan. Eli tämä sosiaaliturvan uudistaminen sellaisiin tarpeisiin, että se pystyy palvelemaan paljon tehokkaammin niissä olosuhteissa, jotka meillä on tällä hetkellä.

Tiukasta väittelystä huolimatta kuvausten ulkopuolella ei riidelty. Kuvausjärjestelyt sujuivat sopuisasti.

Susanna Koski ja Anna-Maija Tikkanen
Työtön Anna-Maija Tikkanen ja Susanna Koski kohtasivat ensimmäisen kerran viime syksynä.

Pystyykö kaikissa asioissa tavoitteeksi asettamaan yhteisymmärryksen saavuttamisen?

Puheviestinnän professorin Pekka Isotaluksen mukaan on ihan hyväksyttävää, ettei yhteisymmärrystä löydy. Silti keskustelu on tärkeää.

– Kun viestinnällä on aiemmin ylläpidetty harmoniaa, meidän on kauhean vaikea hyväksyä, että joku on eri mieltä ja sanoo sen julkisesti, ehkä kärjekkäästikin. Tämä voi aiheuttaa ahdistusta tai saa provosoitumaan, jolloin pyrkimys ymmärtää voi kadota täysin.

Köyhyyttä ja työttömyyttä käsittelevät jaksot herättivät laajasti polemiikkia eduskunnan täysistuntoja myöten. Aluksi keskustelijoiden mielipiteet aiheuttivat myös henkilöön kohdistuvaa someraivoa.

Jos viimeinen kohtaaminen kärjisti vastakkainasettelua tai mielikuvaa siitä, se myös herätteli ihmisiä eniten ja käynnisti myös asiallista keskustelua köyhyyden vähentämisestä.

Kosken ja Tikkasen keskustelut eivät olleet kädenlämpöistä konsensusta. Rehellisyys voitti hienotunteisuuden.

Jutut herättivät myös auttamishalua. Lukuisat ihmiset halusivat nimettöminä tai julkisesti lahjoittaa Tikkaselle tietokoneen.

Kansanedustaja Susanna Koski ja helsinkiläinen työtön Anna-Maija Tikkanen.
Susanna Koski ja Anna-Maija Tikkanen tapasivat toukokuussa uudestaan.

8. Asiat ovat asioita, eivät henkilön ominaispiirteitä

Kun sarjan henkilöt istutettiin keskustelemaan kasvotusten, tv-kameroiden eteen, heidän kantansa yleensä lieventyivät aiemmasta.

Vaikka oma näkemys ei kenelläkään ratkaisevasti muuttunut, ymmärrys lisääntyi.Kaikki keskustelijat löysivät myös asioita, joista he ovat samaa mieltä.

Kuplista astuttiin ulos ainakin hetkeksi.

Professori Isotaluksen mielestä väittelykulttuuria pitäisi Suomessa kehittää. Pitäisi opetella argumentoimaan. Kun perustelut loppuvat, alkaa teilaaminen.

– Perustelemalla puolesta tai vastaan voidaan asiassa edetä. Ideaalitilanteessa vahvin argumentti voittaa tai löydetään kompromissi.

Isotalus on havainnut, että somen aiheuttamaan keskustelukulttuurin muutokseen on ollut Suomessa vaikea suhtautua – toisin kuin niissä maissa, joissa on totuttu kärjekkääseen väittelyyn jo kauan ennen nettiä.

– Some on tuonut esiin ääniä, jotka ennen ovat olleet valtajulkisuudesta piilossa tai joihin ei omassa kuplassaan ole törmännyt. (Siellä) joutuu siis helposti väittelyasetelmaan.

Hän muistuttaa, että väittelyssä on hyvä nähdä asiat asioina, ei henkilön ominaispiirteinä.

– Jos ei ole aikaisemmin oppinut argumentoimaan oman näkemyksensä puolesta ja toisen näkemystä vastaan, niin ei sitä yhtäkkiä somessakaan osaa.

Kuplat-sarjaan osallistuneiden mielestä suomalainen keskustelukulttuuri on kuitenkin jo menossa parempaan päin.

– Neuvostoajan hiljainen tyyli alkaa vihdoin hellittää, toteaa Aarne Aktan.

Noora Budden mielestä keskustelukulttuuri on muuttunut avoimemmaksi, mutta myös lapsellisemmaksi.

– Erimielisyys otetaan herkästi henkilökohtaisena loukkauksena, vaikka tarkoitus olisikin vain oman mielipiteen esiin tuominen, hän sanoo.

– Suomalaisten pitäisi keskustella enemmän eikä jurottaa kotona yksin, Reetta Kivi kiteyttää.

Anne Ali-Hokka ja Oili Orispää.
Sarjan toimittivat Anne Ali-Hokka ja Oili Orispää. Ali-Hokka on suoraviivainen pohjalainen, vähän kärsimätön. Savolaistaustainen Orispää tykkää toljotella kaukaisuuteen turhia hötkyilemättä. Journalismista he ajattelevat samalla tavoin.Anne Ali-Hokka / Yle

Katso myös: Susanna Kosken ja Anna-Maija Tikkasen keskustelun pitkä versio

Lue myös: Toimittajalta: Tavoitteena oli lisätä vuoropuhelua – Hups, teinkin jutun, jossa Koski ja Tikkanen kömpivät entistä syvemmälle poteroihinsa

Kansanedustaja Susanna Koski liikuttui kohdatessaan köyhän yksinhuoltajan: "Olisi kornia yrittää vakuuttaa, mitä kaikkea hallitus on tehnyt"

Pakolaisten puolustaja kysyy suomensisulaiselta: "Etkö haluaisi Kauhavalle Little Irakia?"

Downshiftaaja kohtaa töitä paiskivan johtajan – "Jos siivoojalla ei ole intohimoa, miten sanot hänelle, että tee enemmän?"

Pohjois-Karjalan poikamies Kallion gimmalta: Ootko nähnyt mehtäjänistä? Minulla menisi pissat housuun, jos näkisin hirven!

Digijäärä Maijaliisa Dieckmann vaatii palveluita ilman digipakkoa – “Ikäihmisiä syrjäytetään”

Kun pappi lähti kaljalle ateistin kanssa: “Saatko kiksit, kun kirkosta erotaan?”

Sikafarmari puolustaa työtään vegaanille Kuplat-sarjassa: "Se on hyvin hiljainen toimitus se hengenpäästö"