Helsingin kalamaratonin voittoon vaadittiin 28 kalalajia – ensi kertaa voittaja pääkaupunkiseudun ulkopuolelta

Lyhyet
kalamaraton onkiminen kalastus helsinki juha salonen mikko joensivu
Onkilaitteissa voi olla eri kokoisia ja -näköisiä kohoja, painoja ja koukkuyhdistelmiä.Vesa Marttinen / Yle

Salolaisjoukkue Onks se pohjas korjasi Helsingin kalamaratonin voiton plakkariinsa sunnuntaina. Voitokas joukkue toi tuomariston eteen 28 kalalajia.

Voitto oli historiallinen, sillä nyt se matkasi ensi kerran pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Kisa järjestettiin nyt 18. kerran.

Lämmin sää harvensi etenkin päivällä kalojen syönti-intoa. Säätä voidaan syyttää myös siitä, että kylmän veden lajeja, siikaa, kuoretta ja madetta, ei tällä kertaa näkynyt tuomariston pöydällä.

Sen sijaan lämpö ei haitannut lämpimän veden kaloja, kuten suutaria ja ruutanaa.

Kaikkiaan tuomareille tuotiin näytille 32 kalalajia. Joukossa oli tällä kertaa runsaasti vähemmän tuttuja kaloja, esimerkiksi piikkimonneja, vaskikaloja ja liejutokkoja.