Oppilaiden salassa pidettäviä tietoja on paljastunut Lopen yläkoululla

Kaksi koulun oppilasta on päässyt tietokoneluokassa tietoihin, joihin ei pitäisi olla pääsyä.

tietosuoja
Sormet tietokoneen näppäimistöllä.
Jyrki Lyytikkä / Yle

Lopen sivistysjohtaja Pia Kyllönen myöntää, että yläkoululla on tapahtunut tietovuoto torstaina.

– Tiedossa on, että kaksi oppilasta on päässyt sellaiseen verkkokansioon, mihin heillä ei olisi pitänyt olla pääsyä. Opettajalta saadun tiedon mukaan nämä kaksi oppilasta ovat nähneet vain itseään koskevia tietoja.

Ensimmäisenä asiasta uutisoi Ilta-Sanomat (siirryt toiseen palveluun).

Iltalehti tavoitti toisen oppilaista (siirryt toiseen palveluun). Oppilas oli atk-luokassa selaillut koneen tiedostoja kaverinsa kanssa. He olivat löytäneet kansion, jossa oli tietoja oppilaista, muun muassa lääkärinlausuntoja.

Iltalehden haastatteleman oppilaan äiti on tapahtuneesta tyrmistynyt. Hänen mukaansa paljastuneet tiedot ovat "rahanarvoista tavaraa, jos ne päätyvät vääriin käsiin".

Ilmoitus lähtee myös tietosuojavaltuutetulle

Pia Kyllönen kertoo Ylelle, että tällä hetkellä tietoihin ei pääse kukaan käsiksi. Hän ei osaa tarkemmin sanoa, miksi näin on käynyt ja millaisia tietoja kansiosta löytyi.

– It-tuki on asiaa selvittänyt, ja me vielä Lopen tietosuojavastaavan koollekutsumana kokoonnumme tänään käsittelemään tätä tietosuojapoikkeamaa. Silloin päätetään jatkotoimista.

– Uuden tietosuoja-asetuksen mukaan meidän pitää tehdä tietosuojavaltuutetulle asiasta ilmoitus, ja näin tullaan tekemään. Opettajaa on jo nyt ohjeistettu ja tullaan ohjeistamaan lisää, Kyllönen vakuuttaa.