1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tulvat

Baltimoren lähistöllä hengenvaarallisia hyökytulvia – alueella hätätila

Yhdysvalloissa, Marylandissa sijaitsevalle Ellicott Cityn alueelle on julistettu hätätilan hyökytulvien takia.

Kuvituskuva Kuva: Epa/ Dan Anderson

Baltimoren kaupunkialueeseen kuuluva Ellicott City taistelee jo toisen kerran vajaan kolmen vuoden aikana ukkosmyrskyjen ja rankkasateiden aiheuttamien tulvien keskellä.

Ellicott Cityyn ja läheiseen Catonsvilleen ennustetaan jopa yli 200 millimetriä vettä.

Paikallisten tiedotusvälineiden ja asukkaiden ottamissa videoissa Ellicott Cityn kadut ovat käytännössä täysin veden alla, ja veden virtaus näyttää hengenvaarallisen voimakkaalta. Silminnä'kijöiden mukaan vesi on pyyhkinyt mukaansa useita autoja. Henkilövahingoista ei ole toistaiseksi kerrottu.

Viranomaiset ovat kehottaneet alueella olevia ihmisiä hakeutumaan korkeammille paikoille ja kieltäneet autoilun. Yhdysvaltojen kansallinen sääpalvelu on julistanut Ellicott Cityyn hätätilan hyökytulvien takia.

– Tilanne on äärimmäisen vaarallinen, sanovat viranomaiset.

Baltimoren kaupunkialueeseen kuuluva Ellicott City koki edellisen kerran samanlaisen hyökytulvan heinäkuussa 2016. Tuolloin kaksi ihmistä sai surmansa ja kaupungin infrastruktuuri vaurioitui pahoin.

Alla videoita Ellicott Cityn hyökytulvista:

Sisältöä ei voida näyttää

Ylen palveluissa voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkista evästeasetuksesi, jos haluat säätää sisältöjen näkymistä Ylen palveluissa. Tarkistamalla evästeasetuksesi voit vaikuttaa näkemääsi sisältöön sivuillamme.

Katso sisältö Twitterissä

Sisältöä ei voida näyttää

Ylen palveluissa voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkista evästeasetuksesi, jos haluat säätää sisältöjen näkymistä Ylen palveluissa. Tarkistamalla evästeasetuksesi voit vaikuttaa näkemääsi sisältöön sivuillamme.

Katso sisältö Twitterissä