Hyvästit mehupilleille: EU kieltää kuusi kertakäyttöistä muovituotetta

Tänään julkistetun esityksen kieltolistalla on myös esimerkiksi muovihaarukat ja -lautaset. Tarkoitus on vähentää meriin päätyvää muoviroskaa.

muovijäte
mehupillejä
Jyrki Lyytikkä / Yle

BrysselEuroopan komissio haluaa kieltää joukon kertakäyttöisiä muovituotteita meriin päätyvän muoviroskan vähentämiseksi.

Kieltolistalla ovat muoviset vanupuikot, aterimet, lautaset, mehupillit, sekoitustikut ja ilmapallotikut.

Muille kertakäyttöisille muovituotteille kaavaillaan täyskieltoa hellempiä keinoja, kuten vähennystavoitteita, kuluttajavalistusta tai tuottajavastuun laajentamista. Kuluttajatuotteiden lisäksi listalla on ammattikalastajien muoviset kalastusvälineet.

Komission esitys vastaa muutama viikko sitten julkisuuteen vuodettua ehdotusta. Tuolloin Suomen Muoviteollisuus ry kritisoi komission ajattelua siitä, että se keskittyy roskaamisen sijasta muovin tuotantoon.

Muovipusseja ei kielletä

Komission mukaan toimenpiteiden piirissä olevat kymmenen tuotetta kattavat puolet Euroopasta meriin päätyvästä muoviroskasta. Tieto nojaa tutkimukseen, jota varten EU:n rannoilta kerättiin yli 350 000 muoviroskaa.

EU:ssa käytetään vuosittain sata miljardia muovipussia, joita päätyy myös meriin. Komissio ei kuitenkaan ole kieltämässä pusseja, vaan ehdottaa nyt, että muovipussien tuottajat osallistuisivat jatkossa myös käytettyjen pussien hävittämisen kustannuksiin.

Muovipusseista on säädetty erillinen muovipussidirektiivi, jonka mukaan pussien kulutus pitäisi pudottaa viidennekseen nykyisestä vuoden 2025 loppuun mennessä. Osa jäsenmaista on kieltänyt ohuet muovipussit, osa määrännyt ne maksullisiksi.

Muovipullojen kierrätystä tehostetaan

Toinen iso ongelma useissa maissa ovat kertakäyttöiset muovipullot. Niille komissio ehdottaa nyt 90 prosentin keräystavoitetta vuoteen 2025 mennessä. Tavoitteeseen voidaan päästä esimerkiksi pullopanttien avulla.

Muovi- ja pakkausalan teollisuus on vastustanut kertakäyttömuovituotteiden kieltoja. Esimerkiksi yritysten EU-tason edunvalvontajärjestö BusinessEurope on sitä mieltä, että kieltojen sijaan EU:n pitäisi panostaa meneillään olevaan kampanjaan, jossa muovia käyttävät yritykset tekevät vapaaehtoisia sitoumuksia muovin kierrätyksen parantamisesta.

Muovia liukuhihnalla lajittelukeskuksessa.
AOP

Sitoumukset liittyvät komission tammikuussa julkaisemaan muovistrategiaan, jonka idea on saada muovijäteongelma kuriin luomalla markkinoita kierrätetylle muoville. EU-maat ovat tähän asti vieneet ison osan muovijätteestään Kiinaan, joka lopetti tuonnin vuoden alussa.

Komission esitys menee seuraavaksi Euroopan parlamentin ja jäsenmaiden käsittelyyn. Komissio haluaisi saada lainsäädännön valmiiksi ennen ensi kevään eurovaaleja.

Lue myös:

Pumpulipuikot, muovihaarukat ja pillit historiaan – EU:n komissio aikoo kieltää kertakäyttömuovit