Rasistinen tviitti Obaman avustajasta oli liikaa – TV-yhtiö peruu suositun Roseanne-sarjan

Näyttelijä Roseanne Barr pyysi myöhemmin anteeksi huonoa vitsiään.

Roseanne Barr
Roseanne Barr
Roseanne Barr Tonight Show'n haastattelussa.AOP

ABC-televisioyhtiö on päättänyt lopettaa suositun Roseanne-komediasarjan. Syynä on sarjan tähden Roseanne Barrin tviitti, jossa hän vertasi Obaman hallinnossa työskennellyttä virkailijaa apinaan.

– Roseannen Twitter-lausunto on inhottava, vastenmielinen ja vastoin arvojamme, ABC-yhtiön viihteestä vastaava päällikkö Channing Dungey sanoi lausunnossaan.

Nyt jo tuhotussa tviitissään Barr kirjoitti, että Obaman entinen avustaja Valerie Jarret vastaa samaa kuin islamistinen muslimiveljeskunta ja apinoiden planeetta saisivat lapsen.

Tummaihoisen Jarretin vanhemmat ovat amerikkalaisia, mutta hän on syntynyt Iranissa.

Barr pyysi myöhemmin twitterissä anteeksi huonoa vitsiä.

Paluun tehnyt Roseanne on ollut suuri hittisarja, jolla on keskimäärin 18,7 miljoonaa katsojaa.

Alkuperäistä sarjaa näytettiin vuosina 1988-1997. Sarja kertoo työväestöön kuuluvasta Connerin perheestä. Uusissa jaksoissa Roseanne on vahva presidentti Trumpin kannattaja, mitä hän on tosielämässäkin.

Lue myös:

Rouva Rääväsuu teki paluun – Roseanne-sarjan tähti yritti vihreiden presidenttiehdokkaaksi, päätyi Trumpin kannattajaksi ja saattaa myös pyrkiä Israelin pääministeriksi

Lähteet: Reuters,