Tuija Siltamäen kolumni: Shokkipaljastus: Lomalla ei tarvitse tehdä mitään, jos ei huvita – keskustelu

Matkailusnobi ajattelee, että kärsimys jalostaa ihmistä. Mutta niin jalostaa laiskotteleminenkin, ja allasbaarissa örveltäminen on turhaan aliarvostettua toimintaa, kirjoittaa Tuija Siltamäki.

matkailu
Tuija Siltamäki
Tuija SiltamäkiMatias Väänänen / Yle

Kävin hiljattain matkalla. Se oli maininnan arvoinen tapahtuma, sillä en juurikaan matkustele, joten jokainen piipahdus Tampereen ulkopuolelle on minulle eksoottinen elämys. Näin naisen joka ulkoilutti jänistä enkä ymmärtänyt, mitä ympärilläni puhuttiin.

Suureksi harmikseni samassa airbnb-kohteessa majoittui toinen ihminen, muuan nuori kanadalainen mies, jota kutsutaan nyt vaikka Bobiksi. Bob oli valinnut Islannin matkakohteekseen syystä, jota en juuri nyt muista. En muista myöskään hänen oikeaa nimeään, mutta sillä ei ole tämän kirjoituksen kannalta suurta merkitystä, sillä “Bobin” tehtävä on tässä kertomuksessa toimia lähinnä esimerkkihenkilönä, joka todistaa, että hän oli väärässä ja minä oikeassa.

“Bob”, tai kuka hyvänsä, oli ollut tovereidensa kanssa ajelemassa ympäri Islantia. Matka kehätietä pitkin maan ympäri oli ollut seurueelle hienoinen pettymys. Jossain vaiheessa mahtaviin maisemiin alkoi kyllästyä, ja koko reitti oli niin hyvin opastettu, ettei se oikeastaan “ollut mikään seikkailu”.

Tällaista on kuulkaas nykyajan globaali anonyymi nuoriso! Nurisee siitä, että asiat ovat liian hyvin!

Toisin kuin kuvitella saattaa, lomamatkailu ei ole pelkkää rentoutumista ja lystinpitoa. “Reissussa” punnitaan myös ihmisen identiteetti.

Siltä se on ainakin viime vuosien aikana vaikuttanut, kun on seurannut länsimaisen nuorison matkailutottumuksia. Jos vuosituhannen alussa arveluttavan pirteiden kielten oppikirjojen Jürgen, Mårten ja kumppanit suuntasivat Erasmus-vaihtoon, käy 2010-luvun nuoriso rinkat selässä initiaatioriitillä ja itsensäetsintäreissulla Kaakkois-Aasiassa.

Tavallisessa matkailussa ei ole enää mitään haastetta.

Teoriani on seuraava: Kun matkailusta on esimerkiksi halpalentöyhtiöiden ja älypuhelinten ansiosta tullut halvempaa ja helpompaa, voi lähes kuka tahansa matkustaa lähes mihin tahansa. Tavallisessa matkailussa ei ole enää mitään haastetta. Berliinissä tai Tallinnassa käyminen on nykyään niin helppoa ja nopeaa, ettei se oikeastaan edes tunnu ulkomailta. Google Mapsista näkee lyhimmän reitin ja nopeimman joukkoliikennevälineen majapaikkaan, ja ulkomailla asuminenkin on jo niin normaalia, että kulttuuri”shokeillaan” leveileville naureskellaan.

Jotta Facebook-kavereiden leuat vääntyisivät säälivän hymistelyn sijaan aitoon ihmettelyyn, tarvitaan jotain äärimmäisempää. Oikeaa matkailua.

Tällainen äärimmäisempi matkailu perustuu illuusiolle siitä, että kärsiminen on mukavaa. Siinä illuusiossa matkustamisen kuuluukin olla vähän hankalaa: rahaa on liian vähän tai ei ollenkaan, rinkka hiertää hartiat verille ja arvoesineet jäävät matkamuistoksi paikallisille taskuvarkaille. Ruokamyrkytys ja malaria ovat juuri ja juuri somepäivityksen arvoisia tapahtumia.

Kurjuuden ystävät ovat monessa asiassa oikeilla jäljillä. Tietenkin turismiin liittyy paljon ongelmia, ja on busseilla ja junilla hinkuttaminen on ehdottomasti ekologisempaa toimintaa kuin ympäri Eurooppaa lenteleminen. Matkailun valtavaa eettis-ekologista ongelmaa on käsitellyt esimerkiksi Reetta Räty viimeisimmässä Image-lehdessä julkaistussa esseessään Lentävä vegaani. (siirryt toiseen palveluun)

Niin ikään on myös hieman naiivia kuvitella, että jostain maasta, sen kansasta ja kulttuurista voisi saada kattavan kuvan, jos lähinnä hengailee muiden suomalaisten kanssa karaokebaarissa. Mutta se voi silti olla kivaa.

Me nössöt kyllä tiedämme, että vasta eteläamerikkalaisessa sairaalassa ihminen todella tuntee elävänsä, mutta meistä on paljon mukavampaa katsoa hotellihuoneessa ampumahiihtoa.

Ja tässä kovaksikeitetyt ammattireissaajat tuppaavat menemään vikaan. He unohtavat tyystin hiljaisten nössöjen enemmistön.

Me nössöt nautimme siitä, että matkalla ei tarvitse tehdä mitään erityistä eikä mennä minnekään, ellei sinne helposti pääse. Me nössöt kyllä tiedämme, että vasta eteläamerikkalaisessa sairaalassa ihminen todella tuntee elävänsä, mutta meistä on paljon mukavampaa katsoa hotellihuoneessa ampumahiihtoa.

Eikä naapurin Sirpaa edes kiinnosta kuunnella naapuruston päivystävän abiturientin omahyväistä luentoa siitä, miten pitäisi matkustaa. Sirpa haluaa nähdä kivoja maisemia, humaltua vähän liian aikaisin allasbaarissa ja nauttia elämästä.

Palatakseni vielä niin kutsuttuun Bobiin.

Seuraavana päivänä Bob oli poistunut asunnolta ennen kuin heräsin. Hänen ja monien minua enemmän matkustelevien ihmisten kokemukset inspiroivat minua harkitsemaan auton vuokraamista ja ympäri saarta ajelemista. Sinä päivänä kuitenkin satoi tosi paljon vettä eikä minua totta puhuen huvittanut tehdä mitään, joten menin uimahalliin, baariin ja nukkumaan.

Peiton alla katselin kuvia jylhistä vuonoista.

Tuija Siltamäki

Kirjoittaja on Tampereen ylioppilaslehden Aviisin päätoimittaja, joka haaveilee lomamatkasta hotelli Tammeriin.