Helluntaiseurakunnalle uusi kirkko reilun vuoden päästä Jyväskylään

Maansiirtotyöt uutta kirkkoa varten käynnistyvät juhannukselta

Lyhyet

Uuden kirkon rakentaminen Helluntaiseurakunnalle käynnistyy Jyväskylässä.

Reilut seitsemän miljoonaa euroa maksavan 2000-neliöisen toimintakeskuksen on tarkoitus valmistua vuoden kuluttua syksyllä - Voionmaan koulukortteliin. Maansiirtotyöt alkavat juhannukselta.

Jyväskylän helluntaiseurakunta on valmistautunut uuden kirkon rakentamiseen jo vuosia.

Viime vuoden joulukuussa seurakunta myi nykyisen Lyseonkadulla sijaitsevan kirkkorakennuksensa Jyväskylän kaupungille. Kauppaehtoihin kuului oikeus tontinostoon uutta kirkkoa varten Voionmaan koulukorttelista, Hippoksen alueen vierestä ja vanhan rakennuksen käyttöoikeus ensi vuoden loppuun saakka.

Noin 2 000 jäsenen seurakunta rahoittaa kaiken toimintansa täysin vapaaehtoisilla lahjoituksilla. Seurakunnan mukaan rahoitusmuoto tuottaa jäsentä kohti suunnilleen saman verran kuin perinteisten valtionkirkkojen verotulot.